OP-Rohkea-yhdistelmärahasto on korkeita tuottoja havittelevan pitkäjänteisen säästäjän valinta. Rahasto sijoittaa kansainvälisille osake- ja korkomarkkinoille niin, että pääosa sijoituksista tehdään osakkeisiin.
Rahaston sijoituspäätöksistä vastaa OP Varainhoidon kokenut salkunhoitotiimi, joka seuraa markkinoita puolestasi ja reagoi aktiivisesti niiden muutoksiin. Perustilanteessa noin 80 prosenttia sijoituksista kohdistuu osakkeisiin ja loput vakautta tuoviin korkotuotteisiin, kuten valtionlainoihin. OP-Rohkea on näin riskitasoltaan hieman maltillisempi kuin puhdas osakerahasto. Sijoitukset toteutetaan pääosin toisten rahastojen kautta, jolloin saavutat yhdellä tuotteella kattavan kansainvälisen hajautuksen.
Vastuullisuus ohjaa rahaston sijoituksia. Sijoituksista rajataan pois toimialoja, jotka luokitellaan haitallisiksi ympäristölle tai yhteiskunnalle. Tällaisia ovat muun muassa lämpöhiilen tuotanto ja kiistanalaisten aseiden valmistus. Lisäksi läpivalaisemme rahaston sijoituskohteet säännöllisesti varmistaaksemme, että niissä noudatetaan esimerkiksi korruption torjunnan ja verotuksen kansainvälisiä käytäntöjä.
Miksi sijoittaa OP-Rohkea-rahastoon
- Erinomainen valinta korkeaa tuottoa tavoittelevalle säästäjälle, joka hyväksyy tuotto-odotuksiin liittyvän korkeamman riskitason
- Saat globaalisti hajautetun ja ammattimaisesti koostetun salkun, jossa on osakkeiden lisäksi myös vakautta tuovia korkotuotteita
- Rahaston sijoituspäätöksissä huomioidaan vaikutukset ympäristöön ja yhteiskuntaan