OP Suur-Savon osavuositulos

 

Asiakkailla on vahva luottamus osuuspankkiin

Eteläsavolaiset asiakkaat luottavat oman alueen osuuspankkiin – OP Suur-Savon omistaja-asiakkaiden määrä kasvoi edelleen. Pankki sai alkuvuoden aikana 1 960 uutta omistaja-asiakasta ja kaikkiaan pankilla oli kesäkuun lopussa 68 520 omistaja-asiakasta. ”Osuuspankki on olemassa ennen kaikkea omistaja-asiakkaitansa varten ja juuri omistaja-asiakas saa osuuspankista parhaat mahdolliset edut. Olen hyvin tyytyväinen ja kiitollinen omistaja-asiakkaiden luottamuksesta pankkiamme kohtaan”, tiivistää toimitusjohtaja Jari Himanen.

 

Vahvasti yhteisön elinvoimaisuutta tukemassa

OP Suur-Savon toimitusjohtajan Jari Himasen mukaan toimintaympäristön hyvinvoinnista huolehtiminen on osuuspankkien perustehtävä: "Toteutamme sitä päivittäisessä liiketoiminnassamme rahoittamalla ihmisten unelmia ja yritysten syntymistä, kasvua ja kansainvälistymistä. Toinen tapa toteuttaa tätä tehtävää on tukea urheilua, kulttuuria ja tiedettä."

Osuuspankki on laajalti mukana erilaisissa oman toimialueen tapahtumissa sekä tekee yhteistyötä monien oman toimialueen urheiluseurojen ja yhdistysten kanssa. Koko perheen Hippo-tapahtumat liikuttavat vuosittain noin 1 500 lasta ja nuorta pankin toimialueella. Kaikkiaan pankki käytti alkuvuonna erilaisiin yhteistyösopimuksiin ja lahjoituksiin rahaa 150 000 euroa.  Kuluvan vuoden alkupuoliskon aikana OP Suur-Savo päätti olla myös mukana lahjoituksessa, jolla mahdollistetaan Savonlinnan Teknologiapuistoon Aalto-yliopiston alaisen biotuotetekniikan professuurin syntyminen. Professuuri edistää alueen biotekniikka osaamista ja metsäalan kehittymistä.

 

Metsäisessä Etelä-Savossa puukauppa näkyy talletuksina ja sijoituksina

Talletuskehitys jatkui edelleen vahvana. Talletukset kasvoivat vuodenvaihteesta 60 miljoonaa euroa ollen 30.6. noin 1 757 miljoonaa euroa.  Osaltaan talletuskehitykseen vaikuttaa se, että viime vuosi oli Etelä-Savossa erittäin vahva puukauppa vuosi ja tänä vuonnakin puukauppa on jatkunut kohtuullisen vilkkaana. Alkuvuonna puukauppaa tehtiin Etelä-Savossa noin 100 miljoonan euron summalla, koko edellisen vuoden puukaupan määrä oli noin 300 miljoonaa euroa.

Asiakkaat ovat tehneet alkuvuonna myös runsaasti sijoituksia. Asiakkaiden sijoitusrahastoihin sijoittama pääoma kasvoi alkuvuoden aikana 11,7 % ollen kesäkuun lopussa yhteensä

212 miljoonaa euroa. Vakuutussäästöt kehittyivät myös positiivisesti. Vakuutussäästöjen kasvu oli kuuden ensimmäisen kuukauden aikana 7,7 %. Vakuutussijoitusten kokonaismäärä oli kesäkuun lopussa 353 miljoonaa euroa. 

Asuntokauppa ja asuntorahoitus on alkuvuonna ollut hieman edellisvuotta verkkaisempaa. Ensimmäisen kuuden kuukauden aikana OP Suur-Savossa nostettiin uusia asuntolainoja

96 miljoonaa euroa (1-6/2018 107 miljoonaa euroa).

Tuloskunto kohdallaan

Alkuvuosi oli pankille tuloksellisesti vahva. Pankin korkokate säilyi hyvällä tasolla ollen ensimmäisen kuuden kuukauden ajalta 12,5 miljoonaa euroa. Pankki sai oman pääoman ehtoisista sijoituksista eli käytännössä sijoituksista OP Ryhmään tuottoja alkuvuonna noin 9,6 miljoonaa euroa. Palkkiotuotot olivat 7,6 miljoonaa euroa. Kulujen jälkeen liikevoittoa kertyi alkuvuonna yhteensä 14,2 miljoonaa euroa, mikä on selvästi viime vuotta enemmän.

Pankin omistaja-asiakkaille kertyi kuuden ensimmäisen kuukauden aikana bonuksia yhteensä

3,5 miljoonaa euroa.

 

Tunnistautumisen ratkaisut uudistuvat

Muuttuva lainsäädäntö (PSD2) asettaa uudenlaisia vaatimuksia sähköisten palveluiden tunnistus- ja vahvistusvälineille 14.9.2019 alkaen. Jatkossa palveluiden käyttäminen onnistuu parhaiten mobiiliavaimella. op.fi palveluun voi kirjautua ja maksuja vahvistaa myös avainlukulistalla, tällöin lisävahvistuksena tarvitaan tekstiviesti.

 

Tavoitettavuutta parannetaan

Osuuspankin perustehtävä on tarjota palveluja omistaja-asiakkaille. Monipuoliset ja laadukkaat palvelut ovat tarjolla mobiilissa sekä op.fi:ssä. Toimialueensa laajimman konttoriverkoston ohella pankki on parantanut henkilöstön tavoitettavuutta myös suorien palvelunumeroiden kautta. Koko henkilöstön yhteystiedot ja puhelinnumerot löytyvät netistä osoitteesta www.op.fi/suur-savo.

 

Lisätietoja:
Jari Himanen
toimitusjohtaja
puh. 010 255 2340, 050 373 3096
jari.himanen@op.fi