Tuotto-osuus kuva 2021

Yhdessä yli kaikkien aikojen – Itä-Uudenmaan Osuuspankki kohdentaa 100 000 € lasten ja nuorten hyvinvointiin ja taloustaitoihin sekä yhteiseen vastuunkantoon luonnon ja ympäristön hyväksi vuonna 2022

Itä-Uudenmaan Osuuspankki lahjoittaa yhteensä 100 000 euroa lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja taloustaitojen tukemiseen sekä yhteiseen vastuunkantoon luonnon ja ympäristön hyväksi pankin toiminta-alueella. Edustajiston päätöksellä tukea voivat hakea paikalliset yhdistykset, järjestöt ja muut yleishyödylliset toimijat.

  • Omistaja-asiakkaiden ja toimintaympäristön taloudellisen menestyksen ja hyvinvoinnin tukeminen kuuluvat osuuspankin perustehtävään. Lahjoituksilla haluamme vahvistaa paikallista yhteisöllisyyttä ja tukea yleishyödyllisiä tahoja yhteisen vastuun kantamisessa, toteaa Itä-Uudenmaan Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Markus Johansson.

Tukea lasten ja nuorten hyvinvointiin ja taloustaitoihin sekä luonnon ja ympäristön hyväksi

Nyt avautuneessa haussa avustusten yhteissumma on 60 000 euroa. Avustukset kohdennetaan kahteen kokonaisuuteen; lasten ja nuorten hyvinvointia tukevaan toimintaan sekä yhteiseen vastuunkantoon luonnon ja ympäristön hyväksi. Avustusten toivotaan mahdollistavan laajaa vaikuttavuutta.

  • Vastuullisuus, yhdessä menestyminen ja ihmisläheisyys ovat meille tärkeitä arvoja. Juuri nyt nämä tuntuvat erityisen tärkeiltä ja uskomme tämänkin lahjoituskokonaisuuden tukevan ajatustamme ”Yhdessä yli kaikkien aikojen”, painottaa toimitusjohtaja Mauri Molander.

Oman talouden hallinta on tärkeä osa kansalaistaitoja. Erityistä huomiota pankin avustuksia myönnettäessä saavat siksi myös projektit ja toiminta, jolla edistetään lasten ja nuorten taloustaitoja. Pankki päättää lisäksi muista kohdennetuista avustuksista vuoden aikana.

Kesätyötä nuorille OP:n piikkiin

Ensimmäinen kesätyöpaikka on nuorelle ainutlaatuinen. Koko lahjoitussummasta 28 000 euroa käytetään ”Kesäduuni OP:n piikkiin”- kampanjaan. Valtakunnallisessa kampanjassa Itä-Uudenmaan Osuuspankki mahdollistaa toimialueensa seitsemällekymmenelle nuorelle kesätyön. Kampanja on osa OP:n vastuullisuustyötä ja tavoitteena on työllistymisen rinnalla tukea nuorten taloustaitojen oppimista.

Avustukset haettavissa huhti-toukokuussa

Hakuaika avustuksille on 20.4-18.5.2022. Hakemus tehdään sähköisesti oheisen linkin kautta: https://www.lyyti.fi/reg/OP_ItaUusimaa_lahjoitushakemus_2022

Avustuksella tuettava toiminta tulee suunnata joko lapsille ja nuorille, jotka asuvat osuuspankin toiminta-alueella (Porvoo, Sipoo, Loviisa ja Pornainen) tai luonnon ja ympäristön hyväksi osuuspankin toiminta-alueella. Poliittiset toimijat, kunnat tai seurakunnat eivät voi hakea tukea, eikä sitä myöskään myönnetä sellaiseen toimintaan, jota Itä-Uudenmaan Osuuspankki jo tukee taloudellisesti.

Päätökset lahjoitusten saajista tekee Itä-Uudenmaan Osuuspankin hallitus toukokuussa 2022.