Yleishyödyllinen yhdistys voi palkata nuoren työskentelemään esimerkiksi urheiluseuran tai kyläyhdistyksen kesätapahtumissa, somereportterina, kunnossapitotehtävissä tai apulaisohjaajana kesäleirillä. OP lahjoittaa yhdistykselle nuoren palkan. Yhdistys puolestaan hoitaa käytännön palkanmaksun ja vastaa työnantajavelvoitteista.
– Kesäduuni OP:n piikkiin tarjoaa monelle 15-17-vuotiaalle nuorelle elämänsä ensimmäisen työpaikan. Haluamme OP Päijät-Hämeessä olla mukana tarjoamassa nuorille myönteisiä ja onnistuneita kokemuksia työelämästä. Kokemuksen lisäksi nuori saa samalla ensimmäisen oman palkkansa, joka auttaa opettelemaan rahan käyttöä ja oman talouden hallinnan taitoja, sanoo OP Päijät-Hämeen toimitusjohtaja Mika Kivimäki.
Kampanjan avulla OP Päijät-Häme haluaa myös tukea päijäthämäläisten yhdistysten toimintaa. Tukea on tarjolla yhteensä 125 nuoren työllistämiseksi. OP Päijät-Häme valitsee maaliskuun alussa tuen saavat yhdistykset ja on yhteydessä kaikkiin tukea hakeneisiin yhdistyksiin.
Osuuspankit ympäri Suomen tarjoavat kesällä 2023 kesätyöpaikkoja 15–17-vuotiaille nuorille OP:n piikkiin yleishyödyllisissä yhdistyksissä. Kampanja on osa OP:n vastuullisuustyötä ja tavoitteena on työllistymisen rin-nalla tukea nuorten taloustaitojen oppimista.
Yhdistykset voivat hakea Kesäduuni OP:n piikkiin -tukea helmikuun loppuun asti osoitteessa op.fi/paijat-hame.
Nuoret voivat hakea Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan yhdistysten tarjoamaa kesätyötä 13.3.–14.4.2023. Ohjeistus kesätyönhakuun julkaistaan hakuajan alkaessa osoitteessa op.fi/paijat-hame.
Lisätietoja:
paijat-hameen.viestinta@op.fi