Koronavirus ja sijoittaminen

Voimakkaasti levinnyt koronavirus on heiluttanut pörssikursseja eri puolilla maailmaa. Myös Suomessa virus on aiheuttanut epävarmuutta säästäjien ja sijoittajien keskuudessa. Kokosimme tälle sivulle ajankohtaista tietoa koronaviruksen vaikutuksesta markkinatilanteeseen.

Korona ja osakkeet – miksi kurssit laskevat?

Osakkeiden hinnat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan. Osakkeita ostetaan siinä toivossa, että tulevaisuudessa niiden arvo nousee. Kun tulevaisuus on koronaepidemian vuoksi epävarma, ei osakkeista haluta maksaa yhtä paljon kuin aiemmin tai ne halutaan myydä kokonaan pois.

Kurssien laskiessa arvopaperin hinta siis etsii uuden, alhaisemman tason, jolla kysyntä ja tarjonta jälleen kohtaavat.

Korona ja rahastot – miksi monien rahastojenkin arvo laskee?

Rahastosäästäminen on monille ensimmäinen askel sijoittamisen maailmaan. Rahastoa hoitavat ammattilaiset ja riskit on hajautettu, kun rahastojen varat on sijoitettu kymmeniin, jopa satoihin kohteisiin.

Koska rahastot koostuvat osakkeista ja muista arvopapereista riippuen rahaston tyypistä, myös niiden arvo on laskenut koronan seurauksena. Rahaston arvo määräytyy sen omistamien arvopaperien kurssien mukaan. Kun kurssit laskevat, myös rahastosalkun arvo laskee.

Korona ja sijoitukset - viisi vinkkiä sijoittajalle

1. Älä hätäile!

Pysy sijoitussuunnitelmassasi vaikka se voi tuntua vaikealta. Pitkän aikavälin sijoituksissa markkinoiden heilunta on normaalia ja useiden vuosien tarkastelujaksolla yksittäiset epävakaudet kuten korona eivät ole suuressa roolissa. Toimiva sijoitussuunnitelma ja hyvä salkun hajautus ovat sijoittajan paras puolustus kurssilaskuihin.

Jos tilanne kuitenkin ahdistaa, kannattaa ennemmin harkita sijoitusten riskitason laskemista kuin siirtyä kokonaan pois markkinalta ja siirtää varoja talletuksiin.

2. Laskua seuraa nousu – pysy siis kyydissä

Muista, että jos lähdet nyt pidemmäksi aikaa sivuun markkinoilta, menetät hyvin suurella todennäköisyydellä tulevat kurssinousut.

OP:n varallisuudenhoitoasiakkaista vastaava johtaja Kai Kalajainen muistuttaa, että historia on osoittanut, että osakkeet ovat nousseet ja tuottaneet hyvin pidemmällä aikavälillä. Pitkän aikavälin tarkastelu pitää sisällään erilaisia kriisejä sodista finanssikriisiin, ja niistä huolimatta pörssikurssit ovat aina laskujen jälkeen kääntyneet nousuun ja yli edellisten huipputasojen.

Koronan vaikutus sijoituksiin on siis oletettavasti myös väliaikaista, ja historiassa isoistakin kurssilaskuista on palauduttu hämmästyttävän nopeasti.

3. Osta ja pidä -strategia johtaa usein parhaaseen lopputulokseen

Osta ja pidä -strategia johtaa suuremmalla todennäköisyydellä parempaan tulokseen kuin se, että yrittää ajoittaa myyntejä kurssihuippuihin ja ostoja kurssipohjiin.

– Lähitulevaisuudessa on odotettavissa epävarmuuden kautta edelleen heiluntaa. Tilanne kuitenkin rauhoittuu jossain välissä ja markkinat alkavat myös tasaantua, Kai Kalajainen kertoo. Maltti on siis valttia myös, kun puhutaan koronasta ja sijoittamisesta.

4. Olisiko nyt hyvä hetki ostaa?

Jos riskinotto ei pelota, kannattaa harkita, ostaisiko lisää rahastoja tai osakkeita, kun monien hinnat ovat tulleet reippaasti alaspäin.

Mikäli säästämisen tähtäin on useiden vuosien päässä, niin hyvin luultavasti kurssit ovat nyt matalammalla tasolla. Jos päätät ostaa, se kannattaa tehdä vähitellen useissa erissä.

5. Kuukausisäästäjä on aina mukana markkinoilla

Kuukausisäästäminen on oiva tapa säästää omia hermoja sijoitusmarkkinoilla. Helpointa on säästää kuukausittain rahastoon. Näin toimimalla on mukana markkinoilla silloin, kun pörssit menevät ylös ja silloin, kun pörssikurssit ovat matalalla.

(Lähde, op.media: Nyt rauhassa sijoittaja! Viisi rahanarvoista vinkkiä sijoittajalle
 

Mistä voin seurata OP Ryhmän asiantuntijoiden kommentteja ja näkemyksiä markkinatilanteesta?

OP:n varallisuudenhoitoasiakkaista vastaava johtaja Kai Kalajainen kertoo OP:n YouTube-tilillä, miten omaan sijoitussalkkuun ja -markkinoihin olisi hyvä suhtautua myllerryksen keskellä. Katso video pitkäaikaisen sijoittajan kulmakivistä tästä

OP Ryhmän analyytikot ja asiantuntijat jakavat ajankohtaisia näkemyksiään sijoittamisesta ja markkinoista Twitterissä. Osallistu keskusteluun OP Sijoittaminen -tilillä.

Asiantuntijamme kirjoittavat aktiivisesti koronan vaikutuksesta markkinatilanteeseen myös op.mediassa:

Asiakaspalvelussamme on ruuhkaa 

Säästämisen ja sijoittamisen asiakaspalvelussamme on tällä hetkellä ruuhkaa. Pyrimme vastaamaan viesteihin 3 arkipäivän kuluessa. Pahoittelemme tavallista pidempää odotusaikaa sekä puhelin- että viestipalveluissamme. 

Usein kysytyt kysymykset

Jos säästöille ei ole pikaista tarvetta, kannattaa ottaa rauhallisesti ja pysyä omassa sijoitussuunnitelmassa. On hyvä muistaa, että mahdolliset tappiot realisoituvat vasta sijoituksia myytäessä.


Jos tavoitteenasi on kasvattaa pitkäjänteisesti omaa varallisuuttasi esimerkiksi vähintään viiden vuoden tähtäimellä, tällaiset epävakaudet eivät ole kovin isossa roolissa. Toimiva sijoitussuunnitelma ja hyvä salkun hajautus eri omaisuusluokkien, niiden sisällä toimialojen sekä aikahetkien välillä ovat sijoittajan paras puolustus kurssilaskuihin. Rahastojen myynti voi olla ajankohtaista lyhyen aikavälin sijoittajille, joiden tavoitteena on saada tietty varallisuussumma kokoon lähitulevaisuudessa.

Voit lunastaa varoja rahastoista verkkopalvelusi Säästöt ja sijoitukset -sivun Rahastot-osiossa. Valitse rahasto, josta haluat lunastaa varoja, paina Myy-painiketta ja syötä haluttu lunastusmäärä. Rahastosta lunastetut varat siirtyvät tilillesi normaalitilanteessa 1–2 pankkipäivän aikana.

Nyt kun pörssikurssit ovat laskeneet reippaasti, tilanne tarjoaa riskiä sietävälle pitkäaikaissäästäjälle tilaisuuksia tehdä ostoja. Oikeaa hetkeä tehdä ostoja on mahdotonta sanoa, tulemme varmasti näkemään kurssiheiluntaa vielä jonkin aikaa. Mahdolliset ostot kannattaa ajallisesti hajauttaa useaan eri hetkeen.  Esimerkiksi kuukausisäästäminen rahastoon tässä hetkessä on hyvä tapa hajauttaa.

Jos sinulla on OPn verkkopalvelutunnukset, valitse itsellesi sopiva osakesijoittamisen palvelupaketti (joko säästäjän tai sijoittajan palvelupaketti). Kumpikin palvelupaketti sisältää arvo-osuustilin ja arvopaperisäilytyksen.

Palvelupaketin avaukseen tai säilytykseen siirtoon osuuspankkiin pääset tämän sivun kautta.

Takaisinosto OP-Sijoitusvakuutuksesta onnistuu verkkoviestillä. Valitse viestin aiheeksi Säästö-, henki- ja eläkevakuutukset. Viestiä lähettäessäsi saat tarkemmat ohjeet siitä, mitä viestissä tulee mainita.

Jos markkinatilanne mietityttää, voit muuttaa vakuutussijoituksesi sisällä sijoituskohteita pieniriskisimmiksi. Kun toimit näin, vältyt noston aiheuttamilta mahdollisilta veroseuraamuksilta. Sijoitusneuvontaa sijoituskohteiden muuttamiseen saat numerosta 0100 0500.

Jos haluat jättää vakuutuksesi voimaan, vakuutukseen tulee jäädä varoja takaisinoston jälkeen. Vakuutukseen jätettävän summan voit tarkistaa soittamalla OP-Henkivakuutuksen asiakaspalveluun 010 253 6100 (arkisin klo 8-18). Hakemuksen käsittelyaika on 1-2 viikkoa. Nostettaessa säästöä peritään mahdollinen ehtojen mukainen takaisinnostokulu.

Säästön jakauman muuttaminen onnistuu verkkopalvelusi Vakuutussäästäminen-sivulla. Avaa Sopimuksen tiedot -sivulta kohta Säästön tilanne ja valitse Muuta säästön jakaumaa. Säästön jakauman muutos -otsikon viereisestä infopainikkeesta saat lisätietoa säästön jakauman muutoksen toteuttamisesta. Säästön jakauman muutoksen sivulla näet viimeksi vahvistetun säästön tilanteen ja sijoituskohteiden sijoitusjakauman. Voit muuttaa joko nykyisen sijoitusvalikoiman prosenttiosuuksia kirjaamalla uudet prosentit kohtaan ”uusi jakauma%” tai lisätä kokonaan uudet sijoituskohteet Lisää sijoituskohde -linkistä. Verkkopalvelussa tehdystä säästön jakauman muutoksesta ei peritä kulua.

Sijoituskohteiden hintapäivä määräytyy sen mukaan, milloin muutostoimeksianto on tehty ja riippuen sijoituskohteen arvostusajankohdan säännöistä. Pääsääntöisesti pankkipäivänä klo 10 mennessä tehty muutostoimeksianto vahvistetaan saman päivän kursseilla. Jos toimeksianto tehdään klo 10 jälkeen tai muulloin kuin pankkipäivänä, muutos toteutetaan toimeksiantoa seuraavan pankkipäivän arvoilla.

Muutamissa sijoituskohteissa (OP-Japani A, OP-Kiina A, OP-Henki Aasia Indeksi, OP-Vaurastuva Keskiluokka A, OP-Kehittyvät Osakemarkkinat A, OP-Japanin Tähdet A, OP-Kehittyvä Aasia A, OP-Henki Maailma Indeksi, OP-Takuuarvo 80 -sijoituskori, OP-Takuuarvo 85 -sijoituskori, FIM Varainhoito Eläke, FIM Varainhoito) toimeksianto toteutetaan sijoituskohteen myöhemmästä arvostusajankohdasta johtuen vasta seuraavan pankkipäivän arvoon. Näin ollen, jos toimeksianto tehdään ennen klo 10, toimeksianto toteutetaan toimeksiantoa seuraavan pankkipäivän arvoilla. Jos toimeksianto tehdään klo 10 jälkeen tai muulloin kuin pankkipäivänä, muutos toteutetaan toimeksiantoa seuraavan toisen pankkipäivän arvoilla.

Säästön jakauman muutos näkyy vahvistuneena verkkopankissasi, kun kaikki sijoituskohteet ovat saaneet arvon.

Yritysasiakkaat – vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin

Säästämisen ja sijoittamisen palveluiden käyttöä varten yrityksesi tarvitsee OP Säästämisen ja sijoittamisen sopimuksen. Ota yhteyttä omaan osuuspankkiisi sopimuksen allekirjoittamista varten. Lue tarkemmat ohjeet sijoittamisen aloittamisesta täältä
Osakekaupankäynnin aloittamiseksi yrityksesi tarvitsee osakesijoittajan palvelupaketin. Osakesijoittajan palvelut on paketoitu kahdeksi eri kokonaisuudeksi kaupankäyntiaktiviteetin mukaan. Arvopaperisäilytys ja arvo-osuustili sisältyvät kumpaankin palvelupakettiin automaattisesti. Osakesijoittajan palvelupaketin voit avata sopimalla verkkoneuvottelun osuuspankkiisi. Varaa aika verkkoneuvotteluun
Käyttöoikeuksien lisääminen hoituu sopimalla verkkoneuvottelu omaan osuuspankkiisi. Varaa aika verkkoneuvotteluun täältä