Nuori tyttö puhelin kädessä

Vahva sähköinen tunnus saatavilla 12-vuotiaille

Jo 12-vuotias voi saada vahvan sähköisen tunnuksen. Tunnuksella nuori voi tunnistautua viranomaispalveluihin kuten Omakantaan ja Kelaan. Lisäksi tunnuksen avulla nuori voi tehdä verkko- ja korttimaksuja netissä sekä halutessaan seurata tilejään ja tehdä maksuja OP Saavutettava –palvelussa.

Koronapandemian aikana tarve alle 15-vuotiaiden vahvalle sähköiselle tunnistamiselle on lisääntynyt selvästi. Yhteiskunnan aukeaminen koronatilanteen jäljiltä ja tarve koronatodistukselle esimerkiksi matkustamista varten ovat lisänneet tarvetta. Vastaamme tällä muutoksella asiakkaiden tarpeeseen. 

Lapsen kasvaessa pankkiasiointiin liittyvät tarpeet lisääntyvät. Huoltajat arvioivat millaisia pankkipalveluita lapsi tai nuori kulloinkin tarvitsee ja milloin tunnusten tarve on ajankohtainen.