Reppukeräys2021

Reppu joka selkään -keräys tulee taas: Vaasan Osuuspankki kerää koulureppuja vähävaraisten perheiden lapsille

HOPE ry ja OP Ryhmä keräävät viidettä neljättä kertaa yhteistyössä koulureppuja, jotka lahjoitetaan vähävaraisten perheiden koululaisille. Kuka tahansa voi osallistua keräykseen tuomalla koulurepun tai penaaliin pankin konttoreihin aukioloaikoina. Keräysaika on 12.-30. heinäkuuta.

Jo ennen viime vuonna alkanutta koronakriisiä yli 112 000 lasta eli tilastojen mukaan Suomessa vähävaraisissa perheissä, ja tilanne on muuttunut haastavammaksi pandemian myötä. Siksi on entistä tärkeämpää tukea lasten ja nuorten tasavertaista koulutietä ja pienilläkin teoilla voidaan saada aikaan merkityksellisiä kokemuksia.

Reppu joka selkään -kampanjalla halutaan tukea vähävaraisten perheiden koululaisia lukuvuoden alkaessa. Reppukeräyksellä halutaan varmistaa, että mahdollisimman moni lapsi saa ensimmäisen koulureppunsa koulutien alkaessa, ja myös vanhempien lasten ja nuorten koulurepuille on tarvetta. Keräyksessä otetaan vastaan myös penaaleita. Penaaliin lahjoittaja voi valikoida koulutarvikkeet kuten kynän, kumin ja viivoittimen. Lahjoittajien toivotaan pakkaavan repun siististi ja lahjoitettavien reppujen toivotaan olevan uusia.

- Haluamme OP Vaasassa tukea paikallisten lasten ja nuorten hyvinvointia ja koulunkäyntiä konkreettisilla teoilla yhdessä asiakkaidemme kanssa. Yhteistyössä Hope ry:n kanssa järjestettävä reppukeräys on ollut vuosittain todella suosittu, ja kannustamme kaikkia mukaan tekemään tärkeän lahjoituksen myös tänä vuonna, sanoo toimitusjohtaja Ulf Nylund Vaasan Osuuspankista.

Kampanja alkaa maanantaina 12. heinäkuuta ja viimeinen keräyspäivä on perjantaina 30. heinäkuuta. Lahjoituksen voi toimittaa OP Vaasan konttoreihin aukioloaikoina. Pohjola Sairaalat ovat myös mukana kampanjassa ja järjestävät reppukeräyksen kaikilla toimipisteillään. Lahjoituspisteillä voi myös kirjoittaa terveisensä repun saajalle reppuun sujautettavalle kortille. Osuuspankki toimittaa reput paikalliselle HOPE ry:n toimintaryhmälle, joka lajittelee ja jakaa lahjoitukset elokuun alussa suoraan koulutietään aloittaville ja koulunpenkille palaaville.

Keräys alkoi vuonna 2017, jolloin reppuja kerättiin tuhansia. Vuonna 2020 reppuja jaettiin jo yli 3800 lapselle eri puolilla Suomea.

Vuonna 2021 reppuja kerätään konttoreissa seuraavilla paikkakunnilla ympäri Suomen. Katso lisää: op.fi/reppukerays