OP Pukkila aloittaa selvitystyön mahdollisesta yhdistymisestä

OP Pukkila liittyy mukaan selvitykseen Päijät-Hämeen alueen osuuspankkien yhdistämiseksi. Alustavan aikataulun mukaan yhdistyminen voisi tapahtua ensi vuoden syksyllä. 

Kesäkuun alussa kerrotun mukaisesti Koitti-Pertunmaan, Orimattilan ja Päijät-Hämeen Osuuspankkien hallitukset ovat käynnistäneet selvityksen pankkien yhdistämiseksi. Nyt myös Pukkilan Osuuspankin hallitus on päättänyt liittyä mukaan tähän selvitykseen.

– Tavoitteena on selvittää tämän vuoden aikana, voisimmeko yhdistää pankkiemme voimat laadukkaiden pankkipalveluiden saatavuuden turvaamiseksi kaikille asiakkaillemme. Olemme iloisia, että myös OP Pukkilan hallitus tulee mukaan suunnitteluun, kertoo OP Orimattilan hallituksen puheenjohtaja Katja Kuosa-Kaartti, joka toimii myös selvitystä tekevän hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana.

Asiakaskäyttäytymisen ja -tarpeiden muutos, pankkeihin kohdistuvan sääntelyn kiristyminen sekä finanssialan uudenlainen kilpailu vaativat pankkien palvelukyvyltä ja tehokkuudelta jatkuvasti enemmän. Yhdistymisen avulla haluttaisiin vahvistaa alueen elinvoimaa ja luoda kannattavaa kasvua myös tulevaisuudessa sekä olla paremmin vaikuttamassa alueella toimivien yritysten menestykseen ja asukkaiden hyvinvointiin.

– Näemme naapuripankkiemme tavoin, että nyt on oikea aika arvioida yhdistymisvaihtoehdon asiakkaillemme tarjoamia hyötyjä sekä mahdollisia haasteita. Hankkeessa mukana olevat kolme muuta osuuspankkia olisivat meille hyvin luontevia kumppaneita, kertoo OP Pukkilan hallituksen puheenjohtaja Mika Mäenrinta.

– Alustavissa keskusteluissa lähtökohtana on ollut sellaisten ratkaisujen hakeminen, joiden avulla voidaan turvata lähipalvelujen saatavuus jatkossakin ja isomman pankin monipuolisten palvelujen tuominen myös OP Pukkilan asiakkaiden käyttöön. Nykyinen konttori Pukkilassa jatkaisi siis toimintaansa, eikä mahdollinen yhdistyminen aiheuttaisi henkilöstövähennyksiä. Tutut toimihenkilöt palvelisivat jatkossakin asiakkaitamme. Toki jo tässä yhteydessä on syytä todeta, että olen itse siirtymässä toisen työnantajan palvelukseen ensi syksyn kuluessa, mutta se ei johdu pankkien mahdollisesta yhdistymisestä vaan omista urasuunnitelmistani, kertoo OP Pukkilan toimitusjohtaja Jari Toivanen

- OP Pukkilan omistaja-asiakkaat siirtyisivät OP Päijät-Hämeen omistaja-asiakkaiksi ja säilyttäisivät heille kuuluvat oikeudet. Asiakassuhteet jatkuisivat entisellään, esimerkiksi tilinumerot, verkkopalvelutunnukset ja maksukortit säilyisivät samoina eikä asiakkaiden tarvitse tehdä mitään pankkien yhdistymisen vuoksi, Toivanen jatkaa.

Selvitysvaiheen jälkeen kunkin pankin hallitus päättää erikseen yhdistymisesityksestä ja lopullisen päätöksen tekee OP Pukkilan ja OP Koitti-Pertunmaan osuuskunnan kokoukset sekä OP Orimattilan ja OP Päijät-Hämeen edustajistojen kokoukset aikaisintaan alkuvuodesta 2021.

Lisätiedot:

OP Koitti-Pertunmaa
hallituksen puheenjohtaja Tauno Hilden, puh. 0400 353 405
toimitusjohtaja Jouko Iso-Kuortti, puh. 050 570 7375

OP Orimattila
hallituksen puheenjohtaja Katja Kuosa-Kaartti, puh. 040 535 2586
toimitusjohtaja Jukka Sipilä, puh. 040 581 1666

OP Pukkila
hallituksen puheenjohtaja Mika Mäenrinta, puh. 040 034 0314
toimitusjohtaja Jari Toivanen, puh. 050 593 3224

OP Päijät-Häme
hallituksen puheenjohtaja Essi Alaluukas, puh. 050 346 6988
toimitusjohtaja Mika Kivimäki, puh. 050 520 8357