OP Keski-Suomi tulos 1-3/2022: Hyvän alkuvuoden jälkeen Ukrainan kriisi laukaisi epävarmuuden

  • Asiakasliiketoiminnan tuotot kasvoivat noin 4,7 prosenttia, mutta myös asiakasliiketoiminnan kulut lisääntyivät alkuvuonna 5,7 prosenttia. Kulujen noususta pääosa aiheutuu sääntelystä ja erityisesti kasvaneesta vakausrahastomaksusta.
  • Pankin kokonaisliikevoitto oli 2,6 milj.euroa (3,0 milj.euroa). Alenema johtuu kasvaneista sääntelykuluista ja edellisvuotta hieman korkeammista arvonalentumiskirjauksista. Myös sijoituskiinteistöjen nettotuotot olivat vertailujaksoa alhaisemmat. Ukrainan kriisi ei vaikuttanut vielä ensimmäisen kvartaalin tulokseen merkittävästi.
  • Tammi-maaliskuun osavuositulosten vertailtavuuteen aikaisempiin vuosiin vaikuttaa OP Ryhmän maksamien sisäisten tuottoerien kirjausajankohdan muutos maaliskuulta huhtikuulle, sekä OP Luhangan kanssa tehty fuusio.
  • Taloudellinen ympäristömme tulee olemaan epävarma ja haastava. Materiaalien ja raaka-aineiden hinnat, yleiset elinkustannukset, sekä korkotaso tulevat olemaan aikaisempaa korkeammalla tasolla.
  • Kuluvan vuoden tuloksen arvioidaan muodostuvan edellisvuotta alhaisemmaksi.

Epävarmat ajat ja korkojen nousu heijastuvat henkilöasiakasliiketoimintaan

– Alkuvuoden asiakaskohtaamisissa keskustelut ovat keskittyneet siihen, miten Ukrainan kriisin tuoma epävarmuus vaikuttaa asiakkaiden ja heidän lähipiirinsä elämään, ja miten siihen vaikuttavat kiihtyvät elämisen ja asumisen kustannusten nousu ja nousevat korot. Nollakorkojen ja nol-lainflaation aika näyttää päättyvän, toteaa pankinjohtaja Pasi Eronen.  

– Keskustelut ovat johtaneet tarkempaan tarkasteluun erilaisiin riskeihin valmistautumisesta pitämällä viikon, kahden elämisen tarpeisiin käteistä rahaa, hankkimalla varalta kaksi eri operaattorin luottokorttia riittävillä käyttövaroilla sekä henkilövakuutusturvan tarkasteluun ja täydentämiseen, täsmentää Eronen. 

Korkotason nousun myötä moni asuntolaina-asiakas maksaa lainastaan jälleen korkoa. Korkoa ei ole negatiivisen viitekoron takia pitänyt maksaa vuosiin ollenkaan tai korko on nyt kasvanut, kun 12kk viitekorko alkoi alkuvuodesta nousta. Osalle asuntovelallisista koronmaksu on täysin uusi kokemus.

Asiakkaat ovat hakeneet 20 prosenttia vähemmän asuntolainoja kuin 2021 vastaavana aikana, mutta yhtä paljon kuin 2020 ja 2019. Vuoden 2021 alku oli korona-ajasta johtuen poikkeuksellinen. Uusia asuntolainoja on kuitenkin nostettu noin 15 prosenttia 2021 alkuvuotta enemmän. 

Valitettavan monen perheen asuntounelma ei toteudu, koska heidän haluamiaan 2000-luvulla rakennettuja omakotitaloja tai isoja rivitaloasuntoja hyvillä paikoilla on liian vähän tarjolla. Puolet uusista asuntolainoista suojataan koron nousulta. Omakotitalorakentamisesta haaveilevien määrä on edelleen kasvussa, mutta heitä mietityttää rakennuskustannusten kova nousu, tarvikkeiden saatavuus ja aikataulussa pysyminen. Myös lainan takaisinmaksukyky pohdituttaa kustannusten kasvamisen myötä. 

Sijoitusasuntorahoitusta on haettu aiempaa huomattavasti vähemmän. Moni asuntosijoittaja on laittanut sijoitusasuntoja myyntiin. Vapaa-ajan asuntojen hankintaan on myös haettu aiempaa vähemmän rahoitusta.

Pyrimme edelleen nopeuttamaan kassapalveluita tarjoamalla laskujen maksuun erilaisia ratkaisuja ja Tiliviesti - tekstiviestipalvelua määräaikaisesti maksuttomana. Laskuja ei asiakkaan odotellessa käsitellä kassapalvelussa.

Jyvässeudun asuntokauppa hienoisessa laskussa

– Asuntokaupan alkuvuosi Jyvässeudulla (Jyväskylä, Muurame ja Laukaa) on ollut hieman edellisen vuoden vastaavaa aikaa niukempi, kertoo toimitusjohtaja Janne Särkkä OP Koti Keski-Suomesta. 

Käytettyjen asuntojen kauppamäärä on pudonnut kaikissa asuntotyypeissä koko toimialalla yhteensä -3,8 prosenttia. Asuntokaupan keskikoko on ollut alkuvuonna edellistä vuotta pienempi, sillä kerrostalokauppojen kauppamäärät ovat kasvaneet 6,4 prosenttia, kun taas rivitaloasuntojen kauppamäärä on pudonnut -14,4 prosenttia ja omakotitalokauppojen määrä -14,5 prosenttia. OP Koti Keski-Suomi on pärjännyt alkuvuonna erityisesti rivitalokaupassa, jossa kasvua on 7,1 prosenttia. Asuntokauppakevät on kärsinyt osin Ukrainan kriisin aiheuttamasta levottomuudesta, mutta myös kylmästä takatalvesta. 

Asuntokaupan näkymät alkavalle kesäkaudelle ovat kuitenkin positiiviset. Yritys avasi alkuvuonna uuden ja erilaisen asuntokaupan keskuksen, joka koronaepidemiasta huolimatta on otettu aktiivisesti käyttöön. Tiloissa on alkuvuoden aikana ehditty järjestää useita erilaisia asumisen tapahtumia mm. Omakotitalomessut. Lisäksi tiloissa on järjestetty parisenkymmentä muuta, erilaista ulkopuolista tapahtumaa kuten taloyhtiökokouksia.

Talouden epävarmuus näkyy yritysten investointihalukkuudessa

– Yritysliiketoiminnan vuosi lähti lupaavasti käyntiin, mutta geopoliittinen epävarmuus, nouseva inflaatio ja orastava koronnousu tuntuu hyydyttäneen yritysten investointihalukkuutta. Suunni-teltuja hankkeita ja investointien aloituksia siirretään tai jopa perutaan, pankinjohtaja Juhana Jacksén kertoo. 

Rakentamis- ja kiinteistöhankkeissa kysyntä on toistaiseksi pysynyt vahvana, mutta voimakkaimman kysynnän ennakoidaan hiipuvan. Maataloussektorilla kysyntä on ollut kohtuullisella tasolla, mutta luotonmyöntö kyseiselle sektorille koostuu investointihankkeiden lisäksi erilaisista käyttöpääomahankkeista ja varautumishankkeista toimialan kustannuspaineista johtuen. 

OP Keski-Suomen yritysluottokanta supistui ensimmäisen kvartaalin aikana -2,4 prosenttia eli -15,5 milj.euroa. Myös yritysten talletuskanta on alkuvuoden aikana supistunut -25,4 milj.euroa ollen 650,4 milj.euroa kvartaalin päätyttyä. 

Alkavan koronnousun johdosta korkosuojauskysyntä on ollut edelleen voimistuvaa ja yhä useampi yritysluotto sisältää korkosuojauksen. Koko yritysluottokannasta 26,4 prosenttia on tällä hetkellä suojattu koronnousua vastaan. Yhä useampi yritys on alkuvuoden aikana aloittanut myös sijoitustoiminnan ja ensimmäisen kvartaalin aikana maakunnan yrityksille myytiin sijoitustuotteita 21,3 milj. eurolla. 

Talouden epävarmuus heijastuu myös sijoitusmarkkinaan ja sijoitustuotteiden kysyntään

Hermoilu sijoitusmarkkinoilla on ollut koko alkuvuoden markkinoiden kantava teema ja merkit-tävimmät osakeindeksit ovat vuoden vaihdetta alemmilla tasoilla. Epävarmuus geopoliittisesta tilanteesta ja keskuspankkien päätöksistä korkojen noston suhteen on näkynyt sijoitusmarkkinassa voimakkaina markkinaliikkeinä ja mollivoittoisena kehityksenä. 

Pankinjohtaja Juhana Jacksénin mukaan markkinatilanne näkyy jonkin verran myös varallisuudenhoidon liiketoiminnan volyymeissa. Vaikka uusmyynti on ollut hyvällä tasolla, niin markkina-arvojen muutos vaikuttaa ensimmäisen kvartaalin lukuihin. Rahastojen markkina-arvon muutos oli ensimmäisen kvartaalin aikana – 6,5 prosenttia ja sijoitussidonnaisten vakuutussäästöjen -5,5 prosenttia. Rahastojen markkina-arvon 12 kuukauden kehityksessä näkyy markkinan vahva nousu edellisen vuoden aikana, kasvun ollessa 17,1 prosenttia. Sijoitussidonnaisten vakuutusten markkina-arvo on kehittynyt myös positiivisesti 12 kk aikana kasvun ollessa 3,7 prosenttia.

Volyymit ja avainluvut 1-3 2022

Lisätietoja: toimitusjohtaja Pasi Sorri, pasi.sorri(a)op.fi, p. 050 577 9834