Verkko-ostokset vaativat vahvan tunnistautumisen

Vahvan tunnistautumisen vaatimus koskee nyt kaikkea verkossa tapahtuvaa maksamista. Muutos perustuu EU:n maksupalveludirektiiviin (PSD2), joka tuli voimaan vahvan tunnistautumisen osalta syyskuussa 2019. Lain siirtymäaika verkossa tapahtuvan korttimaksamisen osalta päättyi vuodenvaihteessa.

Vahvan tunnistautumisen tarkoitus on lisätä maksamisen turvallisuutta, parantaa kuluttajan suojaa sekä vähentää maksamiseen liittyviä väärinkäytöksiä. 

Miten muutos näkyy arjessa? 

  • Vahvaa tunnistautumista voidaan jatkossa vaatia sinulta yhä useammassa tilanteessa, esimerkiksi kun tilaat ruokaa mobiilisovelluksesta tai ostat matkalippua verkkopalvelusta.   
  • Pääsääntöisesti sinulta vaaditaan vahvaa tunnistautumista jokaisen verkossa tapahtuvan maksamisen yhteydessä, mutta ei aina. Eri verkkokauppojen kauppiaiden välillä on myös eroja siinä, kuinka usein tunnistautumista vaaditaan.   
  • Logiikka on sama kuin lähimaksamisessa, jossa toisinaan sinun täytyy näppäillä tunnusluku. Fyysisellä kortilla maksettaessa vahva tunnistautuminen tapahtuu tunnusluvun avulla.   
  • Muutos koskee kaikkia kortilla verkko-ostoksia tekeviä, joten myös alaikäisiltä vaaditaan jatkossa vahvaa tunnistautumista. 

Nyrkkisääntönä voit pitää sitä, että vahvaan tunnistautumiseen on hyvä varautua aina verkko-ostosta tehdessäsi.  

Mitkä ovat vahvan tunnistautumisen tavat? 

Tarjoamme tunnistustavoiksi: 

  • Mobiiliavaimen 
  • Avainlukulistan, jota täydennetään tekstiviestivahvistuksella. 

Mobiiliavain on ensisijainen tunnistustapa palveluissamme ja suosittelemme, että otat sen käyttöösi. Mobiiliavaimen saat käyttöösi lataamalla OP-mobiili tai OP-yritysmobiili -sovelluksen älypuhelimeesi tai tablettiisi.