Yhdistymissuunnitelman lähtökohtana on, että pankkien nykyiset konttorit jatkaisivat toimintaansa ja OP Jokirannikko voisi tarjota laajenevan palveluvalikoiman kaikissa toimipaikoissaan. Yhdistymisellä ei olisi vaikutusta pankkien asiakassuhteisiin, vaan ne jatkuisivat nykyisellään. Yhdistyminen ei vaatisi asiakkailta mitään toimenpiteitä, vaan heidän tilinumeronsa, maksukortit ja verkkopalvelut toimisivat kuten tähänkin asti.
– Pankin hallituksen tehtävänä on varmistaa pankin asiakkaiden palvelut sekä toiminnan sääntelynmukaisuus nyt ja tulevaisuudessa. Olemme käyneet naapuripankkien kanssa yhdistymisneuvotteluja hyvässä hengessä. Meillä on yhteinen näkemys siitä, että haluamme palvella asiakkaitamme mahdollisimman hyvin jatkossakin. Yhdistämällä voimamme, voimme hoitaa sääntelyn mukanaan tuomat vaatimukset ja sen lisäksi tarjota asiakkaillemme entistäkin monipuolisemmat palvelut ja leveämmät hartiat myös suurempien hankkeiden rahoittamiseen alueellamme, kertoo OP Limingan hallituksen puheenjohtaja Panu Kangas.
– Asiakkaiden etu on aina keskiössä, kun pankin hallitus miettii pankin tulevaisuutta. Haluamme turvata pankin palvelukyvyn ja että tulevaisuudessakin alueella toimii asiakkaiden omistama osuuspankki. Yhdistymisen myötä voimavarat kasvaisivat ja pystyisimme nykyistä paremmin palvelemaan asiakkaita heille tärkeissä erityisosaamista vaativissa asioissa. Neuvotteluissa naapuripankkien kanssa olemme löytäneet hyvän ratkaisun ja OP Jokirannikko voisi tarjota myös laajemmat asiakasedut, kertoo OP Pulkkilan hallituksen puheenjohtaja Ritva Hantula.
– On selvää, että yksin emme enää pärjää. Yhdistymisen myötä henkilöstömme määrä kasvaisi ja se antaisi heille myös mahdollisuuksia uudenlaisiin urapolkuihin sekä asiantuntemuksen kehittämiseen. Olemme oikein tyytyväisiä yhdistymissuunnitelmaan ja esitämme sen hyväksymistä syksyllä järjestettävässä ylimääräisessä osuuskunnan kokouksessa, kertoo OP Siikalatvan hallituksen puheenjohtaja Silja Kantola.
– Pankkeihin kohdistuvan sääntelyn voimakas lisääntyminen vie väistämättä suuren osan pankin johdon ja hallinnon ajasta. Hallinnollisten tehtävien keskittämisellä saisimme enemmän aikaa asiakaspalveluun ja sen laatuun voitaisiin panostaa tehokkaammin. Myös henkilöstön koulutukseen voisimme isompana yksikkönä satsata enemmän. Reilu kolme vuotta sitten OP Raahen Seutu, OP Ruukki ja OP Vihanti päättivät yhdistyä näistä samoista syistä ja syntyi uusi OP Raahentienoo. Voimme hyödyntää niitä kokemuksia sitten kun toivottavasti pääsemme rakentamaan uutta OP Jokirannikkoa yhdessä OP Limingan, OP Pulkkilan ja OP Siikalatvan kanssa, kertoo OP Raahentienoon hallituksen puheenjohtaja Eija Sorjamaa.
OP Jokirannikon toimitusjohtajana aloittaa OP Raahentienoon nykyinen toimitusjohtaja Kalle Arvio. Yhdistyvien osuuspankkien toimihenkilöt jatkavat OP Jokirannikossa vanhoina työntekijöinä.
Päätös yhdistymisestä tehdään syyskuussa OP Limingan ja OP Raahentienoon edustajistojen kokouksissa sekä OP Pulkkilan ja OP Siikalatvan osuuskunnan kokouksissa.