Osuuspankit tukevat Etelä-Savon vaikeuksiin joutuneita lapsiperheitä 20 000 euron lahjoituksella

Etelä-Savon alueella toimivat osuuspankit ovat antaneet 20 000 euron lahjoituksen vähävaraisille lapsiperheille. Lahjoituksessa ovat mukana Kangasniemen, Kerimäen, Rantasalmen ja Suur-Savon Osuuspankit sekä kiinteistönvälitysliike OP Koti Suur-Savo. Lahjoitusvarat jaetaan Essoten (Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä) ja Sosterin (Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä) kautta lapsiperheille.

Suur-Savon Osuuspankin toimitusjohtaja Jari Himasen mukaan osuuspankit haluavat tukea koronapandemian takia taloudellisiin vaikeuksiin joutuneita eteläsavolaisia lapsiperheitä. Monet yritykset ovat joutuneet lomauttamaan henkilöstöään ja sen vuoksi monessa perheessä taloudellinen tilanne on kiristynyt. Rantasalmen Osuuspankin toimitusjohtaja Kari Mäkelä ja Kangasniemen Osuuspankin toimitusjohtaja Seppo Laurila jatkavat: ”Meille osuuspankeille toimintaympäristön hyvinvoinnista huolehtiminen on osa perustehtäväämme, tällä lahjoituksella pystymme toteuttamaan tätä tehtävää.”

Lahjoitus toteutetaan K-ryhmän ruokalahjakortteina.