Viisi osuuspankkia yhdistyy – uusi OP Ylä-Uusimaa aloittaa 1.1.2023

Eilen illalla pidetyissä OP Askolan, OP Kärkölän ja OP Pukkilan osuuskuntien kokouksissa sekä OP Mäntsälän ja OP Orimattilan edustajistojen kokouksissa päätettiin pankkien yhdistämisestä. Uusi Ylä-Uudenmaan Osuuspankki aloittaa 1.1.2023.

Pankkien halliukset neuvottelivat hyvässä yhteishengessä pankkien yhdistämisestä kärkiajatuksella ”Yhdistämällä voimamme muodostamme riittävän suuren, elinvoimaisen ja palvelukykyisen pankin myös tuleville vuosille”. Hallitukset olivat yksimielisiä siitä, että asiakkaiden edut turvataan parhaiten yhdistämällä pankit, ja esittivät kukin oman pankkinsa päättävälle kokoukselle yhdistymistä Ylä-Uudenmaan Osuuspankiksi.

Eilisissä kokouksissa käytiin yhdistymishankeen perusteluita läpi ja keskusteltiin sen mahdollisuuksista ja uhista. Myös puheenvuoroja käytettiin yhdistymisen puolesta ja vastaan. Kussakin kokouksessa hyväksyttiin oman pankin hallituksen esitys yhdistymisestä ja näin ollen viisi pankkia muodostavat OP Ylä-Uudenmaan, joka aloittaa ensi vuoden alussa.

– Olen iloinen, että pankkimme osuuskunnan kokouksessa tehtiin eilen hyviä päätöksiä. Haluamme keskittyä palvelemaan asiakkaita ja käyttää vähemmän aikaa byrokratian pyörittämiseen. Osana isompaa pankkia vähenee myös organisaatiomme haavoittuvuus yllättävissä tilanteissa, kertoo OP Askolan hallituksen puheenjohtaja Jukka Tuiskula.

– Hienoa, että kaikissa pankeissa päätettiin hyödyntää tämä tilaisuus ja pääsemme yhdessä rakentamaan vahvaa osuuspankkia, jolla on vankat juuret maaseudulla. Jatkossa säästämme hallinnollisissa kuluissa yhteensä jopa miljoona euroa vuodessa. Voimme käyttää nuo rahat toimintamme kehittämiseen ja voimme turvata palvelut kaikkien nykyisten viiden pankin asiakkaille, kertoo OP Kärkölän hallituksen puheenjohtaja Matti Torkkel.

– Me kaikki viisi pankkia olemme hyvin samankaltaisia ja nyt pääsemme luomaan uutta tasavertaisuuteen pohjautuvaa osuuspankkia. Tästä hyötyvät erityisesti asiakkaamme, koska jatkossa omia pankki- ja vakuutusasioita voi hoitaa nykyistä useammissa konttoreissa, kertoo OP Pukkilan hallituksen puheenjohtaja Anu Koivisto.

– Vahva, arvomaailmaltaan samanhenkinen pankki mahdollistaa jatkuvuuden pitkäksi aikaa. Jokaisella pankilla on vahvat omat varat, eikä yhdistymisellä näin ollen ole tarve vahvistaa minkään pankin vakavaraisuutta. Yhdessä meillä on leveämmät hartiat, joilla voimme auttaa asiakkaitamme ja toimialuettamme menestymään, kertoo OP Orimattilan hallituksen puheenjohtaja Katja Kuosa-Kaartti.  

– Kaikki nykyiset konttorit jatkavat toimintaansa ja uusi pankki tulee tarjoamaan myös syvempää asiantuntemusta vaativia palveluita. Yhdistyminen ei vaikuta pankkien asiakassuhteisiin, vaan ne jatkuvat nykyisellään. Esimerkiksi tilinumerot, verkkopalvelutunnukset ja maksukortit säilyvät samoina, eikä asiakkaiden tarvitse tehdä mitään pankkien yhdistymisen vuoksi. OP Ylä-Uudenmaan toimitusjohtajana aloittaa OP Mäntsälän toimitusjohtaja Mikko Purmonen. OP Orimattilan toimitusjohtaja Jukka Sipilä jää eläkkeelle ja muiden osuuspankkien toimitusjohtajat siirtyvät uuden pankin johtoryhmään. Muut työntekijät jatkavat uuden pankin palveluksessa ns. vanhoina työntekijöinä, kertoo OP Mäntsälän hallituksen puheenjohtaja Tarmo Kämppi.