Amerikkalaisten kriisipankkien vaikutukset OP:n rahastoissa

Amerikkalaisten Silicon Valley Bankin ja Signature Bankin ongelmat ja valvojan hallintaan joutuminen ovat aiheuttaneet listatuilla osake- ja korkomarkkinoilla voimakkaita liikkeitä.

Vaihtoehtoiset erikoissijoitusrahastot

Vaihtoehtorahastot toimivat pääosin listaamattomilla markkinoilla, joten osake- ja korkomarkkinoiden voimakkaan liikehdinnän suorat välittömät vaikutukset ovat rajallisia. Listaamattomille markkinoille sijoittavilla vaihtoehtorahastoilla on myös yleensä hyvin vähän suoria sijoituksia pankkisektorilla.

Jatkuessaan kriisipankkien ongelmat tulee kiristämään rahoitusolosuhteita, mikä vaikuttaisi negatiivisesti yritysten velkarahoituksen saatavuuteen. Toisaalta muutokset markkinaympäristössä synnyttävät myös hyvä sijoitusmahdollisuuksia yrityslainoja tarjoaville velkarahastoille.

Maaliskuussa toimintansa aloittava OP- Private Equity -erikoissijoitusrahasto ei ole vielä tehnyt yhtään sijoitusta eikä rahaston sijoituskohteiksi suunnitelluilla kohderahastoilla ole suoraa altistuma SVB:hen. Myös epäsuorat vaikutukset jäänevät vähäisiksi, koska SVB on merkittävä rahoittaja lähinnä piilaaksossa toimiviille varhaisen kasvun yhtiöille, joiden osuus OP-Private Equity -erikoissijoitusrahaston tavoitesalkussa on vain muutamia prosentteja.  

Rahoitusjärjestelmän kriiseillä on aina ollut sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia Hedge-rahastoihin riippuen siitä miten kukin rahasto on asemoitunut suhteessa markkinaliikkeeseen. Toistaiseksi markkinoilla ei ole liikkunut huhuja yksittäisten Hedge-rahastojen ongelmista. R2 Crystal -erikoissijoitusrahaston Hedge-rahastosalkku on erittäin laadukas ja hyvin hajautettu ja pärjännyt edellisissä kriiseissä erinomaisesti.

Muut OP:n rahastot

Suoria sijoituksia SVB US ja SBNY US osakkeita on OP-Amerikka Indeksi- ja OP- Maailma Indeksi -sijoitusrahastoissa indeksin mukainen pieni paino. ETF:ien kautta on mahdollisesti välillisesti sijoituksia, mutta niiden vaikutus on hyvin pientä. OP-Maailma Indeksi,- ja OP-Eurooppa Indeksi -sijoitusrahastoilla on pienet omistukset sveitsiläisen Credit Suisse -pankin osakkeissa. 

OP:n allokaatiossa osakkeet alipainossa

OP:n allokaationäkemyksen tehtiin muutokset noin kaksi viikkoa sitten vähentämällä riskisempiä sijoituksia ja lisäämällä käteisen osuutta. Muutoksella halusimme ennakoida tilannetta, mikäli keskuspankkien rahapolitiikan voimakas ja nopeatahtinen kiristys ja QE:n (Quantitative Easing) purkaminen mahdolliset aiheuttavat vaikeasti ennakoitavia tilanteita yrityksissä ja markkinoilla. Tarkemmin voit lukea allokaationäkemyksemme täältä.