LÄNSI-SUOMEN OSUUSPANKIN ALKUVUOSI 2022

Alkuvuotta 2022 ovat leimanneet Covid-epidemia ja Venäjän aloittama hyökkäyssota, jotka ovat aiheuttaneet maailmantalouteen pahimman kriisin vuosikymmeniin. Poikkeuksellisen voimakas inflaatio ja korkotason ripeä nousu hankaloittavat sekä yritysten että kotitalouksien talouden pi-toa enenevässä määrin vuoden loppua kohti mentäessä. Globaalin talouden kriisistä huolimatta OP Länsi-Suomen liiketoiminnan ja talouden tunnusluvut säilyivät hyvällä tasolla.

Päivittäisasiointi

Epidemia vähensi huomattavasti käteisen käyttöä. Maksukortti on selvästi ensisijainen maksamisen väline ja myös mobiilimaksamisen osuus on kasvanut. Käteisen rahan roolin kiihtyvää pienenemistä kuvastaa esimerkiksi OP Länsi-Suomen kassatapahtumien vähentyminen 47 % kolmessa vuodessa (toukokuu 2019 – toukokuu 2022). Jatkossa pankin on varmistettava kustannustehokkuus käteisen tarjonnassa ja kuitenkin huolehdittava, että käteistä on asiakkaiden tarpeet huomioiden riittävän helposti saatavilla.

 

Rahoitus

Talouden epävarmuustekijät sekä epidemia vaikuttivat eri tavoin asuntorahoitukseen ja yritysrahoitukseen. Asuntorahoituksessa alkuvuosi 2021 oli ennätyksellinen ja tänä vuonna kysyntä on vaimentunut. Asuntolainakanta oli kesäkuun lopussa hyvin niukassa kasvussa. Yritysten rahoituksessa kysyntä sen sijaan oli viime alkuvuonna vaisua ja on piristynyt tänä vuonna. Uusia yritysluottoja myönnettiin reilu 50 % viime kevättä enemmän. Kova kasvuluku selittyy sekä tämän vuoden vahvalla kysynnällä että viime vuoden matalalla vertailuajankohdalla.

Inflaation ja korkojen noustua korkosuojaus on kiinnostanut asiakkaita. Varsinkin vuoden alussa asiakkaat suojasivat lainojaan poikkeuksellisen vilkkaasti. Asuntolainoja suojattiin 16 % enemmän kuin viime vuonna. Tämä on kova luku, sillä huolimatta kannan hienoisesta kasvusta uusia asuntolainoja myönnettiin kuitenkin ennätyksellistä viime vuotta vähemmän.
– Toivottavasti asiakkaat jatkossakin suojaavat lainojaan ja näin välttyvät riskiltä korkojen noususta, toteaa toimitusjohtaja Matti Kiuru.

 

Asuntokauppa

Huolimatta valtakunnallisesta sekä asuntorahoituksen että asuntokaupan vaisusta kehityksestä OP Koti Länsi-Suomen kehitys oli erinomaista. Niin välitettyjen asuntojen kappalemäärä kuin välityksen palkkiotuotot olivat yli 20 % kasvussa. Samaan aikaan asuntokauppojen kokonaismäärä Satakunnassa on pysynyt ennallaan. OP Koti Länsi-Suomi onkin selvästi lisännyt markkinaosuuttaan alueella.

 

Säästäminen ja sijoittaminen

Poikkeukselliset olosuhteet niin korkojen nousun kuin maailmantilanteen myötä ovat heiluttaneet sijoitusmarkkinoita. Sijoitustuotteiden kysyntä on ollut erittäinkin hyvää. Osittain tähän on vaikuttanut alueella tehtyjen useiden merkittävien yrityskauppojen tuottama varallisuus. Markkinatilanteesta johtuen asiakkaat ovat vaihtaneet vilkkaasti sijoituskohteita. Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat olleet vaihtoehtoiset sijoitustuotteet kuten reaaliomaisuusrahastot. Johtuen markkina-arvojen laskusta rahasto- ja sijoitusvakuutuskanta laski 6.2 %. Tämä on kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin markkinoiden keskimääräinen lasku.

 

Vastuullisuuden ja paikallisen osuustoiminnan merkitys liiketoiminnassa kasvaa

Vastuullisuudella on jatkossa entistä suurempi painoarvo muun muassa yritysten hankkeiden rahoituksessa.

– Osuustoiminnallisuus sekä arvomme ohjaavat meitä, ja pankki kantaa omalta osaltaan vastuuta alueen elinvoimasta. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että rahoitamme paikallisia hankkeita. Se, miten yritykset hallitsevat omia erilaisia vastuullisuuteen liittyviä teemoja ja riskejä, tulee jatkossa vaikuttamaan yritysten luottokelpoisuuteen ja sitä kautta rahoituksen hinnoitteluun sekä saatavuuteen, toteaa Kiuru.

Osuustoiminnallisuudessa paikallisella yhteisöllisyydellä on perinteisesti ollut iso painoarvo. Tänäkin kesänä OP Länsi-Suomen Kesäduuni OP:n piikkiin –kampanjan myötä kuusikymmentä 15-17-vuotiasta nuorta on työllistynyt yhdistyksiin ja seuroihin pankin piikkiin. Paikallisen 4H-yhdistyksen kanssa on myös jatkettu Taimiteko-hankkeen seuraavaan vaiheeseen ja työllistetty Kankaanpäässä nuoria metsänistutuksessa. Nyt istutettu metsä muodostaa hiilinielun, jolla kompensoidaan hiilidioksidipäästöjä.
– Istutus on nuorille työllistymisen lisäksi myös yksi esimerkki käytännön ilmastoteosta ja toiminnasta kohti kestävää elämäntapaa. Nuoret ovat kertoneet, että he haluavat nimenomaan olla itse tekemässä jotakin ilmaston hyväksi pelkän puhumisen sijasta. On hienoa, että paikallinen pankki voi omalta osaltaan olla mahdollistamassa kestävää kehitystä, ilmastotyötä sekä nuorten työllistymistä näinkin konkreettisella tavalla, Kiuru kertoo.


Tuloskehitys

Epävakaasta talousympäristöstä huolimatta OP Länsi-Suomen liiketoiminnan tuotot kehittyivät ensimmäisellä vuosipuoliskolla vahvasti. Pankin korkokate kasvoi 6,1 % ja palkkiotuotot lähes 11 %. Liiketoiminnan kulut kehittyivät huomattavasti maltillisemmin eli 5,4 %. Kulujen kasvu johtui pääosin edelleen lisääntyvän pankkisääntelyn kustannuksista. Yleisen taloustilanteen voimakkaat häiriötekijät lisäsivät laskennallisten arvonalentumisten määrää.  Ensimmäisen vuosipuoliskon liikevoitto oli käytännössä samoissa lukemissa edellisen vuoden vastaavaan verrattuna, eli noin 19,040 miljoonaa euroa.

Loppuvuoden kehityksen OP Länsi-Suomen talouden ja tuloksen suhteen Kiuru näkee säilyvän vakaina.
– Pankin korkokate kasvanee korkotason nousun myötä, toisaalta palkkiotuottojen kehitysvauhti rauhoittunee. Luottokannan kasvu jää tämänhetkisessä maailman tilanteessa todennäköisesti hyvin vähäiseksi, samoin hoidettavan sijoitusvarallisuuden volyymikasvu. Kuluva vuosi on osoittanut, että globaalit murrokset ovat mahdottomia ennustaa. Näissä tilanteissa korostuu OP Länsi-Suomen vahva vakavaraisuus ja talouden tila, Kiuru lopuksi toteaa.

 

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Matti Kiuru
p. 044 7141 400 | matti.kiuru@op.fi | @MattiKiuru