Reppukeräys onnistui jälleen – 199 koululaista saa uuden repun Kuopiossa

Moni koululainen saa lähipäivinä itselleen uuden koulurepun. HOPE – Yhteisesti ja yhdessä ry ja OP Ryhmä keräsivät yhteistyössä heinäkuun ajan reppuja, jotka lahjoitetaan koulutietään aloittaville vähävaraisten perheiden lapsille. Keräys sai liikkeelle tuhannet ympäri Suomen – Kuopiossa kerättiin yhteensä 199 reppua.

Ensimmäinen koulureppu jättää usein pitkäaikaisen muistijäljen. Jo neljättä kertaa järjestetyllä Reppu joka selkään -keräyksellä varmistetaan, että mahdollisimman moni lapsi saisi kokea saman myös tänä vuonna. Koronapandemia on tiukentanut vähävaraisten lapsiperheiden tilannetta entisestään ja HOPE ry:n toiminnan piirissä oleville lapsiperheille kaikki apu on tervetullutta. Uudet koulureput selässään pienet koululaiset pääsevät aloittamaan koulutiensä samalta viivalta.

OP Ryhmä on toimittanut reput elokuun alussa HOPE ry:lle, joka lajittelee ja jakaa lahjoitukset suoraan koulutietään aloittaville. Keräyksen avulla saimme kerättyä yhteensä yli 3800 reppua sekä lukemattoman määrä penaaleja ja muita kouluvälineitä eri puolilla Suomea osuuspankeissa sekä Pohjola Sairaalan toimipisteissä. Jokaiseen kerättyyn koulureppuun lahjoitettiin Pohjola Vakuutuksen toimesta led-valo tai heijastin turvaamaan pienen koululaisen matkaa.

Kuopiossa OP Pohjois-Savo, OP Tuusniemi ja Pohjola Sairaala yhdistivät keräysvoimansa.

– Lasten ja nuorten hyvinvointi on meille tärkeä asia ja osa vastuullisuustyötämme. On ollut mahtavaa huomata se into, jolla asiakkaamme ja henkilökuntamme ovat lähteneet mukaan keräykseen. Tavoitteemme 150 reppua ylittyi reilusti. Tuntuu mahtavalta tuoda reppujen myötä iloa näin suurelle joukolle koululaisia. Iso kiitos vielä kaikille lahjoittajille!, keräyksen paikalliset järjestäjät iloitsevat.

Keräys alkoi vuonna 2017. Vuonna 2019 reppuja jaettiin jo lähes 3000 lapselle eri puolilla Suomea. Tänä vuonna reppuja kerättiin lähes 80 paikkakunnalla OP:n konttoreissa ja Pohjola Sairaaloissa.