Lapset juoksevat reput selässä

Reppu joka selkään -keräys tulee taas: OP Kymenlaakso kerää koulureppuja vähävaraisten perheiden lapsille

HOPE ry ja OP Ryhmä keräävät yhteistyössä jo kuudetta kertaa reppuja ja koulutarvikkeita, jotka lahjoitetaan vähävaraisten perheiden koululaisille. Kuka tahansa voi osallistua keräykseen tuomalla koulurepun tai penaaliin OP Kymenlaakson konttoriin 11.-29.7.

Jo ennen koronakriisiä yli 112 000 lasta Suomessa eli vähävaraisissa perheissä, ja tilanne on muuttunut haastavammaksi pandemian myötä. Hope ry:n toiminnan piirissä oleville lapsiperheille kaikki tuki on tervetullutta, millä mahdollistetaan lasten ja nuorten tasavertainen koulutien alkaminen. 

Reppu joka selkään -kampanjalla halutaan tukea vähävaraisten perheiden koululaisia lukuvuoden alkaessa. Reppukeräyksellä halutaan varmistaa, että mahdollisimman moni lapsi saa ensimmäisen koulureppunsa koulutien alkaessa. Myös vanhempien lasten ja nuorten koulurepuille on tarvetta. Keräyksessä otetaan vastaan lisäksi penaaleita, jonka sisään voi halutessaan valikoida koulutarvikkeita kuten kynän, kumin ja viivoittimen. Lahjoitettavien reppujen sekä muiden tarvikkeiden toivotaan olevan uusia.

- Vastuullisuus on tekoja arjessa ja tällä tavoin haluamme OP Kymenlaaksossa tukea paikallisten lasten ja nuorten hyvinvointia ja koulunkäyntiä konkreettisilla teoilla yhdessä asiakkaidemme kanssa. Pienillä teoilla voimme saada yhdessä aikaan merkityksellisiä kokemuksia koulutiensä aloittaville. Yhteistyössä Hope ry:n kanssa järjestettävä reppukeräys on nostanut suosiotaan vuosi vuodelta. Kannustamme kaikkia mukaan hyviin tekoihin tärkeän lahjoituksen myötä myös tänä vuonna, sanoo HR- ja viestintäjohtaja Susanne Vesala OP Kymenlaaksosta.

Kampanja alkaa maanantaina 11. heinäkuuta ja viimeinen keräyspäivä on perjantaina 29. heinäkuuta. Lahjoituksen voi toimittaa OP Kymenlaakson konttoreihin arkipäivisin:

  • Haminan konttori (Kaivokatu 10) klo 10.00-13.00
  • Kotkan konttori (Kirkkokatu 14) klo 10.00-16.30
  • Kouvolan konttori (Kouvolankatu 16) klo 10.00-16.30

Lahjoituspisteillä voi myös kirjoittaa terveisensä repun saajalle reppuun sujautettavalle kortille. Osuuspankki toimittaa reput paikalliselle HOPE ry:n toimintaryhmälle, joka lajittelee ja jakaa lahjoitukset elokuun alussa suoraan koulutietään aloittaville ja koulunpenkille palaaville Kymenlaakson alueella.

Lisäksi reppuja kerätään kahdessa paikallisessa pesisottelussa:

  • Ke 20.7. klo 18 Vallikentällä Haminassa (HP-KPL)
  • Ti 26.7. klo 18 KSS Energia Areenalla Kouvolassa (KPL-JoMa)

Keräys alkoi vuonna 2017. Vuonna 2021 reppuja kerättiin Kymenlaaksossa 202 kappaletta ja valtakunnallisesti eri puolilla Suomea yhteensä yli 3 266 kappaletta.

 

Hope ry on vapaaehtoisvoimin yhdessä yhteiseksi hyväksi toimiva järjestö. HOPE jakaa vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille konkreettisia vaate- ja tavaralahjoituksia, sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä.