Lohduttavat kädet

Kuolinpesän pankki- ja vakuutusasiat

Kun läheinen kuolee, vainajan omaisuudesta huolehtiminen siirtyy omaisten vastuulle. Haluamme auttaa sinua surusi keskellä ja tehdä kuolinpesän pankki- ja vakuutusasioiden hoidosta mahdollisimman sujuvaa.

Vainajan varat ja velat muodostavat taloudellisen kokonaisuuden, jota kutsutaan kuolinpesäksi. Omaisina eli kuolinpesän osakkaina huolehditte kuolinpesän omaisuudesta yhdessä. Voitte valita joukostanne asioiden hoitajan, jonka valtuutatte tähän tehtävään valtakirjoilla. Valtakirja kannattaa täyttää vasta, kun olette tutustuneet vainajan asiakkuuteen OPssa sekä sopineet valtakirjan sisällöstä yhdessä muiden osakkaiden kanssa. 

Tutustu kokoamiimme vainajan omaisuuden hoitoa koskeviin ohjeisiin. Luettuasi ohjeet siirry täyttämään valtakirja.

Voit täyttää sähköisen valtakirjan verkossa, jos sinulla on käytössäsi verkkopalvelutunnukset op.fi-palveluun. Mikäli sinulla ei ole verkkopalvelutunnuksia, täytä ja tulosta pdf-muotoinen valtakirja alta.

  • Selvitä, minkä pankkien ja vakuutusyhtiöiden asiakas vainaja oli. Jos et jo tiedä sitä, löydät jäämistöstä todennäköisesti asiakirjoja, joista asia selviää.
  • Tilaa vainajan seurakunnalta tai maistraatista virkatodistus, josta käy ilmi osuutesi kuolinpesässä. Virkatodistuksen avulla voit hoitaa kuolinpesän asioita. Jos tarvitset useampia virkatodistuksia, voit ottaa kopioita alkuperäisestä.

  • Kerää vainajan pankki- ja luottokortit palauttamista varten. 

  • Tilaa pankista asiakkuusilmoitus, jollet ole sitä jo saanut. Ilmoitus tarvitaan perunkirjoitusta varten. Voit tilata ilmoituksen verkkoviestillä tai puhelimitse.

  • Tilaa pankista samalla myös mahdollinen lesken asiakkuusilmoitus perunkirjoitusta varten.

Ennen perunkirjoitusta voit kuolinpesän osakkaana hoitaa seuraavia pankkiasioita:

  • tilata tarvittavat asiakkuusilmoitukset
  • maksaa vainajan tililtä pesänselvitysvelkoja (esim. hautajais- ja perunkirjoituskulut)
  • lopettaa pesään kuulumattomat suoramaksut
  • pyytää tietoja vainajan pankki- ja vakuutusasioista kuolinpäivältä ja sen jälkeiseltä ajalta
  • luetteloida vainajan tallelokeron sisällön yhdessä pankin edustajien kanssa

Perunkirjoituksen jälkeen voitte hoitaa kaikkien kuolinpesän osakkaiden suostumuksella seuraavia pankkiasioita:

  • nostaa varoja
  • lopettaa tilejä
  • myydä arvopapereita
  • tyhjentää tallelokeron tai asiakirjasäilytyksen
  • tehdä uusia sopimuksia

Vainajan nimissä olleet omaisuusvakuutukset (esim. kotivakuutus) pysyvät voimassa kuoleman jälkeen. Nämä vakuutukset päättyvät vasta, kun ne irtisanotaan tai kun vakuutettu omaisuus jaetaan tai myydään.

Vainajan henkivakuutukset ja terveysvakuutukset päättyvät aina kuolinpäivään. Mahdollinen vakuutusmaksu palautetaan kuolinpesän tilille.

Selvitä, onko vainajalla ollut henkivakuutus ja kuka vakuutuksessa on edunsaajana. Kuolemantapakorvausta on haettava henkivakuutuksesta vuoden kuluessa kuolemasta.

Perunkirjoituksessa tehdään luettelo kuolinpesän varoista, veloista ja osakkaista. Tätä kutsutaan perukirjaksi. Perunkirjoitus on toimitettava kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta.

Valmistaudu perunkirjoitukseen näin:

  • Pyydä pankista selvitys vainajan varoista ja veloista.
  • Huolehdi, että jokaisella osakkaalla on täsmälliset tiedot kuolinpesän pankkiasioinnista.
  • Tarkista, tuleeko kuoleman takia hakea korvausta muista vakuutuksista (esim. koti- tai ajoneuvovakuutus).

Voit pyytää omaa osuuspankkiasi toimittamaan perunkirjoituksen. Tällöin pankki hankkii perunkirjoitukseen etukäteen tarvittavat selvitykset ja asiakirjat, lähettää perunkirjoituskutsut sekä hoitaa mahdolliset testamentin tiedoksiannot. Perunkirjoituksen jälkeen pankki toimittaa asiakirjat verottajalle. Ota yhteyttä oman osuuspankkisi lainopillisiin palveluihin hyvissä ajoin ja kysy lisää.

Perunkirjoituksesta ja siihen liittyvistä toimeksiannoista veloitetaan palveluhinnaston mukainen palkkio, jonka maksamiseen voidaan käyttää kertyneitä OP-bonuksia.

Osituksessa selvitetään, mikä pesän varallisuus kuuluu leskelle ja mikä vainajan perillisille. Perinnönjaossa vainajalle kuuluva omaisuus jaetaan perillisille. Perinnönjaolle ei ole määräaikaa.

  • Varmista ennen perinnönjakoa ja ositusta, että pesän ja vainajan velat on maksettu. 
  • Kuolinpesän omaisuuden jakamisesta on tehtävä kirjallinen perinnönjakosopimus, jonka kaikki pesän osakkaat allekirjoittavat ja kaksi esteetöntä todistajaa todistaa oikeaksi.
  • Toimita ositus- ja perinnönjakokirja pankkiin perinnönjaon jälkeen. Näin pankki voi kirjata osakkaiden perinnönjaossa saamat arvo-osuudet.
  • Irtisano vainajan kiinteistöihin, ajoneuvoihin ja irtaimistoon liitetyt vakuutukset.

 

Mikäli sinulla on kysyttävää kuolinpesää koskevista pankki- tai vakuutusasioista, ota yhteyttä OPn asiakaspalveluun verkkoviestillä, verkkopalvelun chatilla tai p. 0100 0500 (ma-pe 8-22, la 10-16, pvm/mpm).

Kuolinpesää koskevissa lakiasioissa voit kääntyä osuuspankkisi lakimiehen puoleen. Laadimme toimeksiannostasi myös perintöasioihin liittyviä asiakirjoja ja sopimuksia. Toimeksiannosta aiheutuvan palkkion maksamiseen voidaan käyttää OP-bonuksia. Varaa aika osuuspankkisi lakimiehelle OP Puhelinpalvelusta p. 0100 0500.