OP Luhanka yhdistyy OP Keski-Suomeen 31.3.2022

Keski-Suomen Osuuspankin edustajiston kokous ja Luhangan Osuuspankin osuuskunnan kokous ovat hyväksyneet pankkien yhdistymisen 7.9.2021. Yhdistymisen tavoitteena on parantaa asiakkaiden erityispalveluita ja turvata peruspalvelut. Yhdistymissuunnitelman mukaan yhdistyminen tapahtuu 31.3.2022.

– Eilen pidetyssä osuuskunnan kokouksessa keskusteltiin pankkipalveluiden tulevaisuudesta Luhangassa ja tehtiin erittäin järkevä päätös.  Voimien yhdistäminen antaa meille hyvät lähtökohdat vastata asiakkaiden tarpeisiin ja parantaa palvelukykyä pitkälle tulevaisuuteen, sanoo Luhangan Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Tuomo Kärnä.

– On hienoa, että Keski-Suomen Osuuspankki voi jatkossa palvella yhä useampia keskisuomalaisia. Yhdistymisen myötä olemme entistä vahvempi maakunnallinen pankki. kertoo Keski-Suomen Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Anssi Kuoppala.

Paikallisuus säilyy

– Luhangan toimipisteet jatkavat toimintaansa ja henkilökunta siirtyy Keski-Suomen Osuuspankin palvelukseen vanhoina työntekijöinä. - Isompi pankki pystyy tarjoamaan asiakkaille yhä sujuvampia ja monikanavaisempia asiointitapoja nyt ja tulevaisuudessa, kertoo OP Keski-Suomen toimitusjohtaja Pasi Sorri.

– Olen iloinen pankkien yhdistymisestä, sillä se on ennen kaikkea asiakkaiden etu. Saamme enemmän aikaa asiakastyöhön kaikissa kanavissa. Suuremmassa pankissa voimme tarjota myös nykyistä paljon monipuolisempia erityisasiantuntemusta vaativia palveluja kaikille asiakasryhmille, kertoo Luhangan Osuuspankin toimitusjohtaja Tuomas Puttonen.

– Luhangan Osuuspankin omistaja-asiakkaat siirtyvät Keski-Suomen Osuuspankin omistaja-asiakkaiksi ja säilyttävät heille kuuluvat oikeudet. Asiakassuhteet jatkuvat entisellään, esimerkiksi tilinumerot, verkkopalvelutunnukset ja maksukortit säilyvät samoina eikä asiakkaiden tarvitse tehdä mitään pankkien yhdistymisen vuoksi, Puttonen lisää.

Yhdistymisen jälkeen OP Keski-Suomella on noin 130 000 asiakasta ja noin 82 420 omistaja-asiakasta. OP Luhangasta siirtyy OP Keski-Suomeen 4 työntekijää. OP Keski-Suomen henkilöstömäärä on tämän jälkeen keskimäärin 157 henkeä.

Pankkien yhdistymissuunnitelmista on tiedotettu aikaisemmin 28.5.2021.