OP Etelä- Häme ja OP Päijät-Häme tukevat alueidensa vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastustoimintaa näinä taloudellisesti haastavina aikoina. Pankit tekevät yhdessä 70 000 euron lahjoituksen toimialueidensa* järjestöille, seuroille ja yhdistyksille, jotka tarjoavat harrastustoimintaa paikallisille lapsille ja nuorille.
Yleinen kustannusten nousu on aiheuttanut monelle perheelle taloudellisia haasteista. Lasten harrastuksiin liittyvät kustannukset voivat tuntua perheiden taloudessa nyt erityisen raskailta.
(* Hattula, Hausjärvi, Heinola, Hollola, Hämeenlinna, Iitti, Lahti, Loppi, Riihimäki)
Haluamme auttaa
Teemme lahjoituksen vähävaraisten perheiden lasten harrastustoiminnan tukemiseen. Meistä on tärkeää, että jokaisella lapsella on mahdollisuus harrastukseen, joka tuottaa iloa, riemua, onnistumisen tunnetta ja luo yhteenkuuluvuutta.
Lahjoituksen saavat yhdistykset
Lammin Evonkävijät ry
Puuha-Marit ry
Kino Tavast ry
Nastolan naseva, hiihtojaosto
Päijät-Hämeen viestikilta ry
SUPER teatteri (Suomalainen perheteatteri ry.)
V- ja U-seura Kausalan Yritys ry
Sisu Hockey Hämeenlinna ry
Heinolan Isku ry; yleisurheilujaosto
Hollolan Nuorisoseura ry
Iitin Käsityöläiset ry
Iitti Hockey Ry
Lahden Golf ry
Lahden Suunnistajat-37
Laseko Ry
Lords of DiscGolf ry.
Teatteriyhdistys Timotei ry
Hämeenlinnan Tarmo Yleisurheilu
Riihimäen Kehitysvammatuki ry.
HPK-Juniorijääkiekko ry.
Parolan Visa ry
Rss Panthers
Kalvolan Keihäs r.y.
Riihimäen Palloseura RiPS ry
Kulttuuriyhdistys Kuukernuppi ry
Hämeenlinnan Lastenliitto ry
Riihimäen Liikuttajat
Jenga Team ry
Junior-Pelicans ry
Lahden nuoriso-orkesterien tuki ry
Lahti Basketball Juniorit ry
Salibandy Heinola ry
Viipurin Reipas Ry
Hämeenlinnan Jalkapalloseura ry. (HJS ry.)
Steelers Hämeenlinna ry
Lahden Uimaseura ry.
Lahti Ringette Ry
Payback Lahti ry
Reippaan Naiset ry.