OP-Euro -sijoitusrahasto

 

OP-Euro on korkean luottoluokituksen korkosijoituksiin keskittyvä rahasto, joka tarjoaa matalariskisen ja joustavan vaihtoehdon talletuksille ja käteisvaroille. Rahasto sopii erityisesti suurta arvonvaihtelua karttavalle sijoittajalle ja säästäjälle, ja se soveltuu hyvin myös yritysten kassanhallinnan apuvälineeksi ja ylimääräisten kassavarojen lyhytaikaiseksi parkkipaikaksi.

Rahaston varat sijoitetaan yritysten, OECD-valtioiden ja muiden julkisyhteisöjen liikkeelle laskemiin joukkovelkakirjoihin. OP-Euro on aktiivisesti hoidettu lyhyen koron rahasto, ja sen salkunhoidossa korostetaan korkean luottoluokituksen ja laajan hajautuksen lisäksi houkuttelevaa hinnoittelua verrattuna luottoriskiin. Osuudenomistajana hyödyt OP Varainhoidon korkotiimin syvällisestä osaamisesta ja mittavista tietoresursseista.

Vastuullisuustekijät vaikuttavat rahaston koostumukseen. Sijoituksista rajataan pois ympäristölle tai yhteiskunnalle haitallisiksi luokiteltuja toimialoja, kuten lämpöhiilen tuotanto ja kiistanalaisten aseiden valmistus. Lisäksi haluamme varmistaa säännöllisillä läpivalaisuilla, että kohdeyhtiöissä noudatetaan hyvää hallintotapaa eli muun muassa verotukseen tai korruption vastaiseen toimintaan liittyviä kansainvälisiä käytäntöjä.  

Miksi sijoittaa OP-Euro-rahastoon

  • Matalariskinen vaihtoehto talletuksille tai käteiselle
  • Hyvä apuväline myös yritysten kassanhallintaan
  • Hyödyt kokeneen korkosijoitustiimin osaamisesta

Tutustu rahastoon

Arvonkehitys esitetään rahaston A-osuussarjan osalta ja perustuu OP-Rahastoyhtiö Oy:n tietoihin. Esitetystä tuotosta on vähennetty jatkuvaluonteiset kulut. Mahdolliset merkintä- ja lunastuspalkkiot on jätetty laskelmien ulkopuolelle. Huomioithan, että rahaston historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta.

MERKINTÄPALKKIO VUOSITTAINEN HALLINTOPALKKIO LUNASTUSPALKKIO
0,0 % 0,15 % 0,0 %

Rahasto-osuudet kerryttävät OP-bonuksia henkilöasiakkaille, jotka ovat osuuspankin omistaja-asiakkaita. 

OP-Euro on varansa pääosin eurooppalaisten pankkien ja muiden yritysten sekä Euroopan valtioiden ja muiden julkisyhteisöjen liikkeeseen laskemiin euromääräisiin korkoinstrumentteihin sijoittava lyhyen koron rahasto. Rahaston tavoitteena on saavuttaa sijoitetuille varoille arvonnousua pitkällä aikavälillä.

Rahasto-osuuden arvon kehityksen kannalta keskeisimpiä riskejä ovat luottoriski, likviditeettiriski sekä sijoitusten pankki- ja rahoitussektorille keskittymisestä aiheutuva toimialariski. Luottoriskilisien muutokset voivat vaikuttaa rahaston tuottoon. Luottoriski voi toteutua myös rahaston sijoituskohteena olevan liikkeeseenlaskijan konkurssina tai maksukyvyttömyytenä. Lisäksi rahastolla on vähäisessä määrin korkoriskiä (modifioitu duraatio välillä 0-1). Rahaston sijoitusten likviditeetti voi normaalista poikkeavissa markkinaolosuhteissa heikentyä, mikä voi vaikuttaa sijoitusten arvonkehitykseen ja myös rahastolunastusten toteutusaikatauluun.

OP-Euro on aktiivisesti hoidettu lyhyen koron rahasto, joka sijoittaa varansa hyvälaatuisiin, pääosin euromääräisiin pankkien, yritysten, valtioiden ja julkisyhteisöjen liikkeeseenlaskemiin korkoinstrumentteihin. Mikäli sijoituksia tehdään muissa valuutoissa, valuuttakurssiriski suojataan täysimääräisesti. Rahaston tavoitteena on saavuttaa sijoitetuille varoille arvonnousua pitkällä aikavälillä. On mahdollista, että rahasto ei saavuta sijoitustoiminnan tavoitetta kaikissa markkinaolosuhteissa.

Rahasto voi tehdä sijoituksia ainoastaan sellaisiin korkoinstrumentteihin, joiden jäljellä oleva juoksuaika on enintään 2 vuotta. Rahaston sijoitukset toteutetaan pääasiassa suorien korkosijoitusten avulla, mutta rahasto voi käyttää korko- ja luottoriskijohdannaisinstrumentteja suojautuakseen markkinoiden muutoksilta sekä korvatakseen suoria sijoituksia. Rahaston varat hajautetaan laajasti eri liikkeeseenlaskijoiden korkoinstrumentteihin. Sijoitusinstrumentteina ovat tyypillisesti sijoitustodistukset, yritystodistukset, kuntatodistukset, vaihtuvaja kiinteäkorkoiset joukkovelkakirjalainat sekä talletukset. Luokitellulla sijoituskohteella on oltava tunnustetun luokituslaitoksen investment grade -tason luottoluokitus ja muulla korkoinstrumentilla salkunhoidon arvion mukaan vastaava luokitus.

Rahaston korkoriskiä mittaava modifioitu duraatio on maltillinen ja voi olla välillä 0–1. Korkoriskillä tarkoitetaan yleisen korkotason muutosten vaikutusta rahaston sijoitusten arvoon. Mitä suurempi luku on, sitä herkempi rahasto on arvonmuutoksille.

Rahaston vertailuindeksi on 3 kk Euribor. Rahasto pyrkii aktiivisella sijoittamisella saavuttamaan vertailuindeksiään paremman tuoton pitkällä aikavälillä. Rahaston aktiiviriskin taso on pääsääntöisesti matala ja poikkeaa vain vähän vertailuindeksin koostumuksesta, painotuksista ja riskitasosta.

Rahasto edistää ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia käyttäen tämän varmistamiseksi ympäristöä, yhteiskuntaa ja hyvää hallintotapaa (ESG) koskevaa analyysimenetelmää ja sulkien pois tiettyjä sijoituskohteita. 

Poissulkeminen: Rahasto poissulkee aktiivisista suorista sijoituksistaan kiistanalaisten aseiden valmistajia, lämpöhiiltä tuottavia kaivosyhtiöitä, lämpöhiiltä käyttäviä sähköyhtiöitä, tupakkayhtiöitä sekä kansainvälisiä normeja rikkoneita yhtiöitä, joihin vaikuttaminen on ollut tuloksetonta.  Poissulkulista on julkinen. Yleisten poissulkusääntöjen lisäksi rahasto ei sijoita epätavanomaisen öljyn tai maakaasun tuotantoa päätoimisesti harjoittaviin yhtiöihin.

ESG-tiedon hyödyntäminen sijoituskohteiden analyysissa: ESG-tekijöitä huomioidaan osana sijoitusprosessia käyttämällä sekä ulkopuolisen ESG-palveluntarjoajan dataa, että sisäisesti kehitettyä OP Varainhoidon omaa ESG-työkalua. ESG-tekijöiden huomiointi osana sijoitusprosessia tarkoittaa esim. sitä, että ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia tehdään näkyviksi kultakin osa-alueelta valittujen eri mittareiden avulla. 

Kansainväliset normirikkomukset: Rahasto läpivalaistaan säännöllisesti kansainvälisten normien rikkomusten osalta, ja mikäli rikkomus havaitaan, aloitetaan vaikuttamisprosessi kohdeyhtiön kanssa. Tavoitteena on, että normeja rikkoneet yhtiöt muuttavat toimintaansa ja alkavat noudattaa kansainvälisiä normeja toiminnassaan. Mikäli vaikuttaminen ei tuota tulosta, yhtiö voidaan poistaa rahastosalkusta ja lisätä poissulkulistalle.

Kestävien sijoitusten vähimmäisosuus: Rahasto allokoi alla kuvatun vähimmäismäärän mukaisesti sijoituksia kohdeyhtiöihin, joilla on liiketoimintaa, joka edistää yhtä tai useampaa YK:n Kestävän Kehityksen Tavoitetta (SDG), aiheuttamatta haittaa muille kestävyystekijöille tai tavoitteille. Kestävän sijoituksen määrittely tehdään OP Varainhoidon analyysimallilla, joka hyödyntää ulkopuolisen palveluntarjoajan SDG-, sekä kestävyystietoa.

Toimintaperiaatteet hyvien hallintotapojen arvioimiseksi: Kohdeyhtiön hallintotavan analysointi on tärkeä osa sijoitusprosessia. Pidämme hyvän hallintotavan noudattamista tärkeänä peruspilarina yhtiön taloudelliselle menestykselle toimialasta riippumatta. Hallintotapaa arvioitaessa kiinnitetään huomioita esimerkiksi kohdeyhtiön hallintorakenteiden asianmukaisuuteen, kohdeyhtiön toimiin suhteessa henkilöstöönsä sekä kohdeyhtiön käytäntöihin palkitsemisen ja verotuksen suhteen. Hyvän hallintotavan arvioinnissa käytämme ulkoisten palveluntarjoajien analyysia, sekä omaa laadullista analyysia silloin kun ulkopuolista tietoa ei ole saatavilla. Läpivalaisemme rahastot säännöllisesti hyvän hallintotavan kriteereillä, joille on asetettu minimirajat. 

OP-Euro-rahasto tuotti maaliskuussa kulujen jälkeen 0,23 % 3kk euribor-indeksin päätyessä 0,24 %:iin. Tunnelma markkinoilla jatkui yhä varovaisen odottavana sijoittajien puntaroidessa rahapolitiikan, kauppasuhteiden ja Ukrainan rauhanneuvotteluiden tulevaa kehityssuuntaa. Tullihuolet, inflaatio-odotusten nousu ja Saksan suunnittelema massiivinen investointipaketti puskivat eurokorot reippaaseen nousuun markkinoiden ennakoidessa lainatarjonnan reipasta kasvua ja euroalueen kasvunäkymän piristymistä. Vaikka yrityslainojen luottoriskilisissä nähtiin hienoista levenemistä, korkojen voimakkaimman nousun painottuminen pidempiin korkoihin vaikutti rahaston tuottoon positiivisesti kuun aikana. Rahaston juokseva tuotto (YTM) oli maaliskuun lopussa 2,71 %.

Rahastossa ei tehty merkittäviä muutoksia maaliskuussa. Nettomerkinnät kasvattivat kuitenkin rahaston pääomia sijoittajien hakiessa lyhytaikaista parkkipaikkaa ylimääräisille kassavaroille. Rahaston varoja sijoitettiin kuun aikana alle kahden vuoden mittaisiin yrityslainoihin ja lyhyisiin yritystodistuksiin.

Maaliskuun keskuspankkikokousten anti oli pitkälti markkinoiden odotusten mukainen. EKP laski ohjauskorkojaan 25 korkopisteellä, jolloin keskeinen talletuskorko asettui 2,5 prosenttiin. EKP oli tuttuun tapaan vaitonainen tulevista toimista ja aikataulusta. Pääjohtaja Lagarde korosti, että EKP ei sitoudu mihinkään ennalta määrättyyn korkopolkuun, vaan korkopäätökset tehdään etenkin nykyisessä epävarmassa talousympäristössä talous- ja inflaatiodatan perusteella kokous kerrallaan. EKP kuitenkin muokkaili rahapolitiikkalausuntoaan. Sen mukaan rahapolitiikka on muuttumassa merkittävästi vähemmän rajoittavaksi, kun aiemmin sen sanottiin pysyvän talouskasvua rajoittavana. Lausunnon uusi sanavalinta oli merkittävä muutos ja indikoi neutraalin korkotason olevan lähestymässä. Markkinoilla EKP:n koronlaskuodotukset ovat hieman vaimentuneet ja koronlaskutaukoa kevään aikana pidetään mahdollisena. Atlantin toisella puolella Fed puolestaan piti korkopolitiikkansa ennallaan. Talouskehitykseen liittyvä epävarmuus on kasvanut, joten Fed korjasi kuluvan vuoden kasvunäkymiä alaspäin ja inflaatio-odotuksia ylöspäin. Inflaatioennusteiden noston taustalla on Yhdysvaltain tuontitullit, joiden vaikutuksen pääjohtaja Powell arvioi olevan ohimeneviä. Positiivinen yllätys oli, että keskuspankin korkoennusteisiin ei tehty muutoksia. Korkopolun mediaani viitoittaa edelleen kahta koronlaskua kuluvalle vuodelle.

Tuula Vierimaa
Salkunhoitaja

Perustiedot, tuotto- ja tunnusluvut

Perustiedot

Salkunhoitaja
Tuula Vierimaa
Vertailuindeksi
Euribor 3 kk
Perustamispäivä
26.04.1996
ISIN
FI0008805163
Osuussarja
Kasvuosuus
Rahaston koko
1637 Meur
Osuuden arvo (24.04.)
22,90 EUR
Kuukausikatsaus
Lataa
Avaintietoasiakirja
Lataa
Säännöt
Lataa
Kestävyystiedot
Lataa

Kumulatiivinen tuotto (24.04)

1kk 3kk 6kk 1 v 3 v p.a. 5 v p.a.
OP-Euro A +0,26 % +0,75 % +1,55 % +3,57 % +2,49 % +1,43 %
Vertailuindeksi +0,25 % +0,73 % +1,57 % +3,63 % +2,60 % +1,35 %

Vuosittainen tuotto

2020 2021 2022 2023 2024 Vuoden alusta
OP-Euro A −0,09 % −0,28 % −0,94 % +3,16 % +3,85 % +0,97 %
Vertailuindeksi −0,39 % −0,55 % −0,33 % +3,04 % +3,99 % +0,93 %

Tunnuslukuja

Volatiliteetti 12 kk vola 12kk Sharpe 12 kk Duraatio
OP-Euro A 0,33 % - 0,3
Vertailuindeksi - - -

Omistaja-asiakkaana säästäminen ja sijoittaminen kannattaa erityisesti, koska saat siihen erinomaisia etuja.

Edut rahastosäästämiseen:

  • Ostat ja myyt lähes kaikkia rahastoja ilman kuluja.*
  • Rahastoista kerrytät 0,35 % OP-bonuksia, poislukien R2 Crystal -erikoissijoitusrahastot ja rahastojen instituutiosarjat.**

Edut vakuutussäästämiseen:

  • Aloitat vakuutussäästämisen maksutta. 
  • Vakuutussäästöihin liitetyistä rahastoista kerrytät 0,35 % OP-bonuksia.***
  • Vaihdat sijoituskohteita, teet lisäsijoituksia ja vaihdat maksu- ja sijoitussuunnitelmaa OP Sijoitusvakuutukseen ja OP Kapitalisaatiosopimukseen maksutta digipalveluissa. 

**OP-bonuksia käytetään pankin palvelumaksuihin ja vakuutusmaksuihin.

***Sijoitussidonnaiset vakuutukset kerryttävät OP-bonuksia, pois lukien yksilölliset sijoitusvakuutukset ja yksilölliset sijoitussopimukset. Vakuutussäästöihin liitettyjen rahastojen OP-bonusten kertymisen periaatteita yhdenmukaistetaan suorien sijoitusten kanssa. 1.1.2025 alkaen seuraavat vakuutussäästöihin liitetyt rahastot eivät kerrytä OP-bonuksia: kolmansien osapuolten rahastot kuten JP Morganin rahastot, strukturoidut lainat ja instituutiosarjan rahastot kuten OP Maailma III A.

Edut osake- ja ETF-sijoittamiseen:

  • Avaat osakesäästötilin ja arvo-osuustilin maksutta.
  • Saat alennusta osakekaupoista ja 1 prosentin palkkiokaton kotimaisiin osakekauppoihin arvo-osuustilillä. Edut ovat voimassa digipalveluissa.
  • Saat osakesuositukset ja -analyysit maksutta käyttöösi.
  • Saat alennusta säästäjän ja sijoittajan palvelupaketeista:
    Osakesäästötili: 
    Säästäjä 0 €/kk (norm. 2,99 €/kk)
    Sijoittaja 9,99 €/kk (norm. 14,99 €/kk)
    Arvo-osuustili: 
    Säästäjä 0 €/kk (norm. 2,99 €/kk)
    Sijoittaja 0 €/kk (norm. 5,39 €/kk)

Muut edut:

  • Vain omistaja-asiakkaana voit sijoittaa Tuotto-osuuteen.

Varmista, että saat kaikki edut ja hyödyt käyttöösi:

*Seuraavista erikoissijoitusrahastoista veloitetaan normaalit kulut: OP-Palvelukiinteistöt, OP-Metsänomistaja, OP-Vuokratuotto, OP-Alternative Portfolio ja OP-Private Equity.

Rahastojen säännöt ja avaintietoasiakirja ovat kaikille osuussarjoille yhteiset.

Säätiöiden käyttöön soveltuva vuotuista kassavirtaa maksava tuotto-osuus:

Osuussarja III A, jossa minimimerkintäsumma on 1 000 000 euroa:

Tämä on mainos. Rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy ja salkunhoidosta vastaa OP:n rahastojen rahastoesitteessä yksilöity salkunhoitoyhteisö. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae mahdollisesta tuotosta tulevaisuudessa. Mitä suuremmat rahaston kulut ovat sitä suurempi vaikutus niillä on sijoituksen odotettuun tuottoon. Lisäksi mahdollinen tuotto riippuu verotuksesta, joka puolestaan riippuu kunkin sijoittajan henkilökohtaisesta tilanteesta ja voi muuttua jatkossa. Jos rahastoa markkinoidaan ulkomailla, voi OP-Rahastoyhtiö Oy päättää lopettaa tällaisen markkinoinnin. Tällä sivulla esitetyt tiedot eivät anna täydellistä kuvaa rahaston ominaisuuksista.

Sijoittamista koskevassa päätöksessä on otettava huomioon kaikki rahaston ominaisuudet tai tavoitteet, jotka kuvataan OP:n rahastojen rahastoesitteessä ja muissa rahastoa koskevissa asiakirjoissa. Tutustu ennen lopullisen sijoituspäätöksen tekemistä rahastojen rahastoesitteeseen ja kunkin rahaston rahastokohtaisilta sivuilta löytyvään avaintietoasiakirjaan ja rahaston sääntöihin. Rahastoesite sekä sijoitusrahastoja koskeva tiivistelmä sijoittajien oikeuksista ovat saatavilla op.fi-palvelusta. Materiaalit ovat saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.