OP Oulun Taitaja 2022 Mehdi Bennis

Taitaja-stipendi on huomionosoitus pohjoiselle huippuosaamiselle

Taitaja-stipendi on merkittävä pohjoissuomalainen huomionosoitus sekä taloudellisesti että positiivisen yhteisöllisyyden luojana.

Oulun Osuuspankki on asiakkaidensa omistama paikallinen yritys. Asiakasomisteisena yrityksenä hahmotamme toimintaamme kaksoisroolin kautta: liiketoimintaroolissa luomme taloudellista hyvää, jota hyödynnämme eri tavoin yhteisöllisessä roolissa.

Yhteisöllisessä roolissa kannamme vastuuta niin omistaja-asiakkaistamme kuin laajemmin paikallisesta yhteisöstä ja koko yhteiskunnasta. Yksi osoitus tästä roolista on jo perinteiseksi muodostunut Taitaja-stipendi. 

Stipendin tarkoitus on huomioida ja palkita Oulun seudun monipuolista huippuosaamista. Sen saajia ovat jo vuosien ajan olleet Oulun seudulta olevat tieteen, kulttuurin tai urheilun saralla työskentelevät yksityiset henkilöt ja yhteisöt, jotka ovat tehneet työllään ja osaamisellaan kotiseutuaan myönteisellä tavalla tutuksi.

Stipendin saajan päättää Taitaja-stipendityöryhmä

Etsimme kesän aikana ehdokkaita stipendin saajaksi pankin Facebook-sivustomme kautta järjestetyllä kyselyllä sekä omistaja-asiakkaille sähköpostitse lähetettävän asiakaskirjeen avulla.
 
Stipendiä ei voi hakea, ja sen saajan päättää pankin hallituksen vuosittain nimeämä työryhmä.

Pankin ulkopuoliset jäsenet

  • Jukka Keskitalo, piispa, Oulun hiippakunta
  • Päivi Laajala, kaupunginjohtaja, Oulun kaupunki
  • Jouko Niinimäki, rehtori, Oulun yliopisto
  • Tommi Virkkunen, toimitusjohtaja, Oulun Kärpät 

Pankin edustajat 

  • Tiina Rajala (pj), hallintoneuvoston puheenjohtaja
  • Antti Turkka, hallituksen puheenjohtaja
  • Keijo Posio, toimitusjohtaja
  • Katja Karjalainen (sihteeri), viestintäpäällikkö

Huippuosaajia vuodesta 2000 alkaen 

Luovutimme ensimmäisen Taitaja-stipendin vuonna 2000, jolloin sen vastaanotti tuolloin uraansa aloitteleva sopraano Helena Juntunen. Sittemmin hän on valloittanut estradeja ympäri maailman ja vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten oopperatähtien joukossa.

Vuosien varrella valitut stipendiaatit ovat edustaneet hyvin kattavasti kulttuuria, tiedettä ja urheilua. Stipendi on auttanut nuoria kykyjä urallaan alkuun ja toisaalta antanut tunnustusta pitkälle urille hyvin erilaisilla huippuosaamisen alueilla. Erilaisuudestaan huolimatta stipendin saajia on yhdistänyt ylpeys omaista juuristaan, mikä on luonut positiivista nostetta koko seudullemme.

2000     sopraano Helena Juntunen 
2001     käsikirjoittaja-ohjaaja Markku Flink 
2002     Oulunsalon kunnan kulttuurisihteeri Kylli Marttila 
2003     sisustusarkkitehti, muotoilija Päivi Mikola 
2004     OP Oulun 90-vuotisjuhlavuosi: tenori Petrus Schroderus ja tunnustuspalkinto: matematiikan lehtori Alli Huovinen
2005     arkkitehti Kaarina Niskala 
2006     professori, tekniikan tohtori Juha Kostamovaara
2007     kuvataiteilija, galleristi ja runoilija Terttu Jurvakainen 
2008     lääketieteellisen biokemian professori Taina Pihlajaniemi
2009     toimittaja, urheilukirjailija Matti Hannus
2010     viulisti, mezzosopraano Virpi Räisänen
2011     akatemiaprofessori Anssi Paasi
2012     kirjailija Riikka Pulkkinen
2013     Qstockin taustavaikuttajat Mikko Forstén ja Pekka Aarikallio
2014     OP Oulun 100-vuotisjuhlavuosi: näyttelijä Martti Suosalo (15 000 euroa)
2015     jääkiekkovalmentaja ja Oulun Kärppien kasvatti Kari Jalonen
2016     tekstiilitaiteilija Susanna Sivonen
2017     Suomi 100 -juhlavuosi: yrittäjä, digimediaosaaja Niina Grönholm (10 000 euroa) ja pikajuoksija Samuel Purola (10 000 euroa)
2018     baritoni Tomi Punkeri 
2019     professori, tekniikan tohtori Mirja Illikainen
2020     kulttuurialan vaikuttaja, yrittäjä Aki Roukala
2021     oululaislähtöinen bändi Blind Channel
2022     langattoman tietoliikenteen professori Mehdi Bennis