Suur-Savon Osuuspankki mukana lahjoituksessa – Savonlinnaan Aalto-yliopiston alainen biotuotetekniikan professuuri

Savonlinnaan saadaan Aalto-yliopiston alainen biotuotetekniikan professuuri, joka vahvistaa Teknologiapuiston tutkimus- ja kehitystoimintaa ja sitä kautta biotuotealalla toimivien paikallisten yritysten kilpailukykyä. Työelämäprofessuuri on viisivuotinen, ja sen uskotaan lisäävän myös Xamkin biotuotetekniikan insinöörikoulutuksen vetovoimaa.

Aiesopimuksen allekirjoittivat Savonlinnan kaupunki, Aalto-yliopiston kemiantekniikan korkeakoulu, Itä-Savon yliopistosäätiö, Xamk sekä Suur-Savon, Rantasalmen ja Kerimäen Osuuspankit.

Suur-Savon Osuuspankin toimitusjohtaja Jari Himasen mukaan toimintaympäristön hyvinvoinnista huolehtiminen on osuuspankkien perustehtävä: ”Toteutamme sitä päivittäisessä liiketoiminnassamme rahoittamalla ihmisten unelmia ja yritysten syntymistä, kasvua ja kansainvälistymistä. Toinen tapa toteuttaa tätä tehtävää on tukea urheilua, kulttuuria ja tiedettä.”

”Olemme jo aikaisemmin olleet mukana rahoittamassa kahta professuuria Mikkelissä. Osuustoimintatutkimuksen professuuri ja yrittäjyyden ja yritysten kansainvälistymiseen tähtäävä professuuri on toteutettu yhteistyössä Lappeenrannan teknisen yliopiston ja Mikkelin yliopistokeskuksen kanssa. Nyt olemme mukana synnyttämässä professuuria Savonlinnan teknologiapuistoon, jolla on jo näyttöä merkittävästä tutkimus- ja kehitystoiminnasta erityisesti puukuidun muokkauksen ja uusien materiaali- ja prosessisovellutusten alalla. Tutkimustoiminta hyödyttää Savonlinnan seutukunnalla toimivia metsäteollisuusyrityksiä ja toivottavasti synnyttää myös uutta yritystoimintaa. Palkattava professori tulee työskentelemään sekä Aalto yliopistossa että Savonlinnan teknologiapuistossa.”

Lisätiedot:
Jari Himanen, puh. 050 3733 096