Vuoden 2022 lopussa pankilla oli yli 52 200 omistaja-asiakasta ja lähes 86 000 asiakasta. Palvelemme asiakkaitamme 108 finanssialan ammattilaisen voimin. Perustehtävän mukaisesti OP Päijät-Häme kulkee asiakkaidensa arjessa edistäen heidän sekä koko toimialueensa taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia.
Toimintaamme ohjaa vakaa arvopohja: ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen. Toimimme eettisesti kestävästi ja vastuullisesti. Tämä näkyy päivittäisissä asiakaskohtaamisissa, vastuullisuustyössämme, sekä pitkäjänteisessä osallistumisessamme elinvoimaisen Päijät-Hämeen kehittämiseen.
Paikallinen, kotimainen ja asiakkaidensa omistama pankki on palvellut asiakkaitaan jo lähes sadan vuoden ajan. Tehtävämme on tukea asiakkaitamme heidän päätöksissään, elämän käännekohdissa ja unelmien mahdollistamisessa. Täällä – kotona Päijät-Hämeessä.
Tule asiakkaaksemme!
Tarjoamme kaikki pankki- ja vakuutuspalvelut yhden katon alta, jotta sinun arkesi on sujuvampaa. Voit hyödyntää tarpeen mukaan myös asiantuntevia ja laadukkaita OP Koti Päijät-Hämeen kiinteistönvälityspalveluita. Omistaja-asiakkaanamme saat kattavia ja ainutlaatuisia etuja sekä kustannushyötyä taloutesi asioinnista.
Taloutesi elämänkumppani
OP Päijät-Häme on jäsentensä eli omistaja-asiakkaidensa omistama, kehittyvä pankki. Vuonna 2022 pankin tuloksesta palautui omistaja-asiakkaillemme 3,6 miljoonaa euroa OP-bonuksina, joilla maksettiin esimerkiksi palvelu- ja vakuutusmaksuja.
Taloutesi elämänkumppanina tarjoamme sinulle monipuoliset, vastuulliset ja asiantuntevat palvelut:
-
tilit, maksukortit, verkkopalvelun ja opastusta palveluiden käyttöön
-
luotot ja lainat eri elämäntilanteisiin ja tarpeisiin
-
säästämisen ja sijoittamisen ratkaisut
-
vakuutukset itsesi, perheesi ja omaisuutesi turvaksi
-
OP Koti Päijät-Hämeen tarjoamat kiinteistönvälityspalvelut
-
lakipalvelut perhettä, verotusta ja kiinteistökauppoja koskevissa tilanteissa
-
yksilöllistä varallisuudenhoitoa OP Privatessa
-
kattavat yrityspalvelut maksuliikkeestä vakuutuksiin