OP-Venäjä B

1

Venäjän markkinat kattavasti haltuun yhdellä sijoituksella

OP-Venäjä sijoittaa varansa pääosin Venäjän osakemarkkinoille. Rahasto keskittyy yrityksiin, joilla on korkea ja kasvava osingonmaksu sekä hyvä johto ja hallintotapa.

2

Vaurastuva keskiluokka ja laajat raaka-ainevarat tekevät Venäjästä kiinnostavan sijoituskohteen

OP-Venäjän sijoituskohteissa painotetaan voimakkaasti kotimaisen kulutuksen kasvusta hyötyviä osakkeita, joiden näkymiä kasvava ja vaurastuva keskiluokka vauhdittaa. Venäjältä löytyvät myös laajat raaka-ainevarannot, joiden kysynnän kasvu on tärkeää maan talouskasvulle.

3

Houkuttelevat osinkotuotot

Moskovan pörssin keskimääräinen osinkotuotto on yli kaksinkertainen kehittyvien markkinoiden keskiarvoon verrattuna. Kasvavien osinkojen lisäksi sijoittaja hyötyy Venäjän markkinan alhaisesta arvostustasosta.

4

Hyödynnä omistaja-asiakkaan edut

Omistaja-asiakkaana ostat, myyt ja vaihdat OP-Venäjä-rahastoa ilman kuluja.

Venäjä on loistava sijoitusmahdollisuus

Venäjältä löytyvät maailman suurimmat kaasuvarat, toiseksi suurimmat hiilivarat ja kahdeksanneksi suurimmat öljyvarat. Raaka-aineiden kysynnän muutokset ovatkin ensisijaisen tärkeitä Venäjän taloudelle. Sijoittajan kannattaa tarkastella Venäjän markkinoita myös muista lähtökohdista, sillä tuottopotentiaalia löytyy myös muilta toimialoilta. Keskiluokan kasvu ja vaurastuminen antavat vauhtia kotimarkkinavetoisille sijoituskohteille, kuten rahoitus- ja vähittäiskaupan alalla toimiville yrityksille. 

Venäjän osakemarkkinoiden sijoituskelpoisuus on parantunut huomattavasti viime vuosien aikana. Geopoliittisista haasteista huolimatta venäläiset pörssiyhtiöt ovat parantaneet huomattavasti omaa tekemistään, mikä on näkynyt sekä nousevina tuloksina että kasvaneessa voitonjaossa. Sijoituskelpoisten yhtiöiden lukumäärä on kasvanut huomattavasti, kun myös isossa roolissa olevat valtio-omisteiset yhtiöt ovat alkaneet kiinnittää selvästi aiempaa enemmän huomiota toiminnan tehokkuuteen ja osingonjakoon. Osingonjakosuhde on kasvanut Venäjällä tasaisesti viime vuosina ja trendi näyttäisi jatkuvan edelleen. Vuoden 2019 vahvasta kurssikehityksestä huolimatta Moskovan pörssin keskimääräinen osinkotuotto on edelleen yli kaksinkertainen kehittyvien markkinoiden keskiarvoon nähden. Lisäksi heikko rupla tukee vientiyhtiöitä, jotka muodostavat enemmistön rahaston salkusta. 

Miksi kannattaa sijoittaa OP-Venäjä-rahastoon?

  • OP-Venäjä on hyvä vaihtoehto sijoittajalle, joka tavoittelee korkeaa tuottoa voimakkaasti kasvavilta kehittyviltä markkinoilta. 
  • Rahasto sopii sijoittajalle, joka luottaa Venäjän talouskasvua tukevaan raaka-aineiden hintojen nousuun pitkällä aikavälillä. 
  • Rahaston osakevalinnoissa keskitytään yhtiöihin, joilla on halu ja kyky maksaa korkeaa ja kasvavaa osinkoa. 

Rahaston tuottokehitys voi vaihdella huomattavasti markkinatilanteiden mukaan, ja sen riskitaso on lähtökohtaisesti korkeampi kuin kehittyneille markkinoille sijoittavalla rahastolla. Rahastoa suositellaan sijoittajalle, joka aikoo lunastaa osuutensa rahastosta aikaisintaan yhdeksän vuoden kuluttua.

Omistaja-asiakkaana ostat, myyt ja vaihdat OP-Venäjä-rahastoa ilman kuluja. Kehittyvien markkinoiden rahastovalikoimaamme kuuluu myös kuusi muuta rahastoa. Katso kaikki kehittyville markkinoille sijoittavat rahastot.

MERKINTÄPALKKIO VUOSITTAINEN HALLINNOINTIPALKKIO LUNASTUSPALKKIO
0,75 % 2,50% 0,75 %

Jatkuvista säästösopimuksista ei peritä merkintäpalkkiota. Rahasto-osuudet kerryttävät OP-bonuksia henkilöasiakkaille, jotka ovat osuuspankin omistaja-asiakkaita.

Globaali talouskasvu on jatkanut vahvaa kehitystään vuoden vaihteen jälkeen ja luottamusluvut osoittavat edelleen kasvun kiihtymisen suuntaan. Tämä on heijastunut positiivisesti myös raaka-aineiden hintoihin ja Venäjän pörssiin, joka oli muita kehittyviä markkinoita vahvemmassa vedossa tammikuussa. Brent-raakaöljyn hinta kipusi ensimmäistä kertaa vuoden 2014 jälkeen 70 dollariin barrelilta.

OP-Venäjä tuotti tammikuussa +6,3% ja vertailuindeksi +6,9%. Syynä vertailuindeksiä heikompaan tuottoon oli alipaino energiasektorilla.

Ylipainotamme tällä hetkellä mm. pankki-, kulutus-, IT- ja kiinteistösektoreita. Suurimmassa alipainossa on  kaasusektori (Gazprom). Öljy-yhtiöt nostimme lähelle neutraalipainoa. Sektoreiden sisällä suosimme edelleen osinkoyhtiöitä ja laadukkaita kasvuyhtiöitä. Alipainotamme useimpia valtionyhtiöitä.

Venäjän talous on jatkanut elpymistään, mutta tuoreimmat luvut joulukuulta olivat odotettua heikompia. Teollisuustuotanto laski 1,5%, mutta vähittäiskauppa kasvoi 3,1%. Reaalipalkat nousivat 4,6% ja inflaatio pysyi alhaalla 2,5%:ssa. Vuonna 2017 BKT kasvoi 1,5%.

Venäjän markkinoita tukevia tekijöitä ovat mm. maltilliset arvostustasot, korkea osinkotuotto, kulutuskysynnän elpyminen ja laskeva korkotaso. Suurimmat riskit liittyvät ennen kaikkea öljyn ja muiden Venäjälle tärkeiden raaka-aineiden hintakehitykseen sekä mahdollisiin uusiin Venäjän-vastaisiin pakotteisiin.

OP-Venäjän maaliskuun tuotto +8,2%

OP-Venäjä –rahasto tuotti maaliskuussa +8,2%, mikä oli aavistuksen parempi kun vertailuindeksin tuotto. Tuottoa paransi suhteessa vertailuindeksiin eniten ylipainot Tatneftissa ja Georgia Capitalissa sekä alipaino Mail.Ru Groupissa. Tuottoa rasitti eniten alipainot Lukoilissa, Magnitissa ja Rosneftissa.

Rahastossa oli tammikuun lopussa 34 yhtiön osakkeita, joista painoiltaan viisi suurinta olivat Tatneft, Norilsk Nickel, Sberbank, Novolipetsk Steel ja Novatek. Suurimmat ylipainot kuun vaihteessa olivat Halyk Bank, Detsky Mir ja Tatneft. Suurimmat alipainot olivat Lukoil, Gazprom ja Rosneft. Ostin maaliskuussa mm. Lukoilin, Gazprom Neftin, Tatneftin ja M.Videon osakkeita. Kevensin mm. Polymetalin, Moscow Exchangen ja Yandexin painoa salkussa.

Rokotukset ovat edenneet Yhdysvalloissa hyvää tahtia. Kevään edetessä Euroopan rokotustahdin pitäisi myös nopeutua. Tämän myötä rajoituksia päästään hiljalleen purkamaan ja elämä voi alkaa palaamaan kohti normaalia. Erittäin voimakkaiden elvytystoimien myötä talouskasvulla on edellytykset vauhdittua pandemiaa edeltänyttä uraa vahvemmaksi. Tämä tarkoittaisi yritysten tuloskasvun merkittävää vauhdittumista. Vaikka korot ovat olleet noususuunnassa, ovat ne edelleen hyvin matalalla tasolla ruokkien riskillisempien sijoitusten kysyntää. Tällaisessa ympäristössä rotaatio Yhdysvaltain osakkeista muualle maailmaan sekä kasvuyhtiöistä syklisempiin arvoyhtiöihin, saa jatkoa.

Venäjän osakemarkkinoiden arvostustasot ja ennustetut osinkotuotot ovat houkuttelevia erityisesti alhainen korkotaso huomioiden ja tulosennusteet ovat nousussa. Suurimmat riskit liittyvät öljyn ja muiden Venäjälle tärkeiden raaka-aineiden hintojen kehitykseen sekä mahdollisiin uusiin talouspakotteisiin. Rahasto on viime aikoina jatkanut syklisten arvo-osakkeiden painon nostoa salkussa. Osakevalinnoissa suosimme edelleen korkeaa ja kasvavaa osinkoa tarjoavia yhtiöitä.

Jouni Nissinen
salkunhoitaja

OP-Venäjä on osakerahasto, joka sijoittaa varansa pääosin Venäjän osakemarkkinoille. Rahasto voi sijoittaa varojaan myös sellaisiin muunmaalaisiin yhtiöihin, joille rahastoyhtiön arvion mukaan Venäjä on keskeinen markkina-alue. Lisäksi enintään neljännes Rahaston arvosta voidaan sijoittaa muiden aikaisemmin Neuvostoliittoon kuuluneiden maiden osakemarkkinoille.

Rahaston sijoitukset toteutetaan pääasiassa suorien osakesijoitusten avulla. Rahasto voi käyttää sijoitustoiminnassaan johdannaisinstrumentteja suojautuakseen markkinoiden muutoksilta, korvatakseen suoria sijoituksia sekä edistääkseen muutoin tehokasta salkunhoitoa.

Rahaston varat sijoitetaan hajautetusti eri yhtiöiden osakkeisiin. Tyypillisesti rahasto sijoittaa varansa noin 30–50 yhtiön osakkeeseen, mutta määrä voi vaihdella salkunhoitajan näkemyksestä riippuen.

Rahaston salkunhoitaja tekee rahastoa koskevat sijoituspäätökset kulloisenkin markkinanäkemyksen perusteella. Rahaston sijoituspäätöksissä korostuvat erityisesti painotukset eri toimialojen välillä ja salkunhoidon näkemys yksittäisistä yhtiöistä.

Rahaston vertailuindeksi on MSCI Russia 10-40 TR Net. Rahasto pyrkii aktiivisella sijoittamisella saavuttamaan vertailuindeksiään paremman tuoton pitkällä aikavälillä. Rahasto ottaa pääsääntöisesti huomattavaa aktiiviriskiä ja voi poiketa merkittävästi vertailuindeksin koostumuksesta, painotuksista ja riskitasosta.

Rahasto noudattaa OP Varainhoidon Vastuullisen sijoittamisen periaatteita. Vastuullisuusasioiden huomioiminen sijoitusanalyysissa ja -päätöksenteossa tuo lisäinformaatiota perinteisen taloudellisen ja markkinadatan lisäksi. Olennaiset vastuullisuusasiat voivat vaikuttaa pitkällä aikavälillä sijoituskohteiden taloudelliseen menestykseen ja siten tuottoon.   

Poissulkeminen: Rahasto poissulkee aktiivisista suorista sijoituksistaan kiistanalaisten aseiden valmistajia, lämpöhiiltä tuottavia kaivosyhtiöitä, lämpöhiiltä käyttäviä sähköyhtiöitä, sekä kansainvälisiä normeja rikkoneita yhtiöitä, joihin vaikuttaminen on ollut tuloksetonta. Poissulkulista on julkinen.

Yhtiökokoukset: OP:n rahastot osallistuvat kotimaisiin ja ulkomaisiin yhtiökokouksiin vastuullisuusnäkökulmia huomioivan OP-rahastoyhtiön omistajaohjauksen periaatteiden mukaisesti.

Kansainväliset normirikkomukset: Kansainväliset normit, kuten YK:n Global Compact, määrittelevät minimitason vastuulliselle liiketoiminnalle. OP Varainhoito vaikuttaa aktiivisissa suoria sijoituksia tekevissä OP-rahastoissa yhtiöihin, joiden nähdään rikkoneen kansainvälisiä normeja. Tavoitteena on, että normeja rikkoneet yhtiöt muuttavat toimintaansa ja alkavat noudattaa kansainvälisiä normeja toiminnassaan. Käytämme Sustainalytics-yhtiötä palveluntarjoajana tunnistamaan kansainväliset normirikkomukset. 

OP Varainhoito vaikuttaa tiettyihin yhtiöihin myös eri vastuullisuusteemoissa, kuten ilmastonmuutoskysymyksessä.

OP:n rahastojen ajankohtaisista vastuullisuusaiheista ja käytännön omistajavaikuttamisesta löytyy lisätietoja kaksi kertaa vuodessa julkaistavassa vastuullisen sijoittamisen katsauksessa. Tuorein vastuullisen sijoittamisen katsaus löytyy vastuullisen sijoittamisen sivulta.

Rahaston vastuullisuusanalyysin voi lukea rahaston kuukausikatsauksesta.

Lisätiedot Perustiedot, tuotto- ja tunnusluvut

Perustiedot

Salkunhoitaja
Jouni Nissinen
Vertailuindeksi
MSCI Russia 10-40 Net TR EUR
Perustamispäivä
16.02.2004
ISIN
FI0008807086
Osuussarja
Tuotto-osuus
Rahaston koko
187 Meur
Osuuden arvo (20.04.)
167,66 EUR
Kuukausikatsaus
Lataa
Säännöt
Lataa
Avaintietoesite
Lataa

Kumulatiivinen tuotto (19.04)

1kk 3kk 6kk 1 v 3 v p.a. 5 v p.a.
OP-Venäjä B +1,12 % +2,93 % +24,71 % +27,70 % +12,58 % +14,93 %
Vertailuindeksi −0,36 % +0,81 % +22,50 % +23,92 % +13,22 % +11,77 %

Vuosittainen tuotto

2016 2017 2018 2019 2020 Vuoden alusta
OP-Venäjä B +61,51 % −0,73 % +0,29 % +45,07 % −11,75 % +6,92 %
Vertailuindeksi +58,19 % −11,56 % +4,08 % +45,51 % −9,73 % +5,74 %

Tunnuslukuja

Volatiliteetti 12 kk vola 12kk Sharpe 12 kk Duraatio
OP-Venäjä B 21,43 % 1,32 -
Vertailuindeksi - - -

Omistaja-asiakkaan edut 1.1.2021 alkaen

  • Arvo-osuustili ja säilytys 0 €: Koti- ja ulkomaisten osakkeiden ja ETF:ien säilytys ilman kuukausimaksuja. 
  • Rahastojen ostot ja myynnit 0 €: Osta, myy ja vaihda lähes kaikkia rahastoja ilman kuluja sekä kerrytä rahastosäästämisestä OP-bonuksia.*
  • Alennus osakekaupankäynnistä: Välityspalkkio 0,17 % (väh. 7 €), 1 %:n palkkiokatto kotimaisten osakkeiden ja kaikkien ETF-tuotteiden kaupankäynnissä 08/2021 asti.
  • Osakeanalyysi 0 €: maksuton osake- ja markkina-analyysi. 
  • Vakuutussäästämisen edut: Vakuutuksen avaaminen, sijoituskohteiden vaihto ja varojen siirto on kulutonta. Sijoitussidonnaiset vakuutussäästöt kerryttävät OP-bonuksia.

*OP-bonuksia ei kerry R2 Crystal -rahastosta ja rahastojen instituutiosarjoista.

OP-bonukset

Omistaja-asiakkaalle kertyy säästöjen ja sijoitusten lisäksi OP-bonuksia myös

  • lainoista
  • tileillä olevat varoista
  • OP-Visan Credit-ominaisuudella maksetuista ostoksista
  • kodin, perheen ja ajoneuvojen vakuutusmaksuista

OP-bonuksia kerryttävät 1.11.2020 alkaen:

  • asuntolainat, vakuudelliset pankkilainat, opintolainat
  • säästämisen ja sijoittamisen tilit
  • rahastot ja sijoitussidonnaiset vakuutukset
  • vahinkovakuutuksen laskut

Muutoksen myötä 1.11.2020 OP-bonuksia ei kerry:

  • Käyttötilin talletuksista
  • vakuudettomista kulutusluotoista (Jousto-, Täsmä-, Kerta- ja Tililuotto)
  • OP:n osamaksurahoituksesta
  • OP-Visa credit-ominaisuudella maksetuista ostoksista, OP-Visa ja OP-Mastercard -korttien korollisen luoton saldosta.

OP-bonuksia käytetään pankin palvelumaksuihin ja vakuutusmaksuihin.

Rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy.