Olympiamitali yhteisenä unelmana

Yhteisön tuki ja mielikuvaharjoitteet ovat tärkeitä keskittymistä vaativassa jousiammunnassa. Oululaisen Antti Vikströmin epäsuora ensikosketus lajiin tapahtui hänen ollessaan vielä äitinsä vatsassa.

“Ku on tsempin aika, siellä pittää olla jotakin, josta ponnistaa.”

Odottava äiti Marjo sijoittui viidenneksitoista Maltan EM-kisoissa vuonna 1992. Sittemmin perheen nuorinkin on vihkiytynyt jousiammuntaan ja kannatusjoukoissa on sparrattu puolin ja toisin. Vikströmit korostavat perheen ja paikallisyhteisön korvaamatonta tukea, kun ennätystuloksia tavoitellaan.

Marjo laski jousen ja nuolet käsistään Maltan kisojen jälkeen peräti kolmeksi vuodeksi, ennen kuin pojan innostus sai äidinkin palaamaan lajin pariin. Isä Pentti on valmentanut sekä vaimoa että poikaa. Antin mukaan isä on valmentajana ymmärtäväinen. Usein sanoja ei tarvita, sillä Antti tietää jo pelkästä isän katseesta, milloin on syytä treenata lisää.

Pentti Vikström on Suomen viimeisin olympiafinalisti tässä vaativassa lajissa. Hän kilpaili Soulissa vuonna 1988 saavuttaen jousiammunnan joukkuekilpailussa peräti neljännen sijan ja yksilökisassakin Pentti tuli seitsemänneksi.

OP tukee Vikströmin perheen urheilumenestystä jo toisessa polvessa. 80-luvulla Oulaisten Osuuspankin stipendillä voitiin hankkia jousiammuntakoppiin kiuas. Kiukaan lämpö mahdollisti ympärivuotiset ampumaharjoitukset kopista ulkotauluihin säällä kuin säällä. Tämä toi selkeän kilpailuedun, kun ei tarvinnut matkata etelän lämpöön harjoittelemaan.

Kunnianhimo ja kova tahto ovat vieneet Oulaisten nuorta lahjakkuutta eteenpäin. Antti treenaa kolmesta viiteen tuntia viitenä tai kuutena päivänä viikossa. Tämän lisäksi hän opiskelee Oulun yliopistossa lääketiedettä. Lisensiaatin paperit olisi tarkoitus saada 2019, ja vuoden päästä siitä Antti tähtää Tokion kesäolympialaisiin haastamaan isänsä vanhaa tulosta.