Ilmianna taloustaito-opetuksen innovaatio! OP etsii taloustaitoja edistäviä menetelmiä HundrEDin kanssa

OP jatkaa rahapuhetta etsimällä taloustaito-opetuksen innovaatioita yhdessä HundrEDin kanssa. Taloustaitoja edistävät ideat ja opetusmenetelmät kootaan tietopankkiin hyödynnettäväksi ja jaettavaksi Suomessa ja maailmalla. Kuka tahansa voi ilmiantaa innovaation elokuun loppuun mennessä.

 

Suomalaisten taloustaito-osaaminen on kasvava huolenaihe. Etenkin huoli lasten ja nuorten taidosta hahmottaa ja käyttää rahaa on noussut keskusteluun niin meillä kuin muualla. Perinteinen rahan käyttö on vähentynyt kortti- ja mobiilimaksamisen yleistyessä. Samanaikaisesti erilaisten talousongelmien määrä on kasvanut. Toisaalta nuoret kuitenkin käyttävät sujuvasti erilaisia digitaalisia sovelluksia osana omaa talouden hallintaa.

HundrED etsii yhdessä OP:n kanssa parhaita taloustaito-opetuksen innovaatioita Suomesta ja maailmalta. Tavoitteena on tunnistaa, millaisilla menetelmillä taloustaitoja opitaan nyt ja miten niitä voitaisiin parhaalla tavalla opettaa tulevaisuudessa. Haussa ovat ennen kaikkea käytännönläheiset, skaalautuvat ja pedagogisesti toimivat ratkaisut, joilla voidaan tukea etenkin nuorten taloustaitojen oppimista.

Voit ilmiantaa idean tai innovaation elokuun loppuun mennessä osoitteessa www.hundred.org/taloustaidot. OP arpoo vinkkien jättäneiden kesken kolme noin 100 euron elämyslahjakorttia. Parhaat ideat julkistetaan loppuvuodesta 2019.

OP opetti vuonna 2018 taloustaitoja 42 000 lapsella ja nuorelle. Tärkeä taloustaitotyömme muoto on koulu- ja oppilaitoskäynnit. Lisäksi osuuspankit kutsuvat lapsia ja nuoria pankkivierailuille. Merkittävässä roolissa ovat myös yhteistyökumppanuudet. OP edistää HundrEDin lisäksi taloustaitoja yhteistyössä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton (HYOL), Nuori Yrittäjyys ry, TAT Talous ja Nuoret ry, Yrityskylien sekä Helsingin Diakonissalaitoksen Taloustaitohankkeen kanssa. Lue lisää taloustaitotyöstämme op.fi/taloustaito.

HundrEDin missiona on auttaa maailman kouluja muuttumaan etsimällä innostavia innovaatioita ja auttaa niitä leviämään sekä maan sisällä että maan rajojen ulkopuolelle. HundrED-hankkeen tuloksena syntyy opetusalan innovaatioiden tietokanta, joka on kaikkien maailman koulujen ja opettajien hyödynnettävissä. OP on voittoa tavoittelemattoman hankkeen yksi pääyhteistyökumppaneista.