OP Keski-Suomi lahjoittaa 50 000 euroa Jyväskylän yliopistolle

OP Keski-Suomen hallitus on päättänyt tehdä 50 000 euron lahjoituksen Jyväskylän yliopiston kauppatieteelliselle koulutusalalle. 

- OP Keski-Suomella, kuten kaikilla muillakin OP Ryhmän osuuspankeilla, on omilla toimialueillaan liiketoiminnallisen roolin lisäksi myös yhteisöllinen rooli. Lahjoitus on osa yhteiskuntavastuullista toimintaamme. Haluamme lahjoituksellamme olla mukana vahvistamassa ja edistämässä paikallista elinvoimaisuutta, OP Keski-Suomen hallituksen puheenjohtaja Anssi Kuoppala kommentoi.

 - OP Keski-Suomi on tärkeä yhteistyökumppanimme ja pitkäjänteinen tukijamme. Yhteisenä tavoitteenamme on lisätä kestävää taloudellista menestystä ja hyvinvointia maakunnassamme. Keski-Suomen Osuuspankki on kehittänyt oppilaitosyhteistyötä aktiivisesti ja ansiokkaasti. Se on osoittanut arvostusta yliopiston osaamiselle myös kutsumalla asiantuntijoitamme luottamustehtäviinsä, rehtori Keijo Hämäläinen kiittää.

Valtio pääomittaa yliopistoja vastinrahoituksella, joka jaetaan yliopistojen kesken suhteessa näiden keräämään yksityiseen pääomaan. Jokainen lahjoituseuro voi tuottaa yliopistolle jopa 2,5-kertaisen vastinrahan. Keräysaika jatkuu 30.6.2022 saakka. 

Lisätietoja: 
OP Keski-Suomi: hallituksen puheenjohtaja Anssi Kuoppala, anssi.kuoppala@kuoppala.fi, 050 522 8698. 
Jyväskylän yliopisto: rehtori Keijo Hämäläinen, keijo.hamalainen@jyu.fi, 040 6800 215.

Lisätietoa varainhankintakampanjasta:Jyväskylän yliopisto: yhteiskuntasuhdepäällikkö Anu Mustonen, anu.mustonen@jyu.fi, 050 564 9022.