OP Etelä-Häme ja OP Päijät-Häme yhdistyvät – uusi OP Häme aloittaa toimintansa vuoden 2024 alussa

Pankkien edustajistojen kokouksissa 16.2. päätettiin pankkien yhdistymisestä. Entistä vahvempi OP Häme aloittaa toimintansa 1.1.2024.

Yhdistymisellä saavutetaan vahvempi pankki tukemaan Hämeen elinvoimaisuutta. Uudistuva ja vetovoimainen pankki tuo hyötyjä sekä asiakkaille, henkilöstölle että koko Hämeen alueelle.

– Pankkien hallitukset selvittivät hyvässä yhteishengessä mahdollisuutta yhdistää voimat vahvistaaksemme palvelukykyä ja tuottavuutta rinnakkain. Olen iloinen, että kummankin pankin edustajiston kokouksessa päätettiin yhdistymisen puolesta, sillä se on ennen kaikkea asiakkaiden etu, kertoo OP Päijät-Hämeen hallituksen puheenjohtaja Essi Alaluukas.

– Yhdistymisen avulla voimme vahvistaa Hämeen alueen elinvoimatekoja ja luoda kannattavaa kasvua myös tulevaisuudessa. Voimme olla paremmin vaikuttamassa alueella toimivien yritysten ja yhteisöjen menestykseen sekä asukkaiden hyvinvointiin, kertoo OP Etelä-Hämeen hallituksen puheenjohtaja Jussi Savola.

Asiakkaiden ei tarvitse tehdä mitään pankkien yhdistymisen vuoksi, sillä esimerkiksi tilinumerot, verkkopalvelutunnukset ja maksukortit säilyvät samoina. Pankkien omistaja-asiakkaat siirtyvät OP Hämeen omistaja-asiakkaiksi. Nykyinen henkilöstö jatkaa uuden pankin palveluksessa, eli tutut pankkilaiset palvelevat asiakkaita jatkossakin.

OP Hämeen ensimmäisenä toimitusjohtajana aloittaa Mika Helin. OP Päijät-Hämeen nykyinen toimitusjohtajaa Mika Kivimäki jatkaa OP Hämeen toimitusjohtajana 1.1.2025 alkaen.

– Olen ylpeä tulevasta OP Hämeestä, joka mahdollistaa vieläkin vahvemman paikallisen läsnäolon ja panostuksen asiantuntijuuteen. Tämä tuo myös henkilöstöllemme entistä monipuolisempia kehitysmahdollisuuksia, mikä on omiaan rakentamaan innostavaa työpaikkaa, iloitsee Mika Helin.

– Hämeen yhteinen pankki syntyy molempien pankkien vahvuuksien pohjalta, ja samalla pääsemme ottamaan hyödyntämätöntä potentiaalia käyttöön sekä vastaamaan tehokkaasti edelleen lisääntyvään sääntelyyn. Tämä on huippujuttu meidän asiakkaillemme, hehkuttaa Mika Kivimäki.

 

Lisätietoja:

Etelä-Hämeen Osuuspankki
hallituksen puheenjohtaja Jussi Savola, 040 330 5512            hallintoneuvoston puheenjohtaja Jouni Haajanen, 040 050 5388
toimitusjohtaja Mika Helin, mika.helin@op.fi, 050 517 7004

Päijät-Hämeen Osuuspankki
hallituksen puheenjohtaja Essi Alaluukas, 050 346 6988          hallintoneuvoston puheenjohtaja Mika Kari, 03 733 9368
toimitusjohtaja Mika Kivimäki, mika.kivimaki@op.fi, 050 520 8357