Reppukeräys onnistui jälleen – yli 3800 koululaista sai uudet reput Hope ry:n ja OP Ryhmän avulla

Moni koululainen saa lähipäivinä itselleen uuden koulurepun. HOPE – Yhteisesti ja yhdessä ry ja OP Ryhmä keräsivät yhteistyössä heinäkuun ajan reppuja, jotka lahjoitetaan koulutietään aloittaville vähävaraisten perheiden lapsille. Keräys sai liikkeelle tuhannet ympäri Suomen – OP Tampereessa reppuja kerättiin yhteensä 126 kappaletta. 

Ensimmäinen koulureppu jättää usein pitkäaikaisen muistijäljen. Jo neljättä kertaa järjestetyllä Reppu joka selkään -keräyksellä varmistetaan, että mahdollisimman moni lapsi saisi kokea saman myös tänä vuonna. Koronapandemia on tiukentanut vähävaraisten lapsiperheiden tilannetta entisestään ja HOPE ry:n toiminnan piirissä oleville lapsiperheille kaikki apu on tervetullutta. Uudet koulureput selässään pienet koululaiset pääsevät aloittamaan koulutiensä samalta viivalta. 

OP Ryhmä toimittaa reput elokuun alussa HOPE ry:lle, joka lajittelee ja jakaa lahjoitukset suoraan koulutietään aloittaville. Keräyksen avulla saimme kerättyä yhteensä yli 3800 reppua sekä lukemattoman määrä penaaleja ja muita kouluvälineitä eri puolilla Suomea osuuspankeissa sekä Pohjola Sairaalan toimipisteissä. Jokaiseen kerättyyn koulureppuun lahjoitettiin Pohjola Vakuutuksen toimesta led-valo tai heijastin turvaamaan pienen koululaisen matkaa.  

Reppukeräys järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017, jolloin reppuja kerättiin tuhansia. Vuonna 2019 reppuja kerättiin jo 3 000 kappaletta lähes 70 eri paikkakunnalla. Tänä vuonna keräys laajeni jo lähes 80 paikkakunnalle.  

Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille!