Tyytyväiset asiakkaat varmistivat hyvän kehityksen

Asiakasliiketoiminnan kasvu jatkuu vakaana


Pankin asiakasliiketoiminnan volyymi oli kesäkuun lopussa 902 miljoonaa euroa (+4,9%). Vuoden 2019 ensimmäisellä puoliskolla rahoitustoiminta on kasvanut 3 % ja asiakasvarat reilut 7 %. 

OP:n korkokate kasvoi haasteellisessa korkoympäristössä edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden 4,9% päätyen 2 646 t€. Tuotot kasvoivat 11,9 % (4 841 t€) ja kulut 7.3% (2 886 t€). Merkittävä osa kulujen kasvusta johtuu uusista viranomaismaksuista. Muita merkittäviä kasvavia kulueriä ovat kasvavan sääntelyn edellyttämät investoinnit tietotekniikkaan sekä muut lähinnä uusiin sähköisiin tuotteisiin ja palveluihin liittyvät kehittämiskulut.

Liikevoitto 1-6.2019 välisellä ajalla oli 3 198 t€, missä on laskua edelliseen vuoteen 3,5%. Liikevoiton laskuun on vaikuttanut eniten arvonalentumisten kirjaustavan muutos. 

Asiakaskäyttäytymisen muutos heijastuu erityisestä mobiilipalveluiden käytön kasvavissa luvuissa. Pankkipalveluiden käyttö mobiilisti on lisääntynyt vuoden ensimmäisellä puoliskolla 10,75 % ja yritysmobiilinkäyttäjät peräti 33 %.

- Erityisen iloisia voimme olla siitä, että OP Kangasalan tuotot kasvavat kuluja nopeammin.  Vahva vakavaraisuus ja terve liiketoiminta mahdollistavat meille toiminnan jatkuvan kehittämisen ja laadukkaan asiakaspalvelun, toimitusjohtaja Jyrki Turtiainen summaa.
 

Tyytyväiset asiakkaat varmistavat pankin asiakasliiketoiminnan hyvän kehityksen


Kangasalan Seudun Osuuspankki (OP Kangasala) toimii sekä Kangasalan kaupungin että Pälkäneen kunnan alueella. Taloudellinen aktiviteetti toimialueella on ollut alkuvuonna varsin hyvällä tasolla eikä siihen ole tullut merkittäviä muutoksia edelliseen vuoteen nähden. Toiminta-alueella tehtiin ensimmäisen puolen vuoden aikana yhteensä 287 asunto-, ok-talo ja kesämökkikauppaa. Määrä on suunnilleen samaa tasoa kuin vuotta aiemmin.

Paikallisen pankin liiketoiminta kasvaa käsi kädessä toiminta-alueen toimeliaisuuden ja asiakkaiden kanssa. OP Kangasala on asiakasosuudella mitattuna toimialueensa johtava pankki. Keväällä 2019 teetetyn taloustutkimuksen mukaan asiakkaat antavat erityisesti kiitosta palvelun ystävällisyydestä ja asiantuntemuksesta.

Hyvä palvelu heijastuu asiakasmäärän kasvuna. Omistaja-asiakkaita oli 6.2019 yhteensä 11 375 kpl. Viime vuo-den vastaavaan ajankohtaan kasvua on tullut 6,7 %. Bonuksia OP Kangasala maksoi 1.-6.2019 aikavälillä omista-ja-asiakkailleen 601 t€, kasvua 3,3 % edellisen vuoden vastaavaa ajankohtaan.
 

Vahvasti mukana yhteisön elinvoimaisuutta tukemassa


Ensimmäisellä vuosipuoliskolla OP Kangasala oli mukana Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa ja lahjoitti yhteensä 10 000 € paikallisille yhdistyksille 15-17-vuotiaiden nuorten työllistämiseksi. Palkkatuen myötä yhteensä 25 nuorta työllistyi erilaisiin tehtäviin kuten leiriavustajaksi, kahvion hoitajaksi ja ulkotyöntekijäksi. Lisäksi viime vuoden tapaan henkilökunnalla on ollut mahdollisuus viettää päivä vapaaehtoistyössä valitsemassaan kohteessa. Tänä keväänä osa henkilökunnasta vietti vapaaehtoistyöpäivän vanhainkotien pihatalkoissa.
OP Kangasala jatkaa lahjoittamista myös loppuvuonna, sillä syksyllä pankki lahjoittaa edustajiston valtuuttamana yhteensä 10 000 € sitä tarvitseville paikallisille kohteille. OP Kangasalan omistaja-asiakkaat pääsevät vaikuttamaan pankin teettämän kyselyn avulla siihen, ketkä lahjoituksia saavat.

- OP on ollut alkuvuonna laajalti mukana erilaisissa oman toimialueen tapahtumissa.  Haluamme olla myös jatkossa vahvasti mukana kehittämässä toimintaympäristömme hyvinvointia osuuspankin perustehtävän mukaisesti, toteaa toimitusjohtaja Jyrki Turtiainen.

 

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Jyrki Turtiainen, p. 010 254 1526