OP Kesälahti osaksi maakunnallista pankkia

Viime vuoden marraskuussa sinetöity OP Kesälahden ja OP Pohjois-Karjalan yhdistyminen tapahtui alkuperäisen suunnitelman mukaisesti 30.4.2020.

- Yhdistymisen myötä OP Pohjois-Karjala on entistä vahvempi maakunnallinen pankki. Isona toimijana pystymme vastaamaan monipuolisesti erilaisten asiakkaiden palvelutarpeisiin. Autamme niin henkilö- kuin yritysasiakkaita päivittäis-, rahoitus-, vakuutus-, säästämis-, sijoittamis-, varainhoito-, laki-, maksuliike- ja kiinteistönvälityspalveluihin liittyvissä asioissa, OP Pohjois-Karjalan toimitusjohtaja Jaana Reimasto-Heiskanen sanoo.                           

OP Kesälahden omistaja-asiakkaat siirtyvät OP Pohjois-Karjalan omistaja-asiakkaiksi ja asiakassuhteet jatkuvat entisellään. Esimerkiksi kortit, tilinumerot ja verkkopalvelutunnukset säilyvät samoina eikä asiakkaiden tarvitse tehdä mitään pankkien yhdistymisen vuoksi. OP Kesälahden henkilökunta siirtyy OP Pohjois-Karjalan palvelukseen. Asiakkaita palvelevat jatkossakin tutut henkilöt. Lisäksi käytössä on koko pankin satapäisen henkilöstön osaaminen. Palvelukyky kasvaa, sillä osana suurempaa pankkia asiakkaille voidaan tarjota myös erityisasiantuntemusta vaativia palveluja.

- Erityisesti näinä aikoina olemme lujasti OP:n perustehtävän äärellä edistäen omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Toiveenamme oli juhlia uutta, yhteistä pankkiamme vappukahvien merkeissä. Valitettavasti suunnitelmamme asiakkaiden kohtaamisesta ei vallitsevasta tilanteesta johtuen onnistunut. Sen sijaan halusimme tehdä lahjoituksen paikalliseen, hyvää tekevään kohteeseen, Reimasto-Heiskanen kertoo. Annettuja ääniä lahjoitusäänestyksessä tuli yhteensä 121 kpl, ja eniten ääniä sai Kesälahden urheilijat ry.