Kaikkien aikojen tekoja – valitse teemoista sinulle tärkein 9.10. mennessä

Kaikkien aikojen tekoja on OP Länsi-Suomen omistaja-asiakkaalle mahdollisuus vaikuttaa, millaisia vastuullisuustekoja toimialueellamme toteutamme. Kyselyssä voit valita itsellesi tärkeimmän osa-alueen, johon toivot meidän tulevien tekojen kohdistuvan. Aikaa on 9.10.2022 asti. Tulosten perusteella toteutamme vastuullisuustekoja siellä, missä niitä eniten tarvitaan.

Kampanja toteutettiin ensimmäisen kerran syksyllä 2021 ja 40 000 omistaja-asiakasta vastasi kyselyyn. Pankkimme alueella vastaajia oli noin 1000. Vastausten pohjalta osuuspankit ovat toteuttaneet eri puolilla Suomea mm. taloustaito-opetusta, tukeneet nuorten työllistymistä ja järjestäneet digitaalisen asioinnin opastuksia.

Kukin osuuspankki hyödyntää kyselyn tuloksia päätöksenteossaan. Voit seurata paikallisia vastuullisuustekoja esimerkiksi pankkimme verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. 

Kun kerrot oman valintasi, pääset myös osallistumaan Mestarit-kiertueen lippuarvontaan.

Tehdään yhdessä kaikkien aikojen tekoja!
#kaikkienaikojentekoja