Ajankohtaista asiaa opintolainojen lyhentämisestä

Opintolainojen lyhentäminen alkaa yleensä joulukuussa, kun opintojen päättymisestä on kulunut noin kaksi vuotta. Jos opiskelija on jatkanut opintojaan ja nostaa opintotukea Kelasta, siirtyy takaisinmaksun aloittaminen myöhempään ajankohtaan. Jos opiskelija ei nosta opintotukea, tulee hänen hakea maksusuunnitelman muutosta lainalle. Tämän voi tehdä näppärästi op.fi-verkkopalvelusta tai OP-mobiilista.

Opintolainan myöntäminen edellyttää aina voimassa olevan opintolainan takauspäätöksen. Jos opiskelijalla on takausta tai sen voimassa oloa koskevia kysymyksiä, kannattaa aina ensisijaisesti kääntyä Kelan puoleen. Pankki saa opintolainaa haettaessa takaustiedot sähköisesti Kelasta, kuten esimerkiksi sen, minkä verran lainaa on nostettavissa kuluvalle ja tuleville lukukausille.

Jos opiskelijalla on aikaisempaa opintolainaa, voi lisälainaa hakiessa tehdä hakemuksen lainaerän lisäyksestä. Näin muodostuva uusi laina lisätään jo olemassa olevan lainan pääomaan ja lainakokonaisuus säilyy selkeämpänä.

Olemassa olevan opintolainan korko tarkastetaan korkosidonnaisuuden mukaan esimerkiksi 12 kuukauden välein. Tällä hetkellä viitekorkojen nousu vaikuttaa opintolainojenkin kokonaiskorkoihin sekä maksuerän suuruuteen. Asiakas voi hakea opintolainalle maksuerän muutosta tai lyhennysvapaata tarpeen mukaan. Käsittelemme muutoksen tapauskohtaisesti ja veloitamme muutosta koskevat kulut hinnastomme mukaisesti.

Lue lisää aiheesta täältä.