OP-Korkosalkku B

Aktiivista salkunhoitoa markkinoiden rytmissä

Korkorahastot palvelevat muun muassa sijoittajia, jotka haluavat korkosijoituksia hyödyntämällä laskea salkkunsa kokonaisriskiä. OP-Korkosalkku on aktiivisesti hoidettu ja laajasti hajautettu korkorahasto.

  • Vaivaton vaihtoehto sijoittajalle, joka haluaa monipuolisen kattauksen korkosijoituksia helpossa paketissa.
  • Rahaston sijoitukset toteutetaan osittain toisten rahastojen avulla kattavan hajautuksen saavuttamiseksi.
Merkintäpalkkio Vuosittainen hallintopalkkio Lunastuspalkkio
0,00 % 0,60 % 0,50 %

Rahastoon tehdyistä merkinnöistä ei peritä merkintäpalkkiota. Rahasto-osuudet kerryttävät OP-bonuksia henkilöasiakkaille, jotka ovat osuuspankin omistaja-asiakkaita.

OP-Korkosalkun varat sijoitetaan maailman korkomarkkinoille valtioiden, julkisyhteisöjen ja yritysten liikkeeseen laskemiin korkoinstrumentteihin. Sijoituksia voidaan tehdä myös kehittyville korkomarkkinoille. Rahastoa hoidetaan aktiivisesti markkinatilanteen mukaan siten, että eri korkoluokkien kulloinenkin tuottopotentiaali ja rahaston korkoriski käyttäytyvät sijoittajan kannalta suotuisasti.

OP-Korkosalkku on vaivaton ja suhteellisen huoleton vaihtoehto sijoittajalle, joka on kiinnostunut korkosijoituksin hoidettavasta hajautuksesta, mutta uskoo jatkuvan salkunhallinnan mieluiten ammattilaisen huoleksi. Kyseessä on lähinnä OECD-alueella eri korkoluokkiin sijoittava keskipitkän koron rahasto, joka tavoittelee hyvää tuottoa maltillisella riskillä kaikissa markkinatilanteissa. OP-Korkosalkkua suositellaan sijoittajalle, joka aikoo lunastaa osuutensa aikaisintaan vuoden kuluttua.

OP-Korkosalkun lokakuun tuotto oli 0,06 %

OP-Korkosalkun tuottokehitys jatkui niukasti positiivisena lokakuussa, kun rahaston kuukausituotto oli 0,06 %. Rahaston tuottokehityksen kannalta oleelliset lyhyemmät markkinakorot olivat euromarkkinoilla hienoisessa laskussa, mutta heikko markkinasentimentti levensi riskipreemioita kuun alkupuolella.

Yhdysvaltojen talouden ja korkomarkkinoiden kehitys erkaantuu muusta maailmasta. Elvyttävän finanssipolitiikan tukema kuluttajakysyntä nosti kolmannen vuosineljänneksen talouskasvun selvästi yli potentiaalisen talouskasvun kiristävästä rahapolitiikasta huolimatta, mikä on nostanut pitkiä korkoja voimakkaasti Yhdysvalloissa. Korkojen nousu oli kuitenkin maltillista rahaston tuottokehityksen kannalta oleellisissa lyhyemmissä maturiteeteissa. Euroalueella puolestaan talouden näkymät ovat vaisuja ja lokakuun inflaatioluvut olivat odotuksia matalampia, mikä auttoi korkoja jopa hienoiseen laskuun Yhdysvaltain korkomarkkinoiden aiheuttamasta nousupaineesta huolimatta. Pitkien korkojen nousu yhdistettynä Lähi-idän räjähdysherkkään tilanteeseen heikensi markkinoiden riskisentimenttiä, mikä näkyi myös riskipreemioissa luottomarkkinoilla.

Sekä EKP että Fed pitivät ohjauskorkonsa ennallaan loka-marraskuun vaihteen rahapoliittisissa kokouksissaan. Euroalueella näyttää entistä selvemmältä, että EKP ei enää nosta korkoja tässä suhdanteessa. Pandemiaelvytyksen jäljiltä paisuneen taseen normalisointia tullaan todennäköisesti kiihdyttämään seuraavan puolen vuoden aikana, mutta rahoitusolosuhteiden kiristyminen ja vaisut kasvunäkymät saavat keskuspankin etenemään varovaisemmin. Fedin osalta koronnosto on vielä mahdollinen joulukuussa, mutta todennäköiseltä se ei näytä.

Lauri Laaksonen
salkunhoitaja

OP-Korkosalkku on keskipitkän koron rahasto, joka sijoittaa varansa maailman korkomarkkinoille valtioiden, julkisyhteisöjen ja yritysten liikkeeseen laskemiin korkoinstrumentteihin. Sijoituksia voidaan tehdä myös kehittyville korkomarkkinoille.

Rahaston sijoitukset toteutetaan pääasiassa suorien korkosijoitusten avulla, mutta myös rahastosijoitukset ovat mahdollisia. Rahasto voi käyttää sijoitustoiminnassaan myös johdannaisinstrumentteja suojautuakseen markkinoiden muutoksilta, korvatakseen suoria sijoituksia sekä edistääkseen muutoin tehokasta salkunhoitoa.

Rahaston muut kuin euromääräiset sijoitukset voidaan suojata tai jättää suojaamatta valuuttakurssiriskiltä salkunhoitajan näkemyksen mukaan.

Rahaston korkoherkkyyttä mittaava modifioitu duraatio on tyypillisesti välillä 0–3, joka tarkoittaa rahaston negatiivista arvon muutosta prosentteina, jos korkotaso nousee yhden prosenttiyksikön. Korkotason laskiessa rahaston arvo nousee vastaavasti.

Rahaston tavoitteena on tasainen ja rahamarkkinaa korkeampi tuotto alhaisemmalla arvon heilunnalla kuin pitkän koron yrityslainarahastoissa. Tavoite pyritään saavuttamaan keskipitkistä ja lyhyistä korkoinstrumenteista koostuvalla, kattavasti hajautetulla, salkulla. Kattava hajautus perustuu toimiala- ja liikkeeseenlaskijariskien huomioimisen lisäksi laajaan sijoitusuniversumiin, joka pitää sisällään sekä kehittyneet että kehittyvät markkinat.

Rahaston vertailuindeksi koostuu usean indeksin yhdistelmästä. Vertailuindeksin koostumus on saatavilla rahastoesitteestä.

Rahasto pyrkii aktiivisella sijoittamisella saavuttamaan vertailuindeksiään paremman tuoton pitkällä aikavälillä. Rahasto ottaa pääsääntöisesti huomattavaa aktiiviriskiä ja voi poiketa merkittävästi vertailuindeksin koostumuksesta, painotuksista ja riskitasosta.

Lisätiedot Perustiedot, tuotto- ja tunnusluvut

Perustiedot

Salkunhoitaja
Lauri Laaksonen, Rego Ostonen
Vertailuindeksi
iBoxx Corporates 1-3 85 %, Markit iBoxx EUR High Yield Non-Financials BB 1-3 15 %
Perustamispäivä
08.11.1995
ISIN
FI0008810726
Osuussarja
Tuotto-osuus
Rahaston koko
194 Meur
Osuuden arvo (30.11.)
19,18 EUR
Kuukausikatsaus
Lataa
Avaintietoasiakirja
Lataa
Säännöt
Lataa
Kestävyystiedot
Lataa

Kumulatiivinen tuotto (29.11)

1kk 3kk 6kk 1 v 3 v p.a. 5 v p.a.
OP-Korkosalkku B +1,05 % +1,32 % +2,02 % +4,02 % −0,53 % +0,33 %
Vertailuindeksi +1,21 % +1,63 % +2,70 % +3,83 % −0,14 % +0,28 %

Vuosittainen tuotto

2018 2019 2020 2021 2022 Vuoden alusta
OP-Korkosalkku B −3,18 % +2,79 % +0,83 % +0,28 % −5,81 % +4,02 %
Vertailuindeksi +0,76 % +0,92 % +0,89 % +0,37 % −4,84 % +4,29 %

Tunnuslukuja

Volatiliteetti 12 kk vola 12kk Sharpe 12 kk Duraatio
OP-Korkosalkku B 1,35 % - 1,25
Vertailuindeksi - - -

Omistaja-asiakkaana säästäminen ja sijoittaminen kannattaa erityisesti, koska saat siihen erinomaisia etuja.

Edut rahasto- ja vakuutussäästämiseen:

  • Ostat ja myyt lähes kaikkia rahastoja ilman kuluja.*
  • Rahastoista ja vakuutussäästöistä kerrytät 0,325 % OP-bonuksia.** 
  • Aloitat vakuutussäästämisen maksutta. 
  • Vaihdat sijoituskohteita, teet lisäsijoituksia ja vaihdat maksu- ja sijoitussuunnitelmaa OP Sijoitusvakuutukseen ja OP Säästösopimukseen maksutta digipalveluissa.  

Edut osake- ja ETF-sijoittamiseen:

  • Avaat osakesäästötilin ja arvo-osuustilin maksutta.
  • Saat alennusta osakekaupoista ja 1 prosentin palkkiokaton kotimaisiin osakekauppoihin arvo-osuustilillä. Edut ovat voimassa digipalveluissa.
  • Saat osakesuositukset ja -analyysit maksutta käyttöösi.
  • Saat alennusta säästäjän ja sijoittajan palvelupaketeista:
    Osakesäästötili: 
    Säästäjä 0 €/kk (norm. 2,99 €/kk)
    Sijoittaja 9,99 €/kk (norm. 14,99 €/kk)
    Arvo-osuustili: 
    Säästäjä 0 €/kk (norm. 2,99 €/kk)
    Sijoittaja 0 €/kk (norm. 5,39 €/kk)

Muut edut:

  • Vain omistaja-asiakkaana voit sijoittaa Tuotto-osuuteen.

Varmista, että saat kaikki edut ja hyödyt käyttöösi:

*Seuraavista erikoissijoitusrahastoista veloitetaan normaalit kulut: OP-Palvelukiinteistöt, OP-Metsänomistaja, OP-Vuokratuotto, OP-Alternative Portfolio ja OP-Private Equity.

**OP-bonuksia käytetään pankin palvelumaksuihin ja vakuutusmaksuihin. OP-bonuksia ei kerry R2 Crystal -erikoissijoitusrahastosta ja rahastojen instituutiosarjoista. Seuraavat vakuutussäästöihin liitetyt sijoituskohteet eivät kerrytä OP-bonuksia: JPM Russia A, JPM Emerging Europe Equity Fund ja BlackRock GF Emerging Europe Fund A. Sijoitussidonnaiset vakuutukset kerryttävät OP-bonuksia, pois lukien yksilölliset sijoitusvakuutukset ja yksilölliset sijoitussopimukset.  

Tämä on mainos. Muistathan, että sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy ja salkunhoitajana toimii OP Varainhoito Oy. Seuraavista erikoissijoitusrahastoista veloitetaan normaalit kaupankäyntikulut: OP-Palvelukiinteistöt-, OP-Metsänomistaja-, OP-Vuokratuotto-, OP-Alternative Portfolio- ja OP-Private Equity -erikoissijoitusrahastot.