Taloustaitoviikolla opetetaan oman talouden hallintaa

OP viettää jokavuotista Taloustaitoviikkoa 22.–26.3.2021 yhtäaikaisesti maailmanlaajuisen Global Money Weekin kanssa. Taloustaitoviikon tavoitteena on edistää nuorten taloustaitoja, ja myös OP Tampereen toimialueen yläkouluissa harjoitellaan arjen talousasioita osuuspankin tuella. Opettajat voivat hyödyntää OP:n videomateriaalia osana etäopetusta ja yhdeksäsluokkalaisten valmistautumista valtakunnallista Taloustaitokilpailua varten.

OP:n tuoreen kyselytutkimuksen* mukaan jopa puolet 16–24-vuotiaista seurasi rahankäyttöään viime vuonna aiempaa tarkemmin. Lisäksi noin kolmannes vastaajista kertoi lisänneensä säästämistä. Taloustaitojen edistämiselle on kuitenkin edelleen tarvetta. Tutkimuksen mukaan liki 40 prosenttia säästää säännöllisesti kuukausittain ja noin neljännes lähes joka kuukausi. Yli 60 prosenttia nuorista kertoi varautuvansa säästämisellä yllättäviä menoja varten, ja vain alle 5 prosenttia ei ollut säästänyt koskaan.

- Hienoa, että moni nuori varautuu tulevaan säästämisellä, mutta petrattavaakin löytyy vielä. Nuoret kaipaavat enemmän puhetta rahasta ja tukea arjen raha-asioihin. Olemme opettaneet paikallisille ysiluokkalaisille taloustaitoja jo pitkään. Pitkäjänteisellä yhteistyöllä haluamme valmentaa nuoria parempaan oman talouden hallintaan. Nuorena opitut taloustaidot kantavat myös aikuisena, kertoo henkilöstö- ja viestintäjohtaja Tarja Sara OP Tampereesta.

Paikallisesti OP Tampereen nuoret finanssikoutsit pitävät ensi viikon torstaina 25.3.2021 klo 17-18 webinaarin, jossa he opastavat oman talouden hallintaan, vastuulliseen luoton käyttöön ja miksi pikavippiin ei kannata turvautua. Finanssikoutsien taloustaitovideoita on katsottavissa www.finanssikoutsit.fi -sivulla.

Suomalaisten taloustaitojen vahvistaminen on yksi OP:n vastuullisuusohjelman painopisteistä. OP Tampereen finanssikoutsi-toiminnan lisäksi pankki tukee koululaisten Yrityskylä-oppimisympäristöä, opettaa raha-asioita lapsille ja nuorille sekä tekee yhteistyötä opiskelijajärjestöjen kanssa. Uudenlaisia taitoja opastetaan myös ikäihmisille, jotka tarvitsevat apua sähköisten palveluiden käyttämisessä.


OP Ryhmän valtakunnallisia yhteistyökumppaneita taloustaitojen edistämisessä ovat mm. Talous ja nuoret TAT ry, Nuori Yrittäjyys ry ja Diakonissalaitos. OP on HYOL ry:n järjestämän Taloustaitokilpailun pääyhteistyökumppani, ja paikallisesti OP Tampere palkitsee toimialueensa parhaiten kilpailussa menestyneitä yhdeksäsluokkalaisia. Vuonna 2020 OP Ryhmän taloustaitotyö tavoitti yhteensä yli 50 000 nuorta.

*Tiedot perustuvat tammikuussa verkkopaneelissa toteutettuun kyselytutkimukseen, johon vastasi 2 325 täysi-ikäistä suomalaista. Tutkimuksen toteutti OP:n toimeksiannosta Taloustutkimus. Vastausten virhemarginaali on noin +/-2 prosenttiyksikköä.

OP Tampere on yksi OP Ryhmän suurimmista pankeista ja toimialueen johtavia pankkeja. Olemme täyden palvelun pankki, ja tarjoamme ainutlaatuisen pankki- ja vakuutuspalveluiden kokonaisuuden helposti saman katon alta. Perustehtävämme on luoda vahvan vakavaraisuuden ja tehokkuuden avulla kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia omistaja-asiakkaille ja toimintaympäristölle. Arvopohjamme muodostavat vastuullisuus, ihmisläheisyys ja yhdessä menestyminen. OP Koti Pirkanmaa on OP Tampereen tytäryhtiö. Palvelemme asiakkaitamme noin 300 asiantuntijan voimin. Asiakasliiketoimintamme on yli 9 miljardia euroa.

Lisätietoja: Tarja Sara, johtaja, henkilöstö ja viestintä, OP Tampere, puh. 010 254 6213, tarja.sara@op.fi