OP-Private Equity -erikoissijoitusrahasto

OP-Private Equity -erikoissijoitusrahasto

 

Private Equity -omaisuusluokkaan eli pörssin ulkopuolisiin yrityksiin sijoittaminen on jo pitkään ollut ammattisijoittajien suosiossa. Syy suosiolle on selvä: merkittävä osa yritysten kasvusta voi tapahtua jo ennen listautumista pörssiin, ja hyötyjinä ovat tällöin sijoittajat, jotka ovat olleet mukana ajoissa. OP-Private Equity -erikoissijoitusrahasto tarjoaa myös yksityishenkilöille mutkattoman tavan päästä mukaan yhteen maailman merkittävimmistä vaihtoehtoisten sijoitusten luokista. Rahasto soveltuu tuottohakuiselle sijoittajalle, joka hyväksyy sijoitustensa voimakkaan arvonvaihtelun.

Rahaston sijoitukset tehdään tyypillisesti toisten Private Equity -rahastojen kautta. OP Varainhoidon kokeneet salkunhoitajat analysoivat kohderahastot tarkasti ennen sijoituspäätösten tekemistä. Kohderahastoilta edellytetään muun muassa houkuttelevaa tuottojen ja riskien suhdetta sekä riittävää hajautusta. Sijoittamalla rahastoon sinulla on mahdollisuus hyötyä osaavan salkunhoidon lisäksi Private Equity -rahastojen aktiivisesta otteesta, sillä ne pyrkivät omistajina kasvattamaan sijoituskohteidensa arvoa esimerkiksi uudistamalla yhtiöiden strategiaa, johtoa ja toimintatapoja.

Pörssien ulkopuolella sijoittajaa odottaa maailmanlaajuinen innovatiivisten kasvuyritysten markkina, johon pääset mukaan OP-Private Equity -erikoissijoitusrahaston kautta. Huomioithan, että rahastosta ei voi nostaa varoja päivittäin, vaan rahasto-osuuksien lunastukset toteutetaan neljä kertaa vuodessa.

Miksi sijoittaa OP-Private Equity -rahastoon

  • Hyödynnä pörssien ulkopuolella tapahtuva yritysten arvonnousu
  • Pörssinoteerattuja osakkeita korkeampia tuotto-odotuksia riskit hyväksyvälle sijoittajalle
  • Saavuta laaja kansainvälisen hajautus tarkasti valikoitujen sijoituskohteiden kautta

Tutustu rahastoon

Arvonkehitys esitetään rahaston A-osuussarjan osalta ja perustuu OP-Rahastoyhtiö Oy:n tietoihin. Esitetystä tuotosta on vähennetty jatkuvaluonteiset kulut. Mahdolliset merkintä- ja lunastuspalkkiot on jätetty laskelmien ulkopuolelle. Huomioithan, että rahaston historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta.

OP-Private Equity Rahaston A-osuuden tuotto vuoden 2025 toisella kvartaalilla oli -2,17 %. Toinen vuosineljännes oli markkinoilla kaksijakoinen, mutta lopulta vahva. Yhdysvalloissa nähtiin vahvaa kasvua kesän aikana ja yritysten tuloskunto on hyvä, mutta Euroopassa kasvu on vaisumpaa. Yhdysvaltojen julkistamat tullit eivät lopulta kuitenkaan hyydyttäneet markkinoita ja markkinat ovat sietäneet tullien tuomaa epävarmuutta. Listaamattomien osakkeiden tuotot olivat yleisesti ottaen maltillisen positiivisia kvartaalina aikana, mutta kuten ensimmäisellä kvartaalillakin, Yhdysvaltojen dollarin jatkoi voimakasta heikkenemistä ja heikkeni euroa vastaan noin -9 %. Tämä vaikutti merkittävästi myös rahaston tuottoon, listaamattomien osakkeiden ollessa valtaosin yhdysvaltalaisia yhtiöitä.

Schroders Capital Semi-Liquid Global Private Equity -rahaston paino salkussa on noin 33 % ja tuotto kvartaalin aikana oli -3,4 %. Rahaston portfolio koostuu suorista kanssasijoituksista ja jälkimarkkinoilta hankituista rahastosijoituksista. Sijoituksista 45 % on Euroopassa ja 45 % Amerikassa sekä noin 10 % Aasiassa. Isoimmat sektoripainot ovat terveydenhoito, teknologia ja kuluttajapalvelut. Hamilton Lane Global Private Assets Fund -rahaston paino salkussa on noin 28 % ja rahaston tuotto kvartaalin aikana oli noin +1,9 % osittaisen valuuttasuojauksen ansiosta. Rahasto on laajasti hajautettu suorien sijoitusten ja rahastosijoitusten kautta yli tuhanteen alla olevaan yritykseen. Portfoliossa on kaiken kokoisia yhtiöitä lukuisilta toimialoilta. Salkusta 68 % on Pohjois-Amerikassa, ja 24 % Euroopassa ja loput Aasiassa. Rahastolla on myös 11 % allokaatio Credit-sijoituksissa. Neuberger Berman Global Private Equity Access -rahaston paino salkussa on noin 25 %. Tämän USD-määräisen rahaston tuotto kuluneella kvartaalilla oli +3,4 %. Tuotto euroissa oli valuuttaliikkeiden takia lievästi negatiivinen. Portfoliossa on yli 70 pääosin Buyout-strategian mukaista sijoitusta, joista n. 85 % on suoria kanssasijoituksia ja loput jälkimarkkinoilta hankittuja ns. Secondary-rahasto-osuuksia. Sijoituksista 65 % on Pohjois-Amerikassa ja 35 % Euroopassa. Schroders Capital Semi-Liquid Global Innovation Private Plus -rahaston paino portfoliossa on noin 3,5 % ja rahaston tuotto kvartaalilla oli -6,2 %. Rahastolla on portfoliossa 17 suoraa sijoitusta ja sekä kaksi jälkimarkkinoilta hankittua ns. Secondary-sijoitusta. Rahaston sijoitukset keskittyvät mm. tekoäly-, tietoturva-, pilvipalvelu-, fintech- ja bioteknologiayrityksiin. Tämä rahasto poistuu rahaston salkusta vuoden kolmannen kvartaalin aikana. Rahastolla on myös yhteensä noin 9 % sijoitukset kolmeen pörssilistattuun private -equity -rahastoon: HG Capital Trust, Harbourvest Global Private Equity ja Pantheon International. Pörssilistatut rahastot tarjoavat likvidin tavan sijoittaa private equity -omaisuusluokkaan hajautetusti ja globaalisti. Tämän kokonaisuuden tuotto toisen kvartaalin aikana oli hieman vajaa +2 %.

Private Equity -omaisuusluokan näkymät jatkuvat positiivisena. Merkittävä osa innovaatioista ja yritysten kasvusta tapahtuu listatun markkinan ulkopuolella, minkä vuoksi listaamattomien yhtiöiden tarjoama tuottopotentiaali on pitkällä aikavälillä erittäin houkutteleva. OP-Private Equity -rahaston kautta sijoittajan on mahdollista päästä kiinni tämän omaisuusluokan tarjoamiin mahdollisuuksiin helpolla ja sijoittajaystävällisellä tavalla.

Riku Karkkulainen, Petri Lehtola
Salkunhoitaja

Perustiedot, tuotto- ja tunnusluvut

Perustiedot

Salkunhoitaja
Riku Karkkulainen, Petri Lehtola
Vertailuindeksi
Ei vertailuindeksiä
Perustamispäivä
01.03.2023
ISIN
FI4000530860
Osuussarja
Kasvuosuus
Rahaston koko
55 Meur
Osuuden arvo (29.08.)
115,18 EUR
Kuukausikatsaus
Lataa
Avaintietoasiakirja
Lataa
Säännöt
Lataa
Rahastoesite
Lataa

Kumulatiivinen tuotto (29.08)

1kk 3kk 6kk 1 v 3 v p.a. 5 v p.a.
OP-Private Equity A +1,38 % +2,48 % −3,41 % +2,27 % - -
Vertailuindeksi - - - - - -

Vuosittainen tuotto

2020 2021 2022 2023 2024 Vuoden alusta
OP-Private Equity A - - - +7,56 % +9,67 % −2,36 %
Vertailuindeksi - - - - - -

Tunnuslukuja

Volatiliteetti 12 kk vola 12kk Sharpe 12 kk Duraatio
OP-Private Equity A 6,29 % - -
Vertailuindeksi - - -

Tämä on mainos. OP-Rahastoyhtiö Oy ja OP Varainhoito Oy ovat laatineet tämän materiaalin taustainformaatioksi. Materiaalissa esitetyt tiedot perustuvat lähteisiin, joita laatijat pitävät luotettavina. Takuita materiaaliin sisällytettyjen tietojen tai mielipiteiden oikeellisuudesta tai täydellisyydestä ei voida kuitenkaan antaa. Materiaalin tarkoituksena ei ole, eikä vastaanottaja voi olettaa, että se antaisi kattavan tai täydellisen kuvauksen tuotteesta ja siihen liittyvistä riskeistä. Vaikka materiaalin laadinnassa on noudatettu huolellisuutta ja pyritty varmistamaan, että kaikki siinä esitetyt tiedot ovat oikein, eivät laatijat tai niiden henkilökunta vastaa materiaalin sisällöstä eikä mitään päätöksiä tai sopimuksia tule tehdä sen perusteella. 

Tämä materiaali ei sisällä sitovaa tarjousta tai ehdotusta ostaa tai merkitä rahasto-osuutta, eikä materiaali tai sen sisältö luo perustaa millekään sopimukselle tai sitoumukselle.
 
OP:n rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy, jolla on Finanssivalvonnan myöntämä rahastoyhtiön ja vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa. Rahaston salkunhoidosta vastaa OP Varainhoito Oy, jolla on Finanssivalvonnan myöntämä vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Tulevia tuottoja ei voida päätellä aiemmasta tuloksesta. Mahdollinen tuleva tulos riippuu myös verotuksesta, joka puolestaan riippuu kunkin sijoittajan henkilökohtaisesta tilanteesta ja voi muuttua jatkossa. Sijoitusta koskevassa päätöksessä on otettava huomioon kaikki erikoissijoitusrahaston ominaisuudet tai tavoitteet, jotka kuvataan OP:n rahastojen rahastoesitteessä ja muissa erikoissijoitusrahastoa koskevissa asiakirjoissa. Tutustu ennen lopullisen sijoituspäätöksen tekemistä erikoissijoitusrahaston avaintietoasiakirjaan, rahastoesitteeseen ja sääntöihin. Erikoissijoitusrahastojen pääasialliset riskit löytyvät avaintietoasiakirjoista ja täydellisempi riskiluettelo rahastoesitteestä. Erikoissijoitusrahastojen avaintietoasiakirjat ja säännöt ovat saatavilla varainhoitajalta ja verkkosivulta. Rahastoesite on saatavilla verkkosivuilta. Edellä mainitut asiakirjat ovat saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Tämän materiaalin kopioiminen, julkaiseminen tai levittäminen kolmannelle taholle kokonaisena tai osittain ei ole sallittua ilman OP:n kirjallista lupaa. Ottamalla vastaan tämän esityksen materiaalin sitoudutte noudattamaan edellä mainittuja ohjeita ja rajoituksia.