OP Helsinki ja Pivo lähtevät Helsinki Priden kumppaniksi

OP Helsinki ja maksusovellus Pivo näkyvät tänä vuonna Helsinki Pridessa virallisina kumppaneina. Yhteistyöllä halutaan olla tukemassa yhdenvertaista kohtelua seksuaalisesta suuntautumisesta, etnisestä taustasta, toimintakyvystä tai iästä riippumatta.

Suomen suurin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuma Helsinki Pride -viikkoa vietetään 24.–30. kesäkuuta. Helsinki Pridessa keskiössä on tasavertaisuus seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä tai sukupuolen ilmaisusta riippumatta.

OP Helsinki ja Pivo ovat muun muassa näkyvästi mukana lauantaina kaupunkia kiertävässä Pride-kulkueessa. Lisäksi OP Helsinki on Pride-viikon tiistaina mukana keskustelutilaisuudessa, jossa OP Helsingin henkilöstöjohtaja Elina Aho käsittelee muun muassa työelämän monimuotoisuutta sekä konkreettia tekoja paremman työelämän rakentamiseksi.

- Meille kaikki työntekijät ja asiakkaat ovat yhtä arvokkaita kansallisuuteen, sukupuoleen tai suuntautumiseen katsomatta. Yhdenvertaisuus on sisäänkirjattuna osuustoiminnallisiin arvoihimme, joihin kaikki toimintamme perustuu ja jotka ohjaavat meillä johtamista vahvasti. Lisäksi olemme allekirjoittaneet Global Compact -aloitteen, johon sisältyvät periaatteet ihmisoikeuksista ja työelämän oikeuksista. Ryhmän yhteisiin hyvän liiketavan periaatteisiin kuuluu kaikkien tasa-arvoinen kohtelu, Elina Aho sanoo.

Pivo on maksusovellus, jolla voi esimerkiksi lähettää rahaa kaverille sekä maksaa tuhansissa verkkokaupoissa. Kaikkien pankkien asiakkailla toimiva Pivo haluaa Pride-viikolla tukea valtakunnallisesti toimivaa Seta ry:tä ja jokaisesta Pride-viikon aikana Suomessa Pivolla tehtävästä maksusta lahjoitetaan sentti Helsinki Pride -yhteisö ry:lle.

- Halusimme lähteä mukaan Helsinki Pride-viikolle, koska yhdenvertaisuus, tasa-arvoisuus ja inhimillisyys ovat meille tärkeitä arvoja. Lisäksi Pivo on jokaiselle käyttäjälle omanlainen, mutta kaikille avoin ja hengeltään positiivinen ja soveltuu siten hyvin Pride-viikon kumppaniksi, kertoo OP:n tileistä, maksamisesta ja taloudenhallinnasta vastaava johtaja Masa Peura.

OP Helsinki on OP Ryhmän suurin vähittäispankki, jolla on 13 henkilöasiakaskonttoria ja 6 yritysasiakaskonttoria Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. OP Helsingillä on lähes 400 000 asiakasta, joista yritysasiakkaita lähes 30 000. OP Helsinki palvelee asiakkaitaan yli 600 pankki- ja vakuutusalan ammattilaisen voimin.

Pivo on OP Ryhmän kehittämä mobiilimaksusovellus kaikkien pankkien asiakkaille. Pivoa on ladattu jo yli miljoona kertaa. Pivolla voi maksaa verkkokaupoissa, kaverille ja kassalla. Lisäksi Pivosta löytyy etuja, joiden avulla käyttäjä voi syödä ja shoppailla alennettuun hintaan, sekä arkea helpottavia palveluja. Lisätiedot: