” ”

Lapin osuuspankit jälleen yhdessä koulukiusaamista vastaan

Lapin Osuuspankkien ja Lapin #paraskouluhankkeen yhteinen kiusaamista ehkäisevä kampanja käynnistettiin syksyllä 2020.  Kampanjan ensimmäinen kierros toteutettiin keväällä 2021 ja palkituista koulut Sallasta ja Rovaniemeltä ovat jo lunastaneet upeat palkinnot! Vaikka Lapin #paraskouluhanke onkin jo päättynyt, kampanjan tärkeydestä johtuen, päätettiin hyvien käytänteiden keräämistä ja jakamista jatkaa vielä syksylle 2021.

Kampanjassa on tarkoitus kehittää yhdessä oppilaiden kanssa (ja etenkin heidän toimesta) hyviä käytänteitä kiusaamisen ehkäisemiseksi. Tarkoituksena on tuottaa hyviä omia toimintamalleja, jotka kelpaisivat esimerkiksi muillekin. Lapin Osuuspankit palkitsevat alueillaan parhaimmat ja vaikuttavuudeltaan toimivat ratkaisut. Pankit ovat sitoutuneet hankkimaan näille kouluille välineitä välituntitoimintaan.

Luokat tai koulut kirjaavat kehittämänsä hyvän käytänteen tälle verkkolomakkeelle, jonka alueemme koulujen rehtorit ja yhteyshenkilöt ovat saaneet tänään.

Ensimmäisen kerran verkkolomakkeelle kirjattuja käytänteitä tarkastellaan ohjausryhmän toimesta lokakuun loppuun 2021 mennessä. Tarkoituksena olisi, että uudet välineet olisivat kouluilla käytössä viimeistään vuoden vaihteen jälkeen 2022.