Asuntomarkkinoilla alkanut hiljaisempi vaihe – OP Suur-Savon alueella mökkejä myydään vuosittain yhtä paljon kuin omakotitaloja

Asuntolainan korkosuojaus kiinnostaa OP Suur-Savon lainanottajia aiempaa enemmän. Etelä-Savon asuntokauppatilanne on normalisoitumassa kahden poikkeuksellisen vilkkaan koronavuoden jälkeen.­­­

OP Suur-Savossa nostettiin asuntolainoja vuoden alusta lokakuun loppuun mennessä 20 % vähemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana.

­– Korkojen nousu ja lämmityskustannukset mietityttävät asunnonostajia nyt. Moni haluaa varautua elinkustannusten nousuun esimerkiksi suojaamalla asuntolainansa korkokatolla, sanoo OP Suur-Savon pankinjohtaja Maija Skön.

Tällä hetkellä koko Suomessa noin joka kolmanteen uuteen asuntolainaan otetaan korkosuojaus. OP Suur-Savon myöntämistä asuntolainoista on korkosuojattu 30 prosenttia.

Lainajoustot kiinnostavat asiakkaita nyt kiristyvässä taloustilanteessa, kun lämmityskustannukset ja korot nousevat.

- Maksusuunnitelmamuutoshakemusten kokonaismäärä ei ole vielä kasvanut, mutta odotamme niitä tulevan asiakkailta talven aikana enemmän. Lyhennysvapaa on varmasti tunnetuin lainajoustokeino, mutta muitakin on, kuten asuntolainan kuukausierän madaltaminen. Jos asiakkaan taloustilanne muuttuu merkittävästi, toivomme, että hän olisi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa meihin yhteydessä. Näin voimme yhdessä asiakkaan kanssa pohtia eri vaihtoehtoja, Skön sanoo.

Korkokatto leikkaa tällä hetkellä jo liki 2500 OP Suur-Savon asuntolaina-asiakkaan korkomenoja.

Mökkejä kaivataan myyntiin Etelä-Savossa

Asuntomarkkinoilla koronavuodet olivat poikkeuksellisen vilkkaita, ja varsinkin mökkikauppa kävi kiivaasti. Etelä-Savon alueella myytiin koronavuosina vapaa-ajan asuntoja merkittävästi enemmän kuin tänä vuonna. Vuonna 2021 tammi-lokakuussa Etelä-Savossa myytiin 342 vapaa-ajan kohdetta, kun tänä vuonna vastaava luku oli 259.

– Noin joka kymmenes Suomen vapaa-ajan asunnoista sijaitsee Etelä-Savossa. Mökkejä kaivataan myyntiin koko ajan. Mökkimarkkinat ovat merkittävä tekijä Etelä-Savossa, jossa mökkejä myydään lähes yhtä paljon kuin omakotitaloja. Jos mökissä on sähköt ja se sijaitsee rannalla, sille on varmasti kysyntää. Moni unelmoi yhä omasta mökistä järven rannalla, kertoo OP Koti Itä-Suomen myyntijohtaja Minna Kuuvuori.

Kiinteistönvälitysalan keskusliiton tilastojen mukaan asuntokauppamäärät ovat laskeneet Etelä-Savon alueella noin 150 kappaleella viime vuoden tammi-lokakuusta. Kauppamäärät ovat laskeneet viime vuodesta noin 10 prosenttia.

Asuntojen hintakehitys Etelä-Savon alueella on ollut maltillinen.

– Asuntokauppa on parin poikkeuksellisen vuoden jälkeen palaamassa normaalitahtiin. Asuntokauppaa käydään aina, sillä kun ihmisten elämänvaihe muuttuu, seuraa siitä usein uusia asuntotarpeita, Kuuvuori toteaa.

Etelä-Savon alueella ostajia kiinnostaa erityisesti mahdollisuus asua tai viettää vapaa-aikaa järven rannalla, kuten Saimaan tai Puulan rannalla. Myös Savonlinnan ja Mikkelin keskustoissa sijaitsevat asunnot käyvät edelleen hyvin kaupaksi.