Reppu joka selkään -kampanja jälleen heinäkuussa

HOPE ry ja OP Ryhmä keräävät yhteistyössä koulureppuja ja penaaleita, jotka lahjoitetaan vähävaraisten perheiden koululaisille. Kuka tahansa voi osallistua keräykseen ja tuoda uuden koulurepun tai penaalin OP Tampereen toimipisteeseen Hämeenkatu 12:ssa, Tampereen Pohjola Sairaalaan tai OP Koti Pirkanmaan toimitiloihin Hämeenkatu 6:ssa 12.–30. heinäkuuta.

Jo ennen koronapandemiaa ja sen talousvaikutuksia yli 112 000 suomalaista lasta eli tilastojen mukaan vähävaraisissa perheissä. On entistä tärkeämpää tukea lasten ja nuorten tasavertaista koulutietä. Pienilläkin teoilla voidaan saada aikaan merkityksellisiä kokemuksia.

 
Ekaluokkalaisten lisäksi myös vanhempien lasten ja nuorten koulurepuille ja penaaleille on tarvetta. Penaaliin lahjoittaja voi valikoida koulutarvikkeet kuten kynän, kumin ja viivoittimen.


- Haluamme tukea toimialueemme lasten ja nuorten hyvinvointia ja koulunkäyntiä yhdessä asiakkaidemme kanssa. Yhteistyössä Hope ry:n kanssa järjestettävä reppukeräys on ollut vuosittain todella suosittu, ja kannustamme kaikkia mukaan tekemään tärkeän lahjoituksen myös tänä vuonna, sanoo toimitusjohtaja Jani Vilpponen OP Tampereesta.


Kampanja alkaa maanantaina 12. heinäkuuta ja viimeinen keräyspäivä on perjantaina 30. heinäkuuta. Lahjoituksen voi toimittaa OP Tampereen Hämeenkatu 12:n toimipisteen infoon maanantaista perjantaihin kello 10–16.30, Tampereen Pohjola Sairaalaan, osoitteessa Kelloportinkatu 1, maanantaista perjantaihin kello 8–20 ja lauantaista sunnuntaihin 11–17 ja OP Koti Pirkanmaan toimipisteeseen osoitteessa Hämeenkatu 6 maanantaista perjantaihin kello 10–16.


Repun saajalle voi kirjoittaa halutessaan terveisiä reppuun sujautettavalle kortille. Osuuspankki toimittaa reput paikalliselle HOPE ry:n toimintaryhmälle, joka lajittelee ja jakaa lahjoitukset elokuun alussa koulutietään aloittaville ja koulunpenkille palaaville.


Reppu joka selkään -kampanjalla on kerätty koulutarvikkeita jo vuodesta 2017, ja viime vuonna reppuja jaettiin lähes 3800 lapselle eri puolilla Suomea.


Katso lisää: op.fi/reppukerays

 

Lisätietoja: Nita Aaltonen, markkinointi- ja viestintäsuunnittelija, OP Tampere, puh. 010 254 6031, nita.aaltonen@op.fi


OP Tampere on yksi OP Ryhmän suurimmista pankeista ja toimialueen johtavia pankkeja. Olemme täyden palvelun pankki, ja tarjoamme ainutlaatuisen pankki- ja vakuutuspalveluiden kokonaisuuden helposti saman katon alta. Perustehtävämme on luoda vahvan vakavaraisuuden ja tehokkuuden avulla kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia omistaja-asiakkaille ja toimintaympäristölle. Arvopohjamme muodostavat vastuullisuus, ihmisläheisyys ja yhdessä menestyminen.

Hope ry on vapaaehtoisvoimin yhdessä yhteiseksi hyväksi toimiva järjestö. HOPE jakaa vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille konkreettisia vaate- ja tavaralahjoituksia, sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä.