” ”

OP SijoitusPlus Pohjoismaat IV/2021

Noin viisivuotisen lainan kohde-etuutena on osakekori, jossa on kymmenen yhtiön osaketta tasapainoin: Elisa, Nokia, Nokian Renkaat, Nordea, Orion, Sampo, SEB, Tele2, Telenor ja TietoEVRY. OP SijoitusPlus Pohjoismaat IV/2021 -laina on liitettävissä osuuspankeissa ainoastaan OP-Henkivakuutuksen myöntämiin puhtaasti sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin.

Miksi valita OP SijoitusPlus Pohjoismaat IV/2021 –laina sijoituskohteeksi?

Viimeaikaisen korkojen nousun myötä arvo-osakkeista on tullut yhä houkuttelevampi sijoituskohde verrattuna esimerkiksi kasvuosakkeisiin ja koronapandemian aikana hyvin pärjänneisiin teknologiaosakkeisiin. OP SijoitusPlus Pohjoismaat IV/2021 -lainan yhtiöt voidaan luokitella arvo-osakkeiksi. Arvo-osakkeilla nähdäänkin olevan nousupotentiaalia talouden elpyessä ja korkotason mahdollisesti noustessa lähitulevaisuudessa.

Pohjoismaiset, luotetut brändit ovat hyvin edustettuna lainan yhtiöissä. Laina sisältää kattavan toimialahajautuksen. Edustettuihin toimialoihin lukeutuu muun muassa rahoituspalvelujentarjoajaa, lääketeollisuutta sekä operaattoreita ja verkkoyhtiö. Rahoituslaitosten ja vakuutussektorin odotetaan hyötyvän erityisesti viimeaikaisesta korkojennoususta. Lääketeollisuutta tukee kasvava lääkemarkkina sekä jatkuvasti ikääntyvä väestö. Teleoperaattorit sekä verkkoyhtiöt hyötyvät matkaviestinnän kasvusta. Mobiilidataliikenne kasvaa nopeasti, uusi verkkoteknologia mahdollistaa kasvusysäykset ja samalla verkon toimintakustannukset laskevat. Sektorirotaation, eli varallisuuden siirtyminen kasvuosakkeista arvo-osakkeisiin, jatkuessa nämä yhtiöt hyötynevät tilanteesta.

Osakemarkkinat toipuivat hyvin nopeasti vuoden 2020 alun romahduksen jälkeen, mutta arvo-osakkeina pidetyt osakkeet ovat jääneet edulliselle tasolle ja arvo-osakkeet ovatkin tällä hetkellä yksi harvoista edelleen edullisista omaisuusluokista. Mikäli arvo-osakkeiden arvostustasot normalisoituvat tulevaisuudessa, laina tarjoaa sijoittajalle tilaisuuden päästä hyötymään mahdollisesta osakekorin yhtiöiden kurssinoususta tuottokertoimella.

Lainan osittainen nimellispääomaturva (75 %) tarjoaa vakuutuksenottajalle mahdollisuuden osallistua osakemarkkinoille pienemmällä riskillä kuin suoraan kohde-etuus osakkeisiin sijoittamalla. Lainan kautta sijoittamalla vakuutuksenottajan on siis mahdollista hyötyä osakekorin mahdollisesta kurssinoususta vivulla 30 %:iin asti korkean (160 %, vähintään 140 %) tuottokertoimen avulla, sekä saada turvaa osittaisella nimellispääomaturvalla. Vakuutuksenottajan on kuitenkin huomioitava, että tässä tuotteessa osingosta ei saada lisätuottoa.

Vakuutuksenottajalle maksettavan mahdollisen hyvityksen laskeminen:

Vakuutuksenottajalle maksettava hyvitys riippuu kohde etuutena olevan osakekorin arvonmuutoksesta kerrottuna tuottokertoimella. Osakekorin arvonmuutos lasketaan osakekorin alkuarvon ja loppuarvon prosentuaalisena muutoksena. Osakekorin alkuarvo lasketaan alkuarvon määräytymispäivän (26.5.2021) virallisten päätöskurssien mukaan. Osakekorin loppuarvo lasketaan loppuarvon määräytymispäivän (26.5.2026) virallisten päätöskurssien mukaan. Osakekorin suhteellisesta positiivisesta arvonmuutoksesta huomioidaan lainaehtojen mukaan enintään 30 %. Tuottokerroin on alustavasti 160 % (vähintään 140 %). Mikäli lainaehtojen mukainen osakekorin alkuarvon ja loppuarvon välinen arvonmuutos on negatiivinen tai nolla, maksettavaa hyvitystä ei muodostu.

Osakekorin arvonmuutoksen ollessa negatiivinen maksetaan lainan nimellispääoma takaisin vähennettynä negatiivisen arvonmuutoksen määrällä kuitenkin siten, että vakuutuksenottajalle maksetaan takaisinmaksupäivänä vähintään 75 % lainan nimellispääomasta huomioiden kuitenkin liikkeeseenlaskijariski. Tällöin vakuutuksenottaja kärsii pääomatappiota kohde-etuuden arvonkehityksen mukaan siten, että takaisinmaksettava osuus nimellispääomasta on 75 %:n ja alle 100 %:n välillä.

Jos laina pidetään takaisinmaksupäivään asti eikä maksettavaa hyvitystä muodostu, ja vakuutuksenottajalle maksetaan vähintään 75 % lainan nimellisarvosta, on lainan efektiivinen negatiivinen vuotuinen tuotto mahdollisen kohde-etuuden negatiivisen kehityksen vuoksi tappiollinen maksimissaan 5,54 % p.a.

Liikkeeseenlaskija OP Yrityspankki Oyj
Kohde-etuus Osakekori (Elisa, Nokia, Nokian Renkaat, Nordea, Orion, Sampo, SEB, Tele2, Telenor ja TietoEVRY), jossa yhtiöiden osakkeet tasapainoin
Laina-aika 26.5.2021 – 11.6.2026
Merkintäaika 6.4.2021 – 21.5.2021
Merkintähinta 100 % nimellisarvosta
Enimmäistuotto 8,08 % p.a. oletuksella, että kohde-etuus kehittyy 30 % ja tuottokerroin on 160 %
(tuotto on välillä -5,54 % p.a. ja 8,08 % p.a.)

Merkintäpaikkana toimivat OP Ryhmän konttorit. Ota yhteyttä omaan osuuspankkiisi!

Strukturoidun joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskija on OP Yrityspankki Oyj. Osuuspankit toimivat merkintäpaikkoina OP Yrityspankki Oyj:n lisäksi.