Hausjärvellä Teuronjoen ja Puujoen varrella on vaelluskalan kulun täysin estävä pato. Vanajavesikeskus on teettänyt Teuronjoen-Puujoen padoille suunnitelmat, joilla mahdollistettaisiin kalaston kulku patojen ohi kohti yläpuolisia vesialueita ja yläjuoksulla olevaa Pääjärveä.
”Hankkeen vaikutuksesta vaeltaville kaloille avautuu kulkumahdollisuus nykyisen nousuesteen yli ja hanke siten kehittää myös joen kalataloudellista ja virkistyskäyttöarvoa”, kertoo Vanajavesikeskuksen ve-sistöasiantuntija Suvi Mäkelä.
Vuolteenkosken Kalatie-hanke on suunniteltu toteutettavaksi kahdessa vaiheessa, koska kalaportaan rakenteen toteuttaminen patoalueelle vaatii vesilain mukaisen luvan hakemista. Vuolteenkosken padon muutostöiden lupahakemuksen ja rakentamisvaiheen toteutuksesta on laadittu hanketta koskeva yhteistyösopimus.
Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa Hausjärven kunta, Teuronjoen ja Puujoen perkausyhtymän valtuuttamana hakee toimenpiteelle vesilupaa, jota koskevaa lupahakemusta valmistellaan yhteistyössä muiden osapuolien kanssa. OP Häme tukee vesiluvan hakemista 12 500 euron lahjoituksella.
”Hanke on hyvin tärkeä Hausjärven kunnalle ja sen lähiluonnolle. Kalatien eri vaiheille haetaan myös valtionavustusta NOUSU-ohjelmasta. Hausjärven kunnan vuoden 2025 investointisuunnitelmaan hank-keelle on varattu 35 000 euroa”, Hausjärven kunnanjohtaja Pekka Määttänen kuvailee hanketta.
OP Hämeen perustehtävä on edistää omistaja-asiakkaiden ja toimintaympäristön kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. OP haluaa omalla toiminnallaan vahvistaa uskoa tulevaisuuteen ja rakentaa siitä yhdessä paremman. Vastuullisuusohjelmamme mukaisesti edistämme luonnon hyvinvointia ja monimuotoisuutta.
”OP Hämeelle alueemme puhdas ja monimuotoinen luonto on tärkeää. Vuolteenkosken kalatie toteut-taa erinomaisella tavalla luonnon ennallistamista. Asia on tärkeä myös siksi, että hyvinvoiva luonto tukee ihmisten hyvinvointia”, OP Hämeen toimitusjohtaja Mika Helin toteaa.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Mika Helin, toimitusjohtaja OP Häme, mika.helin@op.fi, puh. 050 517 7004
Pekka Määttänen, kunnanjohtaja Hausjärvi, pekka.maattanen@hausjarvi.fi, puh. 019 758 6510
Suvi Mäkelä, vesistöasiantuntija Vanajavesikeskus, suvi.makela@vanajavesi.fi, puh. 050 449 3303