Fuusiokuva2020
Kuvassa vasemmalta: hallituksen puheenjohtaja Taneli Jussila ja toimitusjohtaja Marjo Linnakoski (OP Lokalahti), hallituksen puheenjohtaja Mauri Kontu ja toimitusjohtaja Juha-Pekka Nieminen (OP Lounaisrannikko), hallituksen puheenjohtaja Tiina Henriksson ja toimitusjohtaja Jouni Tammelin (OP Taivassalo).

Osuuspankkien yhdistyminen etenee Vakka-Suomessa

Lokalahden, Taivassalon ja Lounaisrannikon Osuuspankkien hallitukset allekirjoittivat 25.8. pankkien sulautumissuunnitelmat. Yhdistymisestä on tarkoitus päättää marraskuussa samanaikaisesti Lokalahden ja Taivassalon osuuskuntakokouksissa ja Lounaisrannikon edustajiston kokouksessa. Suunnitelman mukaan yhdistynyt pankki aloittaisi 1.4.2021.

– Pankkien hallitukset ovat selvittäneet hyvässä yhteishengessä, miten voimme parhaiten turvata laadukkaiden pankkipalveluiden saatavuuden pankkiemme asiakkaille. Yhteinen näkemyksemme on hyvin selkeä. Meidän kannattaa yhdistää pankit yhdeksi vahvaksi pankiksi, kertoo OP Lokalahden hallituksen puheenjohtaja Taneli Jussila.

– Yhdistämällä voimamme, voimme parantaa kilpailukykyä. Keskittämällä hallinnolliset tehtävät saamme enemmän aikaa asiakaspalveluun ja sen laatuun voidaan panostaa entistä enemmän, kertoo OP Taivassalon hallituksen puheenjohtaja Tiina Henriksson.

– Yhdistymishankkeen lähtökohtana on, että kaikki nykyiset konttorit jatkavat toimintaansa ja uusi pankki voi tarjota jopa laajenevan palveluvalikoiman kaikissa toimipaikoissaan. Esimerkiksi sijoituspalveluissa voimme tarjota asiakkaillemme yhdistyvillä voimavaroilla laajaa asiantuntemusta Vakka-Suomessa, kertoo OP Lounaisrannikon hallituksen puheenjohtaja Mauri Kontu.

Suunnitelman mukaan kaikkien pankkien henkilökunta jatkaa vanhoina työntekijöinä eikä yhdistyminen aiheuta henkilöstövähennyksiä.