OP Alavus ja OP Peräseinäjoki yhdistyvät – uusi OP Sydänmaa aloittaa marraskuun alussa

OP Alavuden edustajiston kokouksessa ja OP Peräseinäjoen osuuskunnan kokouksessa päätettiin 5.5. pankkien yhdistymisestä. Uusi OP Sydänmaa aloittaa 1.11.2022.

– Pankkien hallitukset tekivät hyvässä yhteishengessä perusteellisen selvityksen yhdistymisvaihtoehdoista ja ovat yksimielisesti yhdistymisen kannalla. Olen iloinen, että molempien pankkien päättävät kokoukset hyväksyivät yhdistymisen, sillä se olisi ennen kaikkea asiakkaiden etu. Voimien yhdistäminen samanhenkisten ja melko samankokoisten osuuspankkien kesken on asiakkaillemme paras ratkaisu ja antaa meille hyvät lähtökohdat ylläpitää ja vahvistaa elinvoimaisuutta toimialueella, kertoo OP Peräseinäjoen hallituksen puheenjohtaja Jaakko Korkonen.

– On hienoa, että voimme perustaa yhdessä entistä vahvemman, ihmisen kokoisen pankin, joka voi tarjota asiakkailleen kilpailukykyiset ja monipuoliset palvelut myös nopeasti muuttuvassa ja digitalisoituvassa toimintaympäristössä, kertoo OP Alavuden hallituksen puheenjohtaja Erkki Holkko.

Paikallisuus säilyy lähellä sydäntä

Uuden pankin nimipohdinnoissa nousi esiin heti Sydänmaan Osuuspankki. Nimen halutaan kuvastavan uudelle pankille tärkeitä asioita, eli sitä, että pankki on lähellä kotiseutuaan ja asiakkaitaan ja että se on taloudellisesti terve. Uuden pankin tuloskunto ja vakavaraisuus ovat vahvoja, mikä antaa hyvän lähtökohdan huolehtia asiakkaista ja heidän palvelutarpeistaan. Lähellä sydäntä kuvastaa hyvin myös yhdentymisen ajatusta "Entistä vahvempi ihmisen kokoinen pankki". Tämä näkökulma ja pankin nimi OP Sydänmaa istuu hyvin yksiin myös osuuspankin arvojen, ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen, kanssa.

– Yhdistyminen ei vaadi asiakkailta mitään toimenpiteitä, vaan heidän tilinumeronsa, kortit ja verkkopalvelut toimivat kuten tähänkin asti. Nykyiset konttorit jatkavat toimintaansa ja uusi pankki tarjoaa laajenevan palveluvalikoiman kaikissa toimipaikoissaan, kertoo OP Alavuden toimitusjohtaja Jussi Ruuhela.

– Yhteistyöllä saamme vahvemmat hartiat ja varmuutta asiakaspalveluun. Pankkien nykyinen henkilökunta jatkaa ns. vanhoina työntekijöinä, joten tutut toimihenkilöt palvelevat asiakkaitamme myös jatkossa, kertoo OP Peräseinäjoen toimitusjohtaja Juha Mäki.