Lapsi käsi kädessä

Sidosryhmäyhteistyö

Vahva vuorovaikutus eri sidosryhmien kanssa on osa osuustoiminnallista perimäämme ja perustehtäväämme.

Yritysvastuuta kehitetään OP:ssa yhdessä sidosryhmien kanssa.

Sidosryhmävuorovaikutus on sisäänrakennettu osuustoiminnalliseen toimintamalliimme, sillä esimerkiksi osuuspankkien hallintoelimet rakentuvat omistaja-asiakkaista, jotka voivat vaikuttaa pankkinsa toimintaan.

Pyrimme avoimeen ja jatkuvaan vuoropuheluun sidosryhmiemme kanssa. Yhtenä tärkeimmistä sidosryhmätoiminnan periaatteista on tunnistaa vuoropuhelun kautta kehitettäviä kohteita OP:n vastuullisuudessa. Kartoitamme näkemyksiä ja mittaamme sidosryhmäyhteistyön onnistumista esimerkiksi erilaisilla tutkimuksilla ja palautekyselyillä.

Vastuullisuustyötämme ohjaa vastuullisuusohjelma, joka päivitettiin vuonna 2022.

Henkilöstö

OP Ryhmän tavoitteena on olla vetovoimainen työnantaja. Erinomainen työntekijäkokemus on yksi viidestä OP Ryhmän strategisesta painopistealueesta. Tavoitteena on hyvinvoiva, motivoitunut ja osaava henkilöstö, joka tuottaa vetovoimaisimman asiakaskokemuksen.

Vuoden 2018 syksystä alkaen OP:n keskusyhteisö on vaiheittain siirtynyt ketterään ja itseohjautuvaan toimintamalliin. Uuden toimintamallin yhtenä tavoitteena on parantaa työntekijäkokemusta, ja sen keskiössä ovat itseohjautuvat moniosaavat tiimit. Uudella toimintamallilla vastaamme myös työelämän murrokseen ja tarjoamme henkilöstöllemme mahdollisuuksia uuden oppimiseen ja kehittymiseen.

OP Ryhmässä monimuotoisuus nähdään voimavarana, ja takaamme yhdenvertaiset mahdollisuudet ja oikeudet sekä tasapuolisen kohtelun kaikille työntekijöille. Tavoitteemme on, että OP Ryhmän henkilöstö on osaamisen ja kokemuksen, sukupuolten ja eri ikäryhmien osalta riittävän monimuotoinen vastaamaan liiketoimintojen ja strategisten tavoitteiden asettamiin vaatimuksiin. Johtajatehtävien osalta tavoitteemme on, että molemmat sukupuolet ovat edustettuina suhteessa 60/40 prosenttia.

Hallinto

OP:ssa hallinnolla tarkoitetaan osuuspankkien hallitusten ja hallintoneuvostojen sekä OP Osuuskunnan hallintoneuvoston jäseniä.

Hallinnon osaamista tuetaan omalla verkko-oppimisympäristöllä Hallinnon Luotsilla. Hallinnon Luotsin tavoitteena on tukea hallinnossa toimivien henkilöiden osaamisen kehittämistä ja näin luoda edellytyksiä osuuspankkien hallintotehtävien menestykselliseen hoitamiseen ja koko ryhmän uudistumiseen.

Omistaja-asiakkuudessa yhdistyvät asiakkuus ja omistajuus. Omistaja-asiakkaat voivat osallistua pankkinsa hallintoon ja päätöksentekoon ja sitä kautta vaikuttaa oman alueensa elinkeinoelämään ja hyvinvointiin. 

Asiakkaiden kanssa tehtävä yhteistyö on tärkeä osa OP Ryhmän sidosryhmäyhteistyötä. Kehitämme asiointikanaviamme asiakkaidemme muuttuvia tarpeita vastaaviksi. Kuulemme mielellämme näkemyksiä onnistumisistamme sekä kehityskohteistamme ja kehitämme palautejärjestelmiämme aktiivisesti. Myös sosiaalisen median kanavat mahdollistavat monipuolisen keskustelun meidän ja asiakkaidemme välillä.

OP:n hankinnan tavoitteena on varmistaa hankittavien tuotteiden, palveluiden tai oikeuksien kokonaiskustannustehokkuus, laadukkuus, luotettavuus ja vastuullisuus sekä ammattimainen toimittajajohtaminen OP Ryhmän ja sen asiakkaiden eduksi.

Hankintasopimuksissa edellytämme toimittajien huomioivan OP Ryhmän Hyvän liiketavan periaatteet ja kansainväliset sopimukset sekä noudattavan kulloinkin sovellettavia lakeja ja määräyksiä. Toimittajan vastuullisuusvaatimukset (Supplier Code of Conduct) velvoittavat kaikkia ryhmän palveluntarjoajia, muita toimittajia ja kumppaneita. OP on merkittävä tavaroiden ja palvelujen ostaja. Tuotteiden, palveluiden, oikeuksien ja korvauspalveluiden kumppaniverkoston yhteenlaskettu ostovolyymi oli vuonna 2019 noin 1 800 miljoonaa euroa, ja toimittajia oli yli 22 000.

Lähiyhteisöt

Yhdessä menestyminen on yksi arvoistamme. Sen mukaisesti OP Ryhmä on aktiivisesti mukana kehittämässä paikallista ja alueellista elinvoimaisuutta. Meillä on Suomen laajin pankki- ja vakuutuspalvelut kattava palveluverkko, jonka avulla varmistetaan asiakkaiden tasa-arvoiset asiointimahdollisuudet koko maassa.

OP Ryhmän vastuullisuusohjelman oleellinen osa ovat valtakunnalliset, paikalliset ja alueelliset hankkeet eri sidosryhmien kanssa. Osuuspankit järjestävät paikallisia tapahtumia eri puolella Suomea ja päätökset näistä tehdään paikallisesti.

Koulut ja yliopistot

Suomalaisten talousosaamisen tukeminen on merkittävä osa OP:n yritysvastuuta. Vahvistamme suomalaisten talouslukutaitoa ja pankki- ja vakuutusasioiden tuntemista.

Yliopistoissa ympäri Suomen OP tekee yhteistyötä luentojen tai vierailujen muodossa, sekä toteutettu yhteisiä tutkimushankkeita, työharjoitteluja ja opinnäytetöitä. OP on ollut mukana merkittävillä lahjoituksilla myös yliopistojen varainkeruukierroksilla. OP tuki vuonna 2022 suomalaista koulutusta ja osaamista lahjoittamalla Suomalaisille yliopistoille yhteensä 1,8 miljoonaa euroa kesäkuussa 2022 päättyneellä varainhankintakaudella. Lahjoituksella OP Ryhmä tukee suomalaista osaamista ja tutkimusta, luoda edellytyksiä kestävälle kasvulle ja edistää toimintaympäristönsä pitkän aikavälin menestystä.

Vuonna 1972 perustettu OP Ryhmän tutkimussäätiö on yksi Suomen suurimmista taloustieteellistä tutkimusta tukevista säätiöistä. OP Ryhmän tutkimussäätiö tukee taloustieteellistä tutkimusta, erityisesti rahoitukseen ja osuuspankkitoimintaan liittyvää tutkimusta.

Viestinnän tehtävänä on edistää OP ryhmän liiketoimintaa välittämällä oikeaa tietoa ryhmän tavoitteista ja toiminnasta kaikille sidosryhmille. Sekä ulkoinen että sisäinen viestintä ovat tosiasioihin pohjautuvia ja antavat oikean kuvan esitettävistä asioista. Uutiset julkistetaan ilman aiheetonta viivettä.

Kehitämme viestintäkäytäntöjämme jatkuvasti, sillä sidosryhmämme näkevät viestinnän avoimuuden ja ymmärrettävyyden yhtenä tärkeimmistä teemoista osana OP Ryhmän yritysvastuuta.

OP on mukana EACB:n (European Association of Co-operative Banks) ja Finanssiala ry:n työryhmissä sekä yritysvastuuverkosto FIBSin ja FINSIF:n (Finland's Sustainable Investment Forum) toiminnassa. Tapaamme myös säännöllisesti eri kansalaisjärjestöjä ja keskustelemme heidän kanssaan ajankohtaisista vastuullisuuskysymyksistä.

Viranomaisten kanssa käymme jatkuvaa ja tiivistä vuoropuhelua liittyen finanssitoimialan kehitykseen.

ESG-foorumin tarkoituksena on kuunnella tärkeiden sidosryhmiemme näkemyksiä, jotta voimme kehittää OP Ryhmän vastuullisuustyötä paremmin vastaamaan odotuksianne meitä kohtaan. OP Ryhmän ESG-foorumin avulla pystymme entistä paremmin käymään avointa vuoropuhelua eri toimijoiden kanssa, edistämään meille kaikille yhteisiä tärkeitä teemoja sekä kuuntelemaan niitä tahoja, joihin toimintamme vaikutukset voivat kohdistua.

ESG-foorumi kokoaa yhteen olennaisiksi tunnistettujen sidosryhmien edustajia niin omistaja-asiakkaidemme, henkilöstön, ympäristön, sosiaalisen vastuun sekä talouden ja yritysmaailman eri osa-alueilta. ESG-foorumin edustajien mielipiteitä kuullaan yhteisissä tapaamisissa sekä erilaisin kyselyin.