OP-Pohjoismaat Indeksi

Pohjoismaista mallia salkkuun

Pohjoismailla on keskenään paljon yhteistä, mutta maiden taloudet poikkeavat toisistaan suuresti. Alueen osakemarkkinoiden yhteenlaskettu riski on pienempi kuin yksittäisten pörssien ailahtelut. Uskaltautuminen kotimaasta OP-Pohjoismaat Indeksiin pienentää tältä osin osakesijoituksen riskitasoa ja loiventaa arvon heilahteluja.

  • Sijoituskohteena Ruotsin, Tanskan, Suomen ja Norjan 70 suurinta pörssilistattua osaketta.

OP-Pohjoismaat Indeksi on indeksirahasto, jonka varat sijoitetaan vertailuindeksin mukaisesti Ruotsin, Tanskan, Suomen ja Norjan 70 suurimman pörssilistatun yhtiön osakkeisiin. Sijoittaja hyötyy yhdellä sijoituksella hajautuksesta useampaan maahan ja useille toimialoille. Kun kohdemarkkina on kehittynyt talousalue, rakentuu salkkuun maailmantalouden näkymiä tasaisen varmasti seuraava kivijalka. Tietylle maantieteelliselle alueelle sijoitettaessa on silti aina huomioitava yksittäiseen markkinaan liittyvä riski. Sitä vastaan voi olla mielekästä suojautua sijoittamalla samanaikaisesti useampaan eri indeksirahastoon.

OP-Pohjoismaat Indeksi on kustannustehokas sijoitusvaihtoehto aktiiviselle, kunnon tuottoa pidemmällä aikajänteellä hakevalle sijoittajalle. Alhainen hallinnointipalkkio yhdistettynä rahastojen tarjoamiin verohyötyihin tekevät siitä houkuttelevan sijoitusväylän osakemarkkinoille.  Indeksirahastosijoituksen kokonaisvaltainen hoitaminen edellyttää aina sijoittajan omaa panosta. Salkunhoitajan roolina on lähinnä rahaston kustannustehokas toteuttaminen indeksin mukaan. Toisaalta OP-Pohjoismaat Indeksi tarjoaa mahdollisuuden harjoittaa edullisesti ja ketterästi omaa näkemystä pohjoismaisten osakemarkkinoiden kehityksestä.

Osana muuta varainhoidon kokonaisuutta OP-Pohjoismaat Indeksi soveltuu mainiosti kenen tahansa salkkua hajauttamaan. Matalien palkkioiden vuoksi indeksirahastot ovat oivallinen täydennys aktiivisesti hallinnoitujen rahastojen rinnalle esimerkiksi pitkäaikais- ja eläkesäästäjän portfolioon. Rahastoa suositellaan sijoittajalle, joka aikoo lunastaa osuutensa aikaisintaan seitsemän vuoden kuluttua. Indeksirahastoon voi myös tehdä jatkuvan säästösopimuksen, jolloin kuukausisäästäjäkin pääsee hyödyntämään indeksirahastoja varallisuutensa kartuttamisessa.

OP-Pohjoismaat Indeksi -sijoitusrahasto on passiivinen indeksirahasto, jonka varat sijoitetaan MSCI Nordic Countries ESG Screened -indeksin mukaisesti Ruotsin, Tanskan, Suomen ja Norjan suurimpien pörssilistattujen yhtiöiden osakkeisiin. Tämä tarkoittaa sitä, että rahaston sijoitukset jakaantuvat kulloinkin vertailuindeksiin kuuluviin maihin ja yhtiöihin samassa suhteessa kuin vertailuindeksissä.

Koska rahasto pyrkii mahdollisimman tarkoin vertailuindeksin tuottoon, se pitää vain pientä käteiskassaa lunastuksia varten. Lunastuksista ja merkinnöistä johtuvan kaupankäyntitarpeen vähentämiseksi rahasto voi käyttää salkunhoidossaan rajoitetusti johdannaisinstrumentteja.

Koska rahaston varat on sijoitettu markkina-arvoltaan suurimpien yhtiöiden osakkeisiin, sen sijoitukset voivat keskittyä merkittävästi tietyille toimialoille, kuten teollisuuteen, rahoitusalaan ja teknologiateollisuuteen.

Rahaston salkussa tehdään muutoksia lähtökohtaisesti vain indeksin tarkistusten yhteydessä, mistä syystä rahaston kaupankäyntikulut ovat verrattain pienet.

Rahasto on passiivinen indeksirahasto. Se edistää ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia käyttäen indeksiä, joka hyödyntää ympäristöä, yhteiskuntaa ja hyvää hallintotapaa (ESG) koskevaa analyysia ESG-rikkomuksista sekä valikoiduista kiistanalaisista toimialoista ja tähän analyysiin perustuen sulkee pois tiettyjä sijoituskohteita.

Rahasto ei painota tai priorisoi yksittäistä teemaa tai kestävyystekijää, vaan huomio kestävyystekijöitä poissulkemalla valikoituja vastuullisuusnäkökulmasta kiistanalaisia ja haitallisia toimialoja sekä pohjautumalla indeksiin, joka sitoutuu pitämään hiili-intensiteetin 30 prosenttia emoindeksiä alhaisempana. 

Tämä rahoitustuote edistää ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia, mutta sen ensisijaisena tavoitteena ei ole kestävien sijoitusten tekeminen.

Siltä osin, kun rahasto tekee kestäviä sijoituksia, eli sijoituksia taloudelliseen toimintaan, joka edistää joko ympäristö- tai yhteiskunnallista tavoitetta, varmistetaan, etteivät tällaiset kestävät sijoitukset aiheuta merkittävää haittaa yhdellekään kestävistä sijoitustavoitteista.

Rahasto pohjautuu MSCI ESG Screened -indeksiin, joka hyödyntää MSCI ESG Reasearch:n Business Involvement Screening tietoa kiistanalaisten toimialojen poissulkuihin, MSCI ESG Controversies tietoa kansainvälisten normien ja muiden erittäin vakavien ESG-rikkomusten poissulkuihin ja MSCI Climate Change Metrics tietoa ilmastoteeman poissulkujen sekä hiili-intensiteetin osalta.

Lisätiedot Perustiedot, tuotto- ja tunnusluvut

Perustiedot

Salkunhoitaja
OP Varainhoito Oy
Vertailuindeksi
MSCI Nordic Countries ESG Screened Index
Perustamispäivä
29.09.2011
ISIN
FI4000027974
Osuussarja
Kasvuosuus
Rahaston koko
795 Meur
Osuuden arvo (17.04.)
382,59 EUR
Kuukausikatsaus
Lataa
Avaintietoasiakirja
Lataa
Säännöt
Lataa
Kestävyystiedot
Lataa

Kumulatiivinen tuotto (16.04)

1kk 3kk 6kk 1 v 3 v p.a. 5 v p.a.
OP-Pohjoismaat Indeksi A −2,56 % +7,45 % +14,86 % +15,28 % +7,72 % +11,83 %
Vertailuindeksi −2,85 % +7,16 % +14,55 % +14,77 % +7,23 % +11,44 %

Vuosittainen tuotto

2019 2020 2021 2022 2023 Vuoden alusta
OP-Pohjoismaat Indeksi A +22,72 % +16,31 % +26,93 % −10,78 % +16,77 % +6,78 %
Vertailuindeksi +22,16 % +16,29 % +26,15 % −11,09 % +16,28 % +6,50 %

Tunnuslukuja

Volatiliteetti 12 kk vola 12kk Sharpe 12 kk Duraatio
OP-Pohjoismaat Indeksi A 13,16 % - -
Vertailuindeksi - - -