Tampereen Seudun Osuuspankin tulos tammi-kesäkuu 2020

Pirkanmaalaiset luottavat omaan talouteensa koronasta huolimatta

Tampereen Seudun Osuuspankin (OP Tampere) liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 23,1 miljoonaa euroa, mikä on -1,3 miljoonaa euroa vähemmän (–5,3 %) kuin vuotta aiemmin. Yritys- ja yhteisöluottojen määrä kasvoi 11,6 %. Uusia asuntoluottoja nostettiin tammi-kesäkuussa -14,1 % vähemmän kuin vuotta aiemmin, mutta niiden kysyntä on ollut ennätysvilkasta touko-kesäkuussa.

Koronapandemia nosti maksusuunnitelmamuutosten kysynnän kasvuun sekä toi maltillista lisäystä järjestämättömien saamisten määrään. Huhti-kesäkuussa OP Tampere myönsi lyhennysvapaita yli 5 500 henkilöasiakkaalle ja yli 500 yritysasiakkaalle.

- Henkilökuntamme on tehnyt hartiavoimin töitä maksusuunnitelmamuutosten käsittelyssä. Lyhennysvapaat antoivat välittömästi helpotusta asiakkaidemme talouteen. Kovasta työpaineesta huolimatta tästä selvittiin hyvin, josta lämmin kiitos osaavalle ja sitoutuneelle henkilökunnallemme, joka joutui sopeutumaan nopeasti uuteen toimintaympäristöön. Toukokuussa saimme asuntoluottohakemuksia ennätysmäärän, mikä kertoo pirkanmaalaisten luottamuksesta tulevaisuuteen. Myös yritysluotoissa palattiin touko-kesäkuussa normaalimpaan kysyntään, OP Tampereen toimitusjohtaja Jani Vilpponen kertoo.

Avainluvut tammi-kesäkuu 2020

  • OP Tampereella on asiakkaita 187 072, asiakasmäärä on kasvanut vuodessa 1 256.

  • OP Tampereen omistaja-asiakkaiden määrä kasvoi 109 602 omistajaan, mikä on 3 411 enemmän kuin vuotta aiemmin.

  • Omistaja-asiakkaille maksettiin alkuvuonna bonuksia 7,1 miljoonaa euroa, kasvua 0,6 miljoonaa euroa.

  • Liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 23,1 miljoonaa euroa, laskua -1,3 miljoonaa euroa (–5,3 %)

  • Rahoitustoiminta oli 4 061 miljoonaa euroa, kasvua 5,2 %.

  • Asiakasvaroja oli 4 780 miljoonaa euroa, kasvua 2,1 %.

  • Asiakasliiketoiminnan 12 kuukauden kasvu oli 300 miljoonaa, eli 3,5 %.

  • Talletukset kasvoivat 4,9 % vuoden takaiseen verrattuna 3082 miljoonaan euroon

  • Pankin vakavaraisuus oli hyvä, 27,78 %

  • Aktiivisia OP-mobiiliasiakkaita on jo 62 438, kasvua lähes 10 000

  • Järjestämättömät saamiset olivat 32 miljoonaa euroa. Vuotta aikaisemmin järjestämättömiä oli 13,4 miljoonaa euroa. Järjestämättömien saamisien osuus lainasalkusta on edelleen alhainen, 0,78 %.

  • Kulut kasvoivat 8,7 % eli 2,0 miljoonaa euroa vuotta aiemmasta. Kulujen kasvu koostui pääosin viranomais- ja kehittämiskustannusten kasvusta.

  • OP Tampere lahjoitti kesätyöpaikan 95 nuorelle alueensa yhdistyksien kautta. OP Tampere juhlistaa näin 95 toimintavuottaan.

  • OP Koti Pirkanmaan liikevaihto viime vuoden tasolla.

Kohti normaalia

Koronapandemian johdosta pankissa siirryttiin vuoden toisella neljänneksellä pääosin etätöihin ja kassapalvelut keskitettiin Hämeenkatu 12:een ja Nokian konttoriin.

- Teemme nyt paluuta normaaliin toimintaan. Heinäkuusta eteenpäin myös Hämeenkyrön, Lempäälän ja Ylöjärven kassat ovat auki erityisesti riskiryhmiin kuuluville ja niille, jotka eivät halua tai pysty käyttämään korttia. Korona-aikana sähköisten kanavien suosio on kasvanut selkeästi ja vaihtoehtojakin on: suoramaksut ja maksupalvelu sopivat lähes kaikille, kertoo OP Tampereen toimitusjohtaja Jani Vilpponen.

OP-mobiilista on tulossa pääasiallinen käyttöliittymä pankkiasiointiin. Myös suurin osa neuvotteluista tapahtuu sähköisissä kanavissa puhelimitse, tabletilla tai tietokoneella ja sähköinen allekirjoituspalvelu on jo yleisin tapa allekirjoittaa sopimukset.

- Kasvokkain tapahtuvia neuvotteluita tarvitaan silti edelleen ja tarjoamme niitä ajanvarauksin kaikissa konttoreissamme joustavasti arkisin klo 8-20. Lauantain suositut neuvotteluajat palaavat tarjolle elokuun puolivälissä, Vilpponen kertoo.

Yrityssektorin menestyksen ennustaminen vaikeaa

Yrityspankkiliiketoimintaan toisella vuosineljänneksellä vaikutti suuresti koronapandemia; luottojen lyhennysvapaita myönnettiin yli 500 kappaletta, mikä on normaaliin verrattuna viisinkertainen määrä. 

Yritys- ja yhteisöluottojen kokonaisuuden kasvu oli hyvä 11,6 % kasvulla. Luottokannan kasvun lähteenä on ollut asuntotuotannon ja taloyhtiöiden peruskorjausten rahoittaminen, joissa 12 kk kasvu oli 20,4 %. Koronapandemian vaikutus yritysten investointihalukkuuteen onkin johtanut yritysten luottokannan supistumiseen vastaavalla ajalla -2,3 %.  Yllättävän hyvän alkuvuoden pohjalta on vaikea ennustaa loppuvuoden näkymää, koska maailmanlaajuisesti koronapandemia ei vielä ole hellittänyt.

Yritysten talletuskanta kasvoi vuosineljänneksen aikana 3,7 %. Talletuskanta on selkeästi loppuvuotta korkeammalla 817 miljoonan euron tasolla, mutta vielä 12 kuukauden kasvussa miinuksella (- 2,5 %). Kasvua on jonkun verran vaimentanut suurimmille yritysasiakastalletuksille asetettu negatiivisen koron laskenta.

OP Koti Pirkanmaa Oy Lkv

Maalis-kesäkuu oli asuntomarkkinoilla kaksijakoinen. Huhtikuussa koronakriisin vaikutukset olivat voimakkaat. Tampereella asuntokaupasta jäi huhti- ja toukokuussa puuttumaan noin neljännes kaupoista verrattuna edelliseen vuoteen, joka oli kokonaisuutena hyvä asuntokauppavuosi. Kesäkuussa OP Koti Pirkanmaan toimesta tehtiin kuitenkin ennätysmäärä vanhojen asuntojen kauppoja.

- OP Koti Pirkanmaa on kasvattanut markkinaosuuttaan ja siinä apuna ovat osaavat välittäjät, tutkitusti luotetuin brändi ja sujuva yhteistyö pankin kanssa. Liikevaihdollisesti olemme viime vuoden tasolla, ja toistaiseksi näyttää siltä, että koronan vaikutukset on ohitettu, kertoo OP Koti Pirkanmaan toimitusjohtaja Timo Voutilainen.

Asuntokauppojen määrä laski Tampereella maalis-kesäkuussa noin -17 %. Tammi-kesäkuu kauppoja tehtiin kuitenkin +1 % verrattuna edelliseen vuoteen.

Uusien asuntojen kaupat ovat määrältään laskeneet maalis-kesäkuussa -25 % verrattuna vuoteen 2019, hyvän alkuvuoden ansiosta ollaan kuitenkin edellä viimevuotta n. +12 %.

Toimitilojen kauppa- ja vuokrausmäärät laskivat jopa puoleen verrattuna hyvään viime vuoteen. Kesäkuussa alkoivat toimitilamarkkinat elpymään ja yritykset miettivät tilojen vaihtamista. Työnteossa tapahtunut muutos ja tottuminen etätöihin antaa nyt mahdollisuuden yrityksille miettiä uusia tilaratkaisuja.

Vuokramarkkinat toimivat melko normaalisti. Etäopiskelut ja etätyöt vaikuttivat kriisin alussa, mutta nyt kysyntä on palautunut. Tarjontaa on normaalia enemmän, kun mm. airbnb-kohteita on tullut vuokramarkkinoille. Airbnb-kohteita Tampereella on suhteellisen vähän verrattuna moneen muuhun kaupunkiin. Noin puolet tamperelaisista asuu vuokralla, joka on normaalia tasoa Suomalaisissa isoissa kaupungeissa.

 

Lisätiedot:            toimitusjohtaja Jani Vilpponen, OP Tampere, puh. 050 339 8022

toimitusjohtaja Timo Voutilainen, OP Koti Pirkanmaa, puh. 050 568 8424

Liitteet:              Tulos ja tase OP Tampere 1.1.–30.6.2020

 

OP Tampere on yksi OP Ryhmän suurimmista pankeista ja toimialueen johtavia pankkeja. Olemme täyden palvelun pankki, ja tarjoamme ainutlaatuisen pankki- ja vakuutuspalveluiden kokonaisuuden helposti saman katon alta.  Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Arvopohjamme muodostavat vastuullisuus, ihmisläheisyys ja yhdessä menestyminen. OP Tampere täyttää tänä vuonna 95 vuotta.