Amerikkalaisten teknologiajättien takana siintää laaja pienyhtiöiden markkina, jossa riittää tuottopotentiaalia. Yhdysvallat on keksintöjen ja tuotekehityksen luvattu maa, ja markkinoille tulee jatkuvasti uusia innovatiivisia yrityksiä. Niiden joukosta löytyvät myös huomisen pörssimenestyjät.
Rahaston osuudenomistajana hyödyt OP Varainhoidon ammattitaitoisesta salkunhoidosta ja erittäin laajasta hajautuksesta. Rahastoon valitaan mittavasta osakejoukosta noin 300-350 sellaista yhtiötä, jolla nähdään erityistä pitkän ajan tuottopotentiaalia. Valinnat perustuvat suurien tietomäärien analysointiin, ja niissä korostetaan yhtiöiden maltillista arvostustasoa ja hyvää kannattavuutta.
Pitkän aikavälin tuotto edellyttää markkinatuntemuksen lisäksi riskienhallintaa, jota salkunhoito toteuttaa muun muassa vastuullisen sijoittamisen keinoin. Rahastosta rajataan pois muun muassa fossiilisten polttoaineiden tuottajia, koska näemme toimialan sijoituksellisena riskinä. Sijoituksia ei tehdä myöskään kiistanalaiseksi luokitelluille toimialoille, kuten tupakkateollisuuteen. Lisäksi tarkastamme säännöllisellä läpivalaisulla, että kohdeyhtiöitä johdetaan asianmukaisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kansainvälisten verokäytäntöjen noudattamista.