Avioero-muistilista kuva

Avioeron kynnyksellä

Ositus, erotus, lainat, velat… Avioero on yksi elämän suurista mullistuksista – myös taloudellisesti. Kokosimme tähän muistilistaan talousasioiden hoitamiseen liittyviä vinkkejä.

Joskus, valitettavaa kyllä, avioliitto päättyy avioeroon. Silloin tulee eteen hoidettavaksi monia käytännön asioita, kuten yhteisen omaisuuden jakaminen, jota kutsutaan lakitermein ositukseksi tai erotteluksi sekä pankki- ja vakuutusasioista sopiminen.

 

Avioero ja ositus

Ositus tarkoittaa avioerotilanteessa puolisoiden olemassa olevan aviovarallisuuden alaisen omaisuuden jakamista. Lähtökohtaisesti, mikäli avioliiton aikana ei ole tehty avioehtoa, molempien puolisoiden nimissä oleva omaisuus lasketaan liiton päättyessä yhteen ja puolitetaan tasan molemmille. Myös niissä tapauksissa, kun toisen puolison omaisuus on merkittävästi suurempi tai pienempi kuin avioliittoa solmittaessa. Oikeus vaatia ositusta ei vanhene koskaan.

Omaisuus, johon puolisolla on lähtökohtaisesti avio-oikeus

  • Pankkitilit
  • Arvo-osuudet, rahastot, osakkeet ja muu sijoitusomaisuus
  • Asunto-osakkeet
  • Kiinteistöt (omakotitalo, vapaa-ajanviettopaikka, metsämaa, peltomaa)
  • Yritysomaisuus
  • Ulkomailla oleva omaisuus
  • Lomaosakkeet
  • Kulkuneuvot
  • Saatavat
  • Kauppaliikkeiden/osuuskuntien jäsenyydet/bonukset/etuudet
  • Kuolinpesäosuudet
  • Koti-irtain & muu irtain omaisuus
  • Muu omaisuus, jolla on taloudellista arvoa

Omista oikeuksista ja esimerkiksi omaisuuden verokohtelusta kannattaa erotilanteessa olla tietoinen. Osituksen tekemiseen voit kysyä apua oman osuuspankkisi lakipalveluista.

Jos puolisot eivät pääse omaisuuden jakamisesta sopuun ja avioehtoa ei ole, osituksen toimittaa tuomioistuimen määräämä pesänjakajan.

Näin ositus tehdään

  • Vähintään toisen puolison on vaadittava ositusta toimitettavaksi, jotta prosessi käynnistyy.
  • Osituksessa puolisoiden omaisuus luetteloidaan, lasketaan yhteen ja jaetaan lähtökohtaisesti tasan molempien osapuolten kesken.
  • Ositettava omaisuus määräytyy avioeron vireilletulopäivän mukaan (ns. ositusperuste syntyi tuolloin).

 

Avioero ja avioehto

Jos puolisoilla on avioehto, kutsutaan omaisuuden jakoa erotteluksi. Usein puolisoilla on sekä ositettavaa että eroteltavaa omaisuutta, eli osa omaisuudesta on suojattu avioehdolla (tai saatu perintönä avio-oikeus poissuljettuna) ja osaan pätee avio-oikeus ja se näin ollen ositetaan puolisoiden kesken.

Jos puolisoilla on avioehto, lähtökohta on, että siinä sovittua noudatetaan erotilanteessa. Tällöinkin on mahdollista sopia toisin. Uuden avioehdon voi tehdä ja rekisteröidä vielä ennen erohakemuksen jättämistä.

Avioehdon ja osituksen voit tehdä oman Osuuspankkisi Lainopillisissa palveluissa.

Mitä yhteisen asunnon osalta tulee muistaa?

Osituksessa ratkaistaan yleensä myös yhteisen asunnon kohtalo. Jos toinen puolisoista haluaa jäädä asumaan aiemmin yhteiseen kotiin, on selvitettävä onko hänen taloudellisesti mahdollista hoitaa lainaa ja muita asunnosta syntyviä kuluja yksin.  Jos tämä ei ole mahdollista, päädytään yleensä yhteisen asunnon myyntiin.

Asunnon myymisestä saadulla rahalla maksetaan jäljellä oleva asuntolaina pois ja loput otetaan huomioon avioeron ositusta tehdessä. Toimeksianto asunnon myynnistä kannattaa tehdä asiantuntevalle kiinteistövälittäjälle.

Muistilista

  • Myydäänkö yhteinen asunto?
  • Lunastaako toinen puolisoista sen itselleen?
  • Asunnon arviointi myyntiä tai omaisuuden ositusta varten
  • Toisen puolison ostaessa asunnon kaupantekoajan varaaminen mikäli asunnosta ei sovita ositussopimuksessa.

Asuntolainan osalta tulee selvittää:

  • olemassa olevat vakuudet
  • mahdolliset takaukset/takaajat
  • mahdollinen takaisinmaksuturva
  • mahdolliset muut lainat
  • kulutusluotot

Mitä asunnon myynnin jälkeen

Jos entiseen yhteiseen kotiin ei jää asumaan, tulee ajankohtaiseksi uuden asunnon osto tai vuokraaminen.

Yhteiset pankki- ja vakuutusasiat

Useamman vuoden yhteiselon aikana on saattanut kertyä paljon yhteisiä pankki- ja vakuutusasioita. Ne olisi hyvä käydä läpi ennen avioeroa, että vastuut ovat selvillä.

Muistilista

  • Tilit ja käyttöoikeudet
  • E-laskut
  • Kortit
  • Lainat ja vakuudet
  • Säästöt ja sijoitukset
  • OP-bonukset ja perhekokonaisuuden purku
  • Vakuutukset ja niiden edunsaajat
  • Muut perheenjäsenet
  • Alaikäisten pankki- ja vakuutusasiat ja niiden hoito jatkossa

Näiden hoitoon saat apua omasta osuuspankistasi.